perjantai 26. elokuuta 2011

Synttäri Blues

Huomenna olisi niin kuin tiedossa synttärini. Sitä ajatellessa on välillä tuntunut vähän haikealta tällä viikolla. Taas on vuosi kulunut niin äkkiä ja sananlaskun mukaan mitä vanhemmaksi tulee, sitä äkkiempää aikakin kuluu.

 Pomon merkintä meidän työkalenterissa ettei vaan unohdu....
 
Käytiin eilen lasillisella töiden jälkeen kavereiden kanssa ja eräs tuntematon kysyi minulta: "No onko elämäsi sellaista kun sen 18- vuotiaana kuvittelit olevan tässä iässä?". Täytyy sanoa, että ei sinne päinkään. Nuorempana olisin kuvitellut elämäni tässä vaiheessa ihan erilaiseksi, suorastaan vastakohdaksi omasta tämän hetkisestä tilanteesta.
Mutta olenko saanut sellaisia kokemuksia, joita en olisi ikinä uskonut kokevani? Taatusti olen. Eteeni on tullut niin paljon uskomattomia juttuja ja mahtavia henkilöitä, joista en olisi osannut edes uneksiakaan silloin nuorena. Monesti olen ollut valintojen edessä ja tunteen voimalla aina valinnut sen vaihtoehdon, joka on myös hyväksi osoittautunut. Mitään en kadu, paitsi sitä etten kerran ostanut kirppikseltä yhtä vihreää vyötä, ja olen todella iloinen kaikesta siitä mitä olen saanut. Vaikka välillä mietin olisinko voinut tehdä jotain toisin ja olisinko silloin onnellisempi, mutta kaikesta huolimatta olen oikein onnellinen juuri tässä ja nyt.

Nyt lähden tästä pienille päiväunille, viikonlopusta on kuulemma tulossa ohjelmantäyteinen. Tytöt ovat järjestäneet ohjelmaa ja huomen illalla töiden jälkeen myös koripalloilijapojat liittyvät seuraan. Siinä vaiheessa vähintään on ihan hyvä laittaa korot jalkaan...

9 kommenttia:

Katjuska kirjoitti...

Onnea!! Oletkos joskus kirjoittanut Ranskaan päätymisestä ja siellä asumisen eri vaiheista? Joka tapauksessa pieni päivitys olisi kiva lukea. Mukavia juhlia!

Avelina kirjoitti...

Lapsen ihmettelyä: miksi kaikki tuntemani ranskalaiset kirjoittavat samalla tavalla, samalla käsialalla kuin tuossa kuvassa?! Mielestäni Suomessa ihmisillä on hirvästi erilaisia käsialoja, vaikka ollaankin opittu kirjoittamaan samalla tavalla.

No eipä kannata välittää näistä naiiveista pohdinnoistani. :D

Niin ja sellaista olisin kysynyt, että mitä mieltä sinä olet kierrekorkillisista viinipulloviineistä? Postauksessani vain mietin tätä, kun alkossa törmäsin lähes yksinomaan kierrekorikillisiin valkkareihin... Onko nämä siis ihan laadukkaita, vai nykyään enemmän käytäntönä?

Poikkikselta kun vain olen saanut kuulla kierrekorkillisten viinien rikoksenomaisesta maineesta. :)

Niin ja itse mietin samoja juttuja välillä, että mitä, jos olisin valinnut tai tehnyt toisin. Ja itsekin kuvittelin tämän ikäkauden elämäni aivan toisenlaiseksi nuorempana. Mutta turha sitä katumaan, pitää vaan mennä eteenpäin ja suunnistaa sinne, minne tuuli kuljettaa. :)

MaaMaa kirjoitti...

"Twenty years from now you will be more disappointed by the things you didn't do than those you did."
-Mark Twain-

Ihanan iloista synttäriviikonloppua EllaBella :)
Paljon onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea! Saako kysyä, mikset mennyt tänä kesänä poikaystävän luokse?

Stazzy kirjoitti...

Onnittelut!
27. elokuuta on oiva syntymäpäivä :)

Katness kirjoitti...

Onneksi olkoon! En itsekaan olisi kuvitellut 10 vuotta sitten etta tassa sita ollaan taalla pain maailmaa. Tai ehka vahan etta taalla pain maailmaa, mutta etta naimisissa eika lapsia vaan kissaaa. Ja tyopaikka jota vihaan. Eli seka hyvaa etta huonoa. No, pitaisi ajatella positiivisesti etta onneksi on sentaan tyopaikka olemassa. Hah. Vieta ihana synttaripaiva!

Bisquits kirjoitti...

Paljon onnea! :-) En olisi itsekään voinut aikoinaan kuvitella nykyistä elämäntilannettani - edes sitä, että asun Hollannissa. Niin se elämä yllättää monella tavalla. Toivottavasti edessä on vielä monia positiivisia yllätyksiä, niitä toivon sinulle!

Airelle kirjoitti...

yhdyn täysin yllä olevaan Mark Twainin mietelmään.
Ota kaikki ilo nuoruudesta, vanhempana tosiaan katuaa kaikkea, mitä ei tehnyt, harvemmin sitä, mitä teki !
Hyvää syntymäpäivää !

Ella B kirjoitti...

Katjuska, vastauksia Ranskaan ja opiskeluun ym. liittyen löytyy tunnisteen "haaste" alta jos selaat vähän. Jos sieltä ei vastausta löydy, niin kaita kysymystä tulemaan kommenttiboksiin!

Avelina, mielestäni ranskalaisilla on vaan "perinne"mielipide noihin kierrekorkkeihin, sillä ei sillä korkilla ole niin väliä viinin laadulle. Jos se on huonoa, on se silti huonoa vaikka siihen laittaisi tavallisenkin korkin. Ei ainakaan kierrekorkilla tule korkkivikaa. Juuri vähän aikaa sitten avasin (asiakkaille onneksi!) 70e viinipullon, jossa oli korkkivika...

MaaMaa, kiitos kovasti ja tuo sanomasi tuli kyllä kuin nakutettuna paikalleen.

Anonyymi, kiitos, me ei olla enää yhdessä.

Stazzy, niin oikeassa olet! :)

Katz, samoin hyvää ja huonoa ja varsinkin erilaista elamässäni kuin kuvittelin. Kiitos, mäkin ajattelen että onneksi on työpaikka ja ihanat kaverit, jotka pitävät myös perheen paikkaa sen ollessa kaukana.

Bisquits, kiitos, ja luulen että yllätyksiä on vielä edessä ja omalla aseenteellahan kaikesta voi (yrittää) löytää sen positiivisen puolen!

Airelle, kiitos, niinpä jo nyt tuntuu siltä että aika on mennyt aivan liian nopeaa enkä ole tosiaankaan ehtinyt tehdä kaikkea sitä mitä olisin halunnut!