lauantai 31. lokakuuta 2009

Synttärit myöhässä

Sain tänään jotain ihanaa lahjaksi vielä näin myöhäisessä, kävimme yhdessä valkkaamassa, joten tuli tosiaan jotain mieleistä. Pohdin pitkään mitä oikein haluaisin, esimerkiksi valkoisen tosi pehmeän tekoturkistakin Zarasta, tai pitkän lämpimän neuleen, mutta lopulta valinta ei ollutkaan niin vaikea.

Sain keijukaissaappaat!

Onhan tämä väri vaikea pitää siistinä ja muuta sellaista, mutta sitten kun muistin kuinka jouluna 2003 ensimmäisellä ja ainoalla Pariisin visiitillä näin eräällä pariisittarella samantapaiset valkoiset saappaat ja siitä lähtien olen toisinaan ajatellut niitä saappaita, ajattelin että nyt parempi myöhään...


Huomio, olen vihdoin saanut kameran johdon ja voin taas ottaa kunnon kuvia, c'est pas magnifique?!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Täällä jossain

Olen saanut muutettua ensimmäiseen kämppään! Tämä on kyllä ehkä enemmän varavaihtoehto, joten mitenkään liian helpoksi elämä ei tästä muutu. Tässä välissä olen ehtinyt tehdä yhtä jos toista kuten:

Nauttinut syksyn (talven?) kauniista ilmoista. Vielä en ole kunnolla saanut kokea Atlantin rannikon sateista ilmastoa, josta minua on vähän peloiteltu...

Käynyt pikaisesti pyörähtämässä Zarassa ja toteamassa, että onneksi mitään aivan ihanaa ei löytynyt...


Olen tainnut vähän ihastua kaikkiin pitsijuttuihin, mutta joskus on hankalaa löytää vaatekappaletta, joka ei näytä syöksyneen hyllylle suoraan 1800-luvulta. Harmaa on silti syksyn lempparivärejä!


Kutsunut ystäviä kylään, ja huomannut, että suomalaisen kutsuminen uutta asuntoa katsastamaan voi tuottaa erityisen iloisia yllätyksiä.


Aah Fazerin sinistä ja salmiakkia!

Oma vuode, vihdoin, ja oma huone, omat avaimet.

Voi tulla kotiin koska huvittaa ja levittää kaikki kamat miten sattuu ja myllätä hyvällä omallatunnolla matkalaukussa, kun kukaan ei kuitenkaan siitä syntyvää sotkua näe. Mutta toisaalta nyt täytyy siivota hiki pinnassa ihan itse eikä maukkaat ateriat toisensa perään ilmesty itsestään pöydän ääreen. Aina ei voi voittaa...

Kuvien laatu on vähän epäilyttävä, sillä kamera kököttää edelleen pöydällä ja odottaa johtonsa saapumista.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Edelleen Koditon

Olen edelleen pysynyt syvässä hiljaisuudessa, sillä, kyllä olen nyt kolmatta viikkoa asunnottomana! Tämän kaupungin tilanne on aivan mahdoton, onneksi olen huomannut että en todellakaan ole ainut opiskelija hädässä. Nyt näyttäisi olevan valoa tunnelin päässä, ja asunto järjestynyt viikon loppuun mennessä (ja samassa yhteydessä nettiyhteys!).
Toiseksi, olen unohtanut jo toisen kerran kameran johdon Marseilleen. Nyt on kamera täynnä kuvia, joka odottaa kaapelinsa saapumista kotiin.

Tässä muutamia puhelimen kameran ottamia kuvia, jotka nyt eivät ole niin laadukkaita.



Olen ehtinyt käydä tutustumassa Atlantin rannikkoon...


Ja tutustunut uusiin ihmisiin...


Käynyt ihailemassa 90-luvun tyylistä farkkutakkia, joka näyttää niin hyvältä mekkoon yhdistettynä...

Tykästynyt myös tähän vihreään rimpsumekkoon, H&M:n peruskappaleeseen, jota löytyy kaikissa väreissä ja kaikilta bloggareilta!

Muistutuksena vielä (äitiä rauhoittamaan), että olen myös käynyt tunnollisesti koulussa tunneilla ja vielä kaiken lisäksi kivaa on! Olen myös osallistunut ensimmäiseen "blogimiittiin" ja tavannut toisen suomalaisen bordeauxlaisen bloggarin, josta ehkä lisää myöhemmin.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Elossa

Pitkään aikaan ei ole tullut mitään päivitettyä, joka johtuu suurimmaksi osaksi kahdesta syystä:

- Olen aloittanut koulun!
- Ja siis muuttanut Bordeaux'iin
- Ja unohtanut kameran kaapelin Marseilleen...

Ja jutut ilman kuvia nyt ei vaan ole niin kiinnostavia.

Tässä kuvia uuden kouluni kortterista. Joen läheisyys on minusta aika ihanaa, siinä vieressä on kiva nauttia lounaasta.

Nyt olen viikonloppulomalla Marseillessa, joten kuvasaldon pitäisi piakkoin välittyä myös blogiin. Paitsi, että jostain kumman syystä vapaaviikonloppunani olen löytänyt itseni entisistä työpaikoista...

Ja yleisön pyynnöstä pieni käännös ranskaksi:
J'ai pas écrit pendant un moment parce que j'ai déménagé à Bordeaux et j'ai commencé l'école. Et j'ai oublié le cordon de mon appareil photo à Marseille... J'y suis retourné ce weekend et où je me retrouvé: dans mes anciens cher endroits de boulot bien sûr...