maanantai 7. tammikuuta 2013

Oma joululahja

Ainut oikea lahjatoiveeni oli skypata perheeni kanssa, mutta pitihän sitä ostaa jotain itsellekin. Kenkäpostaukseni yhteydessä aloin hullaantua Minna Parikan kenkiin ja no, tulihan ne sitten tilattua lopulta netistä...Löysin haluamani parin puolalaisesta nettikaupasta Raspberry Heels, jossa ne oli vielä kaiken lisäksi 50% alessa. Vähän uhkarohkeasti naputtelin tilauksen menemään samantien ja olen kyllä tosi tyytyväinen.

 Monen liian pitkän päivän odottelun jälkeen lähetti soitti ovikelloa toi ihan liian aikaisin aamulla. Ja siellä se ihana paketti oli!

 
Kengät oli kauniisti ja huolellisesti pakattu. Mukana oli myös kivoja jouluterveisiä Varsovasta.

 Nämä on Minna Parikan viime kevään mallistosta ja aika lailla kesän värisetkin. Onneksi tässä on vielä hieman aikaa miettiä miten niitä voisikaan yhdistellä...

 Tästä "omasta" joululahjastani on alkanut ilmeisesti tulla aika oma traditiooni joulun alla, jolloin olen antanut itselleni luvan ostaa jotain ihanaa miettimattä sen käytännöllisyyttä. Toisin sanoen uskomattoman korkeita korkoja, joita käytän ihan liian harvoin. Viime vuonna tilasin Espanjan Zarasta nämä hienot korukoristeiset huimat korot, jotka ovat tosi epäkäytännölliset.

Kengät ovat korosta huolimatta mukavat mutta eivät järin stabiilit, varsinkaan Bordeaux'n ihanilla mukulakivillä. Korutkin ovat jo kovasti haalistuneet ja olen käyttänyt niitä vain muutaman kerran, mutta on ne vaan ihanat!

2 kommenttia:

aliish kirjoitti...

Jösses miten upeet, suorastaan herkullisen näköiset noi Parikat!

Ella B kirjoitti...

Niin on! Olen viime aikoina oikein hullaantunut Parikan kengistä, mietin koko ajan miten en oo ennemmin niitä noteerannut ollenkaan. Nyt odotan kiivaasti kevätkelejä.