keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Yksi uusi vuosi lisää

Joulukuu ja joulun odotus meni ihan yhdessä sumussa. Työt alkoivat rullaamaan sellaista tahtia, että kotona ehti hyvä kun käydä nukkumassa. Samalla piti tietty yrittää virittäytyä joulutunnelmaan, kuunnella joululauluja joka vapaahetki, tunkea Ikeaan ainoana vapaapäivänä ja yrittää kaikinpuolin unohtaa, että joulua 2012 ei nyt vietetä kotona niin kuin aina syöden laatikoita ja Juulioita. Piparit sai onneksi sieltä Ikeasta, samoin jotain glögin tapaista ja äiti huolehti Juulioista. Jouluaattona skype ja yle areena pelasi ja pyhät vietin aikaa kavereiden kanssa.


Vuosikin vaihtui kovassa tohinassa. Tammikuun otin vastaan Toulousen lähellä erään kaverin perheen linnassa. Oli kylmä, juotiin cavaa ja tanssittiin yhden salongin kivilattia melkein kolhuille. Lähetin vain (lähes) asiallisia uuden vuoden viestejä mitä nyt puhelin sai verkkoa siellä maaseudulla eikä tulomatkalla edes eksytty reitiltä. Huomenna taas takaisin töihin ja minun on edelleen vaikea uskoa, että tässä tämä nyt oli, koko joulukuu. Luntakaan ei ole, puhumattakaan pakkasista vaan ulosmenoon täytyy pikemminkin varustautua sateenvarjolla.

 
kuvat google-haku

Autossa mietittiin uuden vuoden lupauksia ja muutamia juttuja tuli mieleen. 
Erityisesti yritän muistaa olla onnellinen siitä mitä minulla on nyt enkä aina kaivata jotain. Osaan kyllä olla onnellinen ihan itsekin enkä tarvi siihen ketään muuta.

Muuten voisin ruveta tekemään punnerruksia, kirjoittamaan joskus blogia, heräämään ajoissa ja päättämään mitä haluan tulevaisuudeltani. Ihan niinkuin muunmuassa.

3 kommenttia:

siniann kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Ella! Toivon kaikkea hyvää sinulle tälle vuodelle :) Pääsin kerrankin moneen vuoteen Suomeen jouluksi, oli mahtavaa!

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Ihanaa tätä vuotta <3 Uuden vuoden lupaukset kuulostaa hyviltä ;)

Ella B kirjoitti...

Sini, ihanaa että pääsit Suomeen! Itse olen matkustanut viimeiset kahdeksan joulua Suomeen joten oli aluksi hieman kova paikka. Mutta onneksi ihanat kaverit jaksoi pitää seuraa ja löytyi jopa hieman joulutunnelmaa.

Cherry, tuliskin ihana! Samoin sulle! Ja lupauksia on aina hyvä yrittää pitää, just nyt yritän blogicomebackiä :)