lauantai 6. kesäkuuta 2009

rankka päivä

Aamulla en olisi millään jaksanut nousta ylös. Lopulta piti lähteä viemään aamupalaa kaverille. Eilen illalla tuli kyseinen kaveri mieleen (suklaabriossin myötä) ja hänen kasvava kumpunsa, ja rupesin pohtimaan, että viime tapaamisestamme on varmaan jotain kuukausi ainakin!


Tuliaisena oli tämä kassillinen croissantteja sun muuta, jonka ämppäsin täyteen tavaraa.

Tässä kyseinen suklaabriossi ja kaikkea muuta makeaa, jota olen roudannut kotiin eilisen ja tämän päivän aikana.

Töissä sitten olikin aika kauhea päivä, huomenna on täällä äitien päivä, ja ihmisiä riitti ostoksilla löytääkseen jotain kivaa äidille. Töissä ei kai oikein oltu otettu tätä huomioon ja sain juosta joka puolelle tuli hännän alla koko ajan.

Parasta oli, kun yhtäkkiä ystäväni ja entinen työkaveri tuli mua moikkaamaan aivan yllättäen. Kaiken onneksi tämä osui samaan saumaan minun taukoni kanssa, joten mentiin yhdessä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia ulos. Ihanaa päästä hetkeksi siitä melusta!
Sen jälkeen jaksoi taas juosta loppuajan, vaikka en ajoissa saanutkaan lopetettua.

Olen ennenkin miettinyt, että voikohan työtä laskea jonkinsortin liikunnaksi? Kyllä se varmaan hyötyliikunnan piikkiin menee, ja pitkästä aikaa on alkanut taas jalkoja vähän särkeä iltaisin, kun pääsen vihdoin kotiin. Tänä iltana olin kuitenkin niin väsynyt siinä vaiheessa, kun aloin toitottaa ymmärtämättömille asiakkaille, että tää menee nyt kiinni, että ihan vapisin. Niin kuin olisi melkein lenkin heittänyt!

Ei ole ehtinyt mitään asu-kuviakaan ottaa, kun aamulla (päivällä) monsieur ei ole vielä(kään) hereillä ja illalla saapuu kotiin hikimärkänä ja tukka lintassa ja haluaa vaan suihkuun.

Mutta huomenna on vapaapäivä!

Ei kommentteja: