sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappu eli 1. Toukokuuta

 


Täällä ei pahemmin vappua vietetä niin riehakkaasti kuin Suomessa, juhlallisuudet eli manifestaatiot kuuluu tähän päivään jolloin taas kerran Ranskan työläiset ilmoittaa kuinka he eivät ole tytyväisiä Sarkozyn politiikkaan ynnä muuhun. Meillä oli kavereiden kanssa pystyssä pientä juhlintaa viikonloppuna, oli synttäriä jota vietettiin piknikin merkeissä ja puistossa istumista poikien kanssa sekä Katen ja Williamin häiden seurantaa. Ajatuksissa oli järjestää vähän suomalaista vappuateriaa, mutta en lopulta ehtinytkään! Perunasalaattia on sitten luvassa jollekin toiselle kerralle.


Käytiin sitten katselemassa tien varrella vappumarssia, meno näytti aika vaisulta, oliko kaikilla jo nälkä... 

Nimittäin marssijoille oli tarjolla sen jälkeen kunnon grillijuhlat. Asun aivan jonkun työryhmittymärakennuksen vieressä, Bourse du travail, jonka pihalla tätä grillailtiin. Tämä työnrakennus on siitä outo, että siellä näkyy ainoastaan liikettä silloin kun on kyse mielenosoituksista tai muusta protestista työntekoa vastaan...

 
Käytiin kirppistelemässä St. Michelin sunnuntaikirpparilla. Oltiin liikenteessä kuitenkin aika myöhään joten mitään löytöjä ei tullut tehtyä.

 Ihasteltiin myös kukkakaupan tipuja...

Ja Bordeaux'n Isoa Kelloa, Grosse Cloche.

 
Nyt voikin sitten viettää rauhaisaa sunnuntaita kämppää siivotessa ja suklaahippukeksejä ja valkosuklaa-smartieskakkua nautiskellen...Ihan kiva välillä tuo kämppis, joka leipoo kaikenlaista hyvää.

Hyvää vapunjuhlintaa kaikille! Laittakaa serpenttiiniä minunkin edestä!

2 kommenttia:

siniann kirjoitti...

voi ei mitä tipuja! kuulostaa ihanalle nuo keksit ja kakut.. nyt on pakko lopettaa herkuttelut taas, pääsiäinen ja vappu meni aika rohmusti.

Ella B kirjoitti...

Sini, samoin on tullut järjestettyä monta eri illalliskutsuja ja synttäreitäkin tuppaa joka viikolle joten aika lailla on kakkua otettu. Onneksi käy sitten ihmisiä kylässäkin että voi jakaa herkuttelun jonkun kanssa.