lauantai 1. elokuuta 2009

Maxi

Lähdin tänään pienelle kaupunkiretkelle ja tutustumaan etelä-kortteereiden maisemiin, kun työ lähetti minut ketjumme toiseen liikkeeseen, joka sijaitsee kortteerissa nimeltä Mazargues. Se on melkein kuin pieni kylä, jossa on vain paljon asutusta (mieluiten vanhassa pienessä kerrostalossa tai jopa omakotitalossa). Piti vaihtaa metroa ja bussia, ennen kuin pääsin perille melkein tunnin matkustamisen jälkeen. Alueen tunnusmerkki on Obelisque, joku tuollainen torni.

kuva
Tämän obeliskin mahtavuudesta huolimatta sitä bussia sai venata aivan liian kauan...

Päivä kului melkein ilman taukoja iltayhdeksään asti ja saavuin liian myöhään kotiin, että olisi voinut ottaa enää kuvia parvekkeella. Apua, onko tämä kesä jo lopuillaan?!? Ja aurinko alkaa laskeutua entistä aikaisemmin, ja sitten tulee pimeämpää aikaisemmin! Siis en ole yhtään valmistautunut tähän vielä, vielä pitäisi vaikka kuinka monta kesäjuttua ja grilli-iltaa järkätä, ennen kuin on liian myöhäistä. Tässä alkaa pian panikoida!

Joka tapauksessa päällä oli maxi-mekko (täytyy yrittää joissain asioissa seurata muotia). Tämä on nätti, mutta eniten menee hermo siihen, että helma on liian ahdas ja pitää ottaa kauhean pieniä askeleita eikä pääse viuhtomaan kovaa vauhtia eteenpäin. Äitikin sanoi, että sun perässähän oikein pysyykin...

2 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

älä huoli, kyllä täällä kesä jatkuu koko elokuun! syyskuukin on yleensä kuin Suomen kesä.
kai se sopii, että linkitän sinut sivulleni; haluaisin laittaa kaikki etelä-Ranskasta puhuvat suomalaiset blogit, muiden etelä-Ranskasta kiinnostuneiden tiedoksi.
hyvää kesän jatkoa t.
airelle

Ella B kirjoitti...

Joo, voit linkittää. Niin kyllähän täällä kesä jatkuu edelleen, mutta haaveilen aina että ehtisin toisellekin visiitille Suomen kesään, vaikka sielläpäin se alkaa olla jo ohi. Mula on aina kesäisin ja jouluisin enemmän tai vähemmän koti-ikävä.