sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Se olisi melkein täällä

Kesä nimittäin! No, ainakin kevät tai sinne päin oltaisiin suuntaamassa. Ollaan täälläpäin saatu nauttia nyt vähän yli viikon ajan aivan uskomattoman lämpimistä ja aurinkoisista säistä ja tänään vapaapäivänä sitä tulikin sitten vain löhöiltyä mukavasti kotona.

Kaivoin tuulettimen esiin ja pesin sen ja sen jälkeen olinkin valmis asettumaan meidän omakutoiseen auringonottosalonkiin miniterassillemme.

 
Meidän koko kämppä oli hieman koomaisessa tilassa viikonlopun työ- ja bileputken seurauksena. Itse nautin vapaapäivästä jäätelön ja kirjan parissa.

 
Ja tankkasin myös hieman vitamiineja, tämä aika kun on niin otollista tulla flunssaiseksi. Ja ostin just viime viikon lopulla ensimmäiset kotimaiset mansikat!

Nyt pitäisi taas jaksaa yksi uusi viikko. Tällä viikolla olen innostunut tulevasta lomasta ja suunnitellut mihin huvittaisi matkustaa viikonloppulomalle, nähnyt erään tosi-tv:n tähtöset yökerhossa, uskaltanut mennä pelkällä hameella ilman sukkahousuja, viettänyt hauskaa aikaa kavereiden kanssa ja yrittänyt selvitellä väärinymmärryksiä erään toisen kanssa. Olen myös shoppaillut hieman kesämekkoja ja tietty istunut terassilla nauttimassa ihanasta auringosta!

4 kommenttia:

rtfct kirjoitti...

Voi olispa täälläkin jo kevät! Ite aloin vissiin intoilla ihan liian aikaisin, nimittäin nyt ulkona on varmaa metri lunta ja pakkasta! Tulisin mieluusti visiitille Ranskaan.. NYT HETI

Anonyymi kirjoitti...

Ihanalta näyttää. Tosiaan mäkin odotan aurinkoa ja lämmintä! Tälläkin hetkellä Etelä-Suomessa on pakkasta. :(
Ihanaa kesän alkua sinne! :)
/Laura

Riina kirjoitti...

Hei Ella, sua oottaa blogissani haaste! :)

Ella B kirjoitti...

Essie, näin kuvia joo hienoista kinoksista. SUomen kevät ;)

Kiitos Laura, kyllähän sielläkin aurinko alkaa varmaan paistaa. Nyt kun menin siitä hehkuttamaan, niin meilläkin on paluu 15 lämpöasteeseen ja säännöllisiin sadekuuroihin, uups.

Riina, Kiitos käynkin heti katsomassa!