lauantai 21. marraskuuta 2009

Lost & Found

Viikot kuluu ihan liian äkkiä ja kouluhommia alkaa kasaantua mahtavat määrät. Ärsyttävintä on, että kaikki on ryhmätöitä ja aina eri ihmisten kanssa, jotka ei aina ole mun luokalla vaan erikoistuu johonkin muuhun, joten ensiksi täytyy etsiä koko ryhmä ja sopia aika joka kävisi kaikille.
Eilen tajusin, että koulua on enää jäljellä neljä viikkoa ja sitten Suomeen lomalle! Odotan tosi paljon. Joulun tulosta täällä on ihan turha puhua, sillä (onneksi) sade on lakannut vähäksi aikaa (huomiseen asti kuulemma) ja tällä hetkellä aurinko paistaa eikä tarvi edes takkia. Ja hyvä niin, sillä takkini lähti keskiviikkona baarista aivan omille teilleen ja itse saavuin kotiin jonkun miesten takissa...



Olimme vakkaribaarissa Azuli'ssa, josta tykkään kovasti sen Versailles-tyyppisen sisutuksen ja hyvän musiikin takia...


Tunnelma oli katossa ja pieni baari suurimmaksi osaksi kouluni miehittämä. Osa luokasta tanssi baaritiskillä kuten peilistä näkyy. Ja kun valomerkki tuli, mustien takkien kasasta löytyi enää pari miesten takkia. Onneksi pienen soittorundin jälkeen kävi ilmi, että jokainen lasiakallistanut oli ottanut vain ensimmäisen takin, joka käteen osui ja niinpä takit pyörii kouluni henkilöiden kesken.

Minulla oli 5 päivän viikonloppu viime viikolla, kun täkälainen pyhäpäivä 11.11 osui keskiviikolle. Olin tietysti Marseillessa, enkä ollut varautunut, että siellä olisi niin lämmin sillä olin jo kaivanut pipon ja hanskat esille.

Kävin merenrantakävelyllä ja pelkkä villamekko lämmitti kivasti. Jalassa syksyn luottokengät, joita mukavampia ei ole.


Löysin pari veistoksellista "linnaa", joita kasvaa Välimeren rannikolla, jotka näin talvisaikaan näyttävät kyllä aika rappeutuneilta ilman polttavaa auringon paistetta.


Tämän lisäksi olin kouluni viiniklubin järjestämässä viininmaistelu-tilaisuudessa, jonka teemana oli "copain d'abord"/"friends first", eli kaikki opiskelijat esittelivät kotoviinitilojaan. Oli tosi hauska tilaisuus, vaikka tarkoittikin, että pääsin koulusta kotiin vasta klo 22...

Ei ihme, että pari viikkoa sitten ostamani Ikean hylly odottaa edelleen kaaosmaisessa huoneessa kokoamistaan...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Нey therе just wanted to give yοu a quіck heаds up.

The wordѕ in уοuг content seem to bе runnіng off the ѕcreen
іn Ιе. I'm not sure if this is a format issue or something to do with web browser compatibility but I thought I'ԁ post to let you
know. The dеsign anԁ ѕtуle look gгeat thоugh!

Hοpe you get the іѕsue solveԁ ѕoon.
Kudοs

Here is my blog; sizuha.iptime.org

Anonyymi kirjoitti...

Please let me know if you're looking for a writer for your blog. You have some really good posts and I believe I would be a good asset. If you ever want to take some of the load off, I'd absolutely love to write
some material for your blog in exchange for a link back to mine.

Please send me an email if interested. Regards!

Feel free to surf to my webpage Jackpot 6000 free (http://www.youtube.com/watch?v=lGGO1fyDCTs)

Anonyymi kirjoitti...

What's Taking place i am new to this, I stumbled upon this I have found It absolutely helpful and it has aided me out loads. I'm hoping to give a contribution & help different customers like its
helped me. Great job.

Feel free to visit my webpage :: Jackpot 6000

Anonyymi kirjoitti...

Fantаstіc іtemѕ from you, mаn.
I've bear in mind your stuff prior to and you're simply too great.

I rеally liκe whаt you haνе acquiгеd here,
really like what you are stаting anԁ the waу in which durіng whiсh уou are sаying
it. You aгe making it enjoyablе anԁ you ѕtіll сare for to stay it ωise.

I cаn not wait tο lеarn far more fгom you.
That is actually a trеmendous site.

Fеel free to ѵisіt my ωeb-ѕite :
: nose ϳob ()

Anonyymi kirjoitti...

Magnificent website. Lots of uѕeful info
here. I am ѕenԁing it to ѕeveral friends ans аlѕo sharing in delicious.
Anԁ certainly, thank you to уοur ѕwеat!


My homepage :: näsρlastik (http://www.niach.mbcontent.de/index.php?Title=Benutzer:RobbieTri)

Anonyymi kirjoitti...

I'd like to thank you for the efforts you've put in
penning this website. I am hoping to view the same high-grade blog posts from you later on as well.

In fact, your creative writing abilities has motivated me to get my very own site now ;)

Feel free to visit my web site - jackpot 6000 online Gratis