keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Käännetään kelloa

Viime lauantai-ilta oli hieman rankka. Töissä meni pitkään ja kotiin tultua kävi ilmi, että meillä oli meneillään pienimuotoinen tyttöjen ilta ja mitäs siinä muuta voi kuin sekaan vaan. Sitten kävi ilmi, että olin täysin unohtanut että nyt siirrytään kesäaikaan ja kellon siirron jälkeen siis pääsin lopulta sänkyyn vasta melkein aamusta. Seuraavan päivän kirpparireissu sai jäädä, kun kumpikaan meistä osallistujista ei herännyt. Sen sijaan lähdettiin rannalle tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kuvia ei kuitenkaan tullut kun kaikessa hötäkässä jäi kamera kotiin.

 
Sen sijaan ruvettiin muistelemaan kämppiksen kanssa mitä tehtiinkään viime vuonna. Olin silloinkin rannalla ja oli melkein yhtä lämmintä kuin tänä vuonna.

Viime vuonna sain perjantai-iltana viestin kämppikseltä "osta junalippu Biarritz'iin". Lähdin kuitenkin bilettämään ja juhlien loputtua ostin joskus klo 7 aamulla sen junalipun enempiä kyselemättä.

Koko lyhyen junamatkan tietty kuorsasin menemään ja niin saavuin sopivasti iltapäiväksi Biarritz'iin.

 Käytiin rannalla ja lämpimät ilmat olivat jo kaikkien riemuksi alkaneet. Kokeeni olivat juuri loppuneet ja "loma" alkanut.

Osa meni jo paljain jaloin, itse pidin vielä kengät jalassa. Merivettä oli kuitenkin kokeiltava eikä se niin kylmää ollutkaan.

 
Käytiin ihailemassa myös Biarritzin keskustaa ja merimaisemaa, vaikka meidän majapaikka ei ihan siellä sijainnutkaan.

  
Poseerasin kuuluisassa kohdassa, josta saattaa ilmeisesti hetkittäin iskeä jumalaton aalto selkään ja kastella pahaa aavistamattoman turistin läpikotaisin.

 
Silloin oli vielä näköjään vanha laukkukin menossa eikä sitä aaltoakaan tullut. Ehkä parempi niin.

 
Illalla käytiin paikallisessa ravintolassa, Bodega Bidarte, syömässä. Ruokatarjonta oli jo aika erilaista kuin Bordeaux'ssa ja tietty enemmän baski-ja espanjalaispainotteista, lähempänä rajaa kun oltiin.

 
Alkupalaksi, eka tapas, söin grillattuja katkarapuja ja "pääruoaksi", toinen tapas, otin tällaisia pikku mustekaloja. Suomalainen nimi on itselleni ihan tuntematon, näitä kun ei usein Suomessa tule syötyä!

 
Sen jälkeen käytiin lasillisella ennen takaisin kämpälle suunnistusta. Yö meni nopeasti ohi oluen ja parin shotin voimin, siinä jaksettiin hoilata karaokea yhä uudestaan ja uudestaan ja pelata vähän korttiakin, kunnes yhtäkkiä havahduttiin siihen, että aurinko nousi taas uudelleen ja kelloa piti siirtää kuutosen kohdalta seitsemään.

 "Me otamme huomioon pizzamme kuten suurin osa miehistä ottaa huomioon oman autonsa!" Sori vaan kaikille ranskantaitoisille nämä kauheat käännökseni, olen tosi surkea kääntäjä...

Siinä me tytöt sitten kellahdettiin sohvalle muutaman tunnin unille ennen kuin herättiin päivällä hakemaan tätä pizzaa lounaaksi. Yleisen hörskötyksen ja pahimman väsymyksen mentyä ohi, jaksettiin taas ajella takaisin Bordeaux'ta ja kotia kohti ja olla seuraavana aamuna muka skarppina työnhaussa. 

Nyt on kiva muistella, että löytyi sitä jonkinmoista työtä kuitenkin vaikka kävinkin viikonloppuvierailulla Biarritzissa. Sen jälkeen nimittäin en ole palannut!

6 kommenttia:

Cherry kirjoitti...

Toi on niiin ihana ranta! Muistan, että oon aikasemminkin katsellut sun blogissa jotain rantakuvia ja ihastellut kovasti <3

Matkantekijätär kirjoitti...

Voi kuinka kaukaiselta tuntuu ajatus rannalle menemisestä! Musta tuntuu, että siihen menee vielä iäsyys ennen kuin lumi on rannalta sulanut, että sinne voisi mennä ihan paljain jaloin köpöttelemään! :D

Anonyymi kirjoitti...

Oiiii, J'adore Biarritz et surf!! Ikävä Biarritzille. Toivotaan että Suomeenkin tulee pian lämmin ja rantakelit. :)
/Laura

Riina kirjoitti...

Hienoja kuvia! Tuli mieleen elämäni hirvein junamatka. Ostimme viimehetken liput Bordeaux'sta Biarritziin, eikä jäljellä ollut paikkoja kuin tupakkavaunussa. Tuolloin tupakkavaunu oli siis normaali vaunu, jossa sai polttaa. Ja kuinkas ollakaan, koko vaunu tuprutteli koko matkan oikein antaumuksella. Meidän edessä istunut setäkin sytytti aina edellisestä tupakasta sen seuraavan. Biarritziin saavuttaessa hoipuimme laiturille yökkien ja naama vihreänä... :D

Ella B kirjoitti...

Cherry, joo aika uskomatonta että olen jo nyt ehtinyt korkata rantakauden, vaikka ei se ihan sama vielä ole kuin kesäkuumalla.

Matkantekijätär, aika äkkiä täällä on sää vaihtunut, tuntuu että ihan yhdessä yössä hypättiin yli 20 asteen lämpötiloihin ja kuljen koko ajan sukkahousut laukussa kaiken varalta.

Laura, mäkin haluaisin päästä näkemään Biarrizin oikein kunnon kesällä vaikka en surffaakaan (ainakaan vielä!:)

Riina, voi mikä junatarina. Onneksi ranskalaisetkin sauhuttelee nykyään vähän harkitummin. Mulla on tosin ollut esim. ravintolassa asiakkaita jotka on yhtäkkiä vaan (pienessä huppelissa) sytyttänyt tupakan lupaa kysymättä. Tuo on kyllä aika uskomatonta, en voisi kuvitella että sama tapahtuisi Suomessa:)

Nora de Alusvaatteet Verkkokauppa kirjoitti...

Ahahah c'est bien vu le slogan de la pizzeria :)