maanantai 14. tammikuuta 2013

Alesompailua

Päätin käydä aleissa ihan äkkiä aamulla ennen töihin menoa. Toimintasuunnitelmana oli tavata miespuolinen kaveri ennen kauppojen aukeamista (välttääkseni enimmäkseen tytölle sopivia juttuja, muka) ja hengata sitten hänen kanssaan. Lähdin aika nopeasti omille reiteilleni kun aikaa oli vähän ja tulihan sitä nyt hieman löydettyä jotain pientä kivaa.

 Ostin muunmuassa luottokaupastani Minellistä harmaat versiot luottokorkkareistani.

Lähdin etsimään näitä punaisena enkä vielä nytkään osaa oikein sanoa miten päädyin ostamaan harmaat kengät. Olen myös viime aikoina etsinyt hieman netistä minkä kanssa näitä nyt sitten oikein käyttäisi. En ole ihan varma osaanko yhdistellä harmaata asuissa, mutta tiedänpä jo etukäteen että ovat ainakin mukavat jalassa!

 Olen myös koko talven ajan katsellut ja käynyt monta kertaa sovittelemassa näitä ihania hapsusaapikkaita kaupassa ja nyt ne lähti mukaan. Varsinkin kun olen nähnyt useaan otteeseen erään tosi kauniin tutun käyttävän tällaisia saappaita oikein makeasti (mun kaikki työkaverit ovat rakastuneet häneen). Ehkä minäkin siis onnistuisin yhdistelemään näitä jotenkin hienosti!

Tänä vuonna oma alekuumeni nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Suurimmat shoppailut tein netissä, sillä 7.tammikuuta alkoi Espanjassa nettiale. Espanjan hinnat ovat alkujaankin matalempia kuin Ranskassa ja siihen vielä aleprosentit päälle niin huomasin klikkailevani ostoskoriin vaikka mitä. Tilasin Zarasta ja Pull&Bearilta, muunmuassa nahkatakin (minun ensimmäinen ikinä!) ja leopardikorkkarit ( 30e Ranskan 70e sijaan, silkkaa säästöä). Nyt odottelen kärsimättömänä, että kämppikseni käy viikon päästä Espanjan puolella hakemassa ostokseni. Ja säästökuuri voi alkaa.

Ulkoilua

Oon varmaan jo muutaman kerran kirjoitellut tästä Bordeaux'n lähellä sijaitsevasta hiekkadyynistä Dune du Pylasta. No, nyt tulisi taas vähän lisää! Minulla oli yksi kaveri vierailulla vähän ennen joulua ja päätettiin käydä juhlimisen lomassa vähän kotiseutumatkailulla.


Meille sattui tosi hyvä tuuri ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Paikan päällä tosin tuuli enemmän kuin koskaan ennen, mutta ei se nyt niin haitannut. Sitä hiekkaa oli jokatapauksessa joka paikassa.

 Talvisin dyynin päälle pitää tarpoa ihan omin jaloin, mutta kesäisin hiekkaseinään isketään porrasrakennelma, jota pitkin pääsee hieman helpommin sinne ylös asti.

 Silloin oli vielä lämmintä! Nyt saa laittaa päälle kunnon talvitakkia ja avonaiset korkkaritkin on vaihtunut saappaisiin.

 Minä haluan aina ehdottomasti laskeutua dyynin toiselle puolelle ja meren ääreen kokeilemaan merivettä. Ei ollut hirveän kylmää. Täällä oli muuten joulun aikoihin joku "helleaalto" ja perinteiset uuden vuoden surffarit (en siis minä) pääsivät nauttimaan vuoden ensimmäisestä kylvystä tosi mukavassa lämpötilassa. Uutisten mukaan Biarritzissa oli ollut +24 astetta!


Tämä yhden päivän minireissu on aina tosi otollinen irtautumaan arjesta ja pääsee hengittämään kirjaimellisesti raikkaampia tuulia kuin kaupungin keskustassa. Mun vapaa-ajalla tulee useimmiten vaan nukuttua ja hoideltua kaikkea tylsää arkihommaa jota ei muuten jaksaisi/viitsisi eikä lähdettyä mihinkään. 

Reissu dyynille tuo siis kivasti vaihtelua ja siihen voi yhdistää pienen pysäkin myös Arcachonin rantakaupungissa. Meillä ei tällä kertaa ollut siihen aikaa, mutta ainahan sinne voi palata. Sinne pääsee myös ilmeisesti aika kätsysti junalla, joka onkin varteenotettava vaihtoehto erityisesti kesällä jolloin autossa istuttava aika vähintään tuplaantuu turistien myötä...

maanantai 7. tammikuuta 2013

Oma joululahja

Ainut oikea lahjatoiveeni oli skypata perheeni kanssa, mutta pitihän sitä ostaa jotain itsellekin. Kenkäpostaukseni yhteydessä aloin hullaantua Minna Parikan kenkiin ja no, tulihan ne sitten tilattua lopulta netistä...Löysin haluamani parin puolalaisesta nettikaupasta Raspberry Heels, jossa ne oli vielä kaiken lisäksi 50% alessa. Vähän uhkarohkeasti naputtelin tilauksen menemään samantien ja olen kyllä tosi tyytyväinen.

 Monen liian pitkän päivän odottelun jälkeen lähetti soitti ovikelloa toi ihan liian aikaisin aamulla. Ja siellä se ihana paketti oli!

 
Kengät oli kauniisti ja huolellisesti pakattu. Mukana oli myös kivoja jouluterveisiä Varsovasta.

 Nämä on Minna Parikan viime kevään mallistosta ja aika lailla kesän värisetkin. Onneksi tässä on vielä hieman aikaa miettiä miten niitä voisikaan yhdistellä...

 Tästä "omasta" joululahjastani on alkanut ilmeisesti tulla aika oma traditiooni joulun alla, jolloin olen antanut itselleni luvan ostaa jotain ihanaa miettimattä sen käytännöllisyyttä. Toisin sanoen uskomattoman korkeita korkoja, joita käytän ihan liian harvoin. Viime vuonna tilasin Espanjan Zarasta nämä hienot korukoristeiset huimat korot, jotka ovat tosi epäkäytännölliset.

Kengät ovat korosta huolimatta mukavat mutta eivät järin stabiilit, varsinkaan Bordeaux'n ihanilla mukulakivillä. Korutkin ovat jo kovasti haalistuneet ja olen käyttänyt niitä vain muutaman kerran, mutta on ne vaan ihanat!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Matkalle

Tänä vuonna haluaisin hirveästi lähteä jonnekin matkalle! Siis ainakin yhden kerran. Nyt kun loppuvuoden lomat on kulunut tiukasti samoissa kotimaisemissa, niin matkakuume on noussut ihan kattoon. Suomeen ja kotiin on tietty kova kaipuu ja pian alkaakin olla ihan ennätysaika kun olen majaillut Ranskassa yhtämittaisesti.


Mulla on muutama kaveri Lontoossa ja sinne pitäisi yrittää järkätä viikonloppureissua. Lontoossa olen jo käynyt muutaman kerran, mutta ne kaverithan siellä vielä tärkeämpiä ovat.

  
Olen myös aika pitkään haaveillut vierailevani Carcassonnessa, Ranskan kataarimailla. Perpignanissa asuessani kävin katsomassa muutamia linnanraunioita ja minusta niissä on jotain tosi kiehtovaa!

 
Carcassonnessa kuuluisinta on hyvin säilynyt linnarakennelma. Sinne pääsee myös meiltä helpolla junalla tai miksei autollakin jos jaksaisi ajaa.

Viime aikoina olen myös ihan innostunut New Yorkista. Mun pomo on ihan hulluna tähän kaupunkiin ja käynyt siellä jo yli kymmenen kertaa, joten jutun juurtaa New Yorkista riittää melkein päivittäin.  


Katsottiin myös jouluna elokuva New York, I love you ja tästäkin kaupungista löytyy tuttuja. Ei siellä varmaan tekeminen ihan just lopu. Maailman paras matkaseurakin olisi jo valkattuna :).

 Tekisi mieli myös matkustaa takaisin Hong Kongiin! Sinne kutsu käy ihan koko ajan niin, että tälle asialle pitäisi alkaa tehdä jotain. Huhtikuussa viimeistään tulen tietämään paremmin onko lähtö silloin vai joskus myöhemmin tänä vuonna.

 
Olen myös alkanut kaipaamaan kesän festaritunnelmia. Tänä vuonna aion ihan varmasti liittyä kämppikseni seuraan ja mennä Bilbaoon, Espanjaan BBK-festareille.

 

Ja miksei samalla menisi uudelleen Reggae Sun Ska-festareille. Ne järjestetään ihan tässä lähellä Pauillacin alueella ja viime kesänä oli tosi kivaa. Miinus pitkin päivän tiputelleet sadekuurot. Tässä kuvassa Studio One Revue viime vuodelta.

Kiva näin sunnuntaina haaveilla kaikesta, nyt kun tulisi vielä toteuttettua kaikki nämä matkat...Yhtäkkiä 2013 näyttää aivan mielettömän hienolta vuodelta!

torstai 3. tammikuuta 2013

Vuoden loppu

Tänä vuonna kävi nyt siis niin että jäin jouluksi jumiin Ranskaan töiden takia. Sain kuitenkin muutaman päivän lomaa ja näin pyhät tuli juhlittua jossain ihan muualla kuin töissä. Jouluaattona mentiin kaverini äidille, jossa tuli maistettua perinteistä jouluhalkoa. Joulupäivänä syötiin taas minun kämpällä muutaman kaverin kanssa ja olin kovalla vaivalla vääntänyt joulupöytään kaikkea suomalaista mitä käsiini löysin kuten lanttua ja naurista uunivihanneksina ja lohta eri muodoissa. Kävinpä ostamassa ostereitakin ja pojat olivat tehneet hanhenmaksan.

  
Jälkkäriksi ei ollut riisipuuroa vaan piparitiramisua! Löysin reseptin jostain Kokkilan sivuilta ja oli muuten tosi hyvä ja helppo jälkiruoka.

 Uutta vuotta lähdettiin vastaanottamaan jonnekin maaseudulle Albin ja Toulousen läheisyyteen. Oltiin liikenteessä kahden blondin voimin ja kyllä siinä matkassa menikin! Kurvaistiin kaupan kautta, väisteltiin väentungosta alkoholihyllyn luona, matkalla luin karttaa vähän väärin, sompailtiin pikkuteillä, nähtiin keskellä ei-mitään yhden kodin aivan mahtavat jouluvalaistukset ja päästiin ihan vähän myöhässä perille.

Juhlat oli järkätty tälläiseen isoon kivitaloon ja siellä sai pitää meteliä niin paljon kuin lystäsi.

 
Kannatti vaan tanssia, sillä sisällä(kin) oli tosi kylmä! Lämmitys pelasi vain muutamassa huoneessa, mutta hauskaa oli.

 
Mahtava ideani ostaa sydämen muotoinen juusto. Voiko muualta kuin Ranskasta löytää tällaista?

Alkakoon vuosi 2013 siis rakkauden täyteisissä merkeissä!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Yksi uusi vuosi lisää

Joulukuu ja joulun odotus meni ihan yhdessä sumussa. Työt alkoivat rullaamaan sellaista tahtia, että kotona ehti hyvä kun käydä nukkumassa. Samalla piti tietty yrittää virittäytyä joulutunnelmaan, kuunnella joululauluja joka vapaahetki, tunkea Ikeaan ainoana vapaapäivänä ja yrittää kaikinpuolin unohtaa, että joulua 2012 ei nyt vietetä kotona niin kuin aina syöden laatikoita ja Juulioita. Piparit sai onneksi sieltä Ikeasta, samoin jotain glögin tapaista ja äiti huolehti Juulioista. Jouluaattona skype ja yle areena pelasi ja pyhät vietin aikaa kavereiden kanssa.


Vuosikin vaihtui kovassa tohinassa. Tammikuun otin vastaan Toulousen lähellä erään kaverin perheen linnassa. Oli kylmä, juotiin cavaa ja tanssittiin yhden salongin kivilattia melkein kolhuille. Lähetin vain (lähes) asiallisia uuden vuoden viestejä mitä nyt puhelin sai verkkoa siellä maaseudulla eikä tulomatkalla edes eksytty reitiltä. Huomenna taas takaisin töihin ja minun on edelleen vaikea uskoa, että tässä tämä nyt oli, koko joulukuu. Luntakaan ei ole, puhumattakaan pakkasista vaan ulosmenoon täytyy pikemminkin varustautua sateenvarjolla.

 
kuvat google-haku

Autossa mietittiin uuden vuoden lupauksia ja muutamia juttuja tuli mieleen. 
Erityisesti yritän muistaa olla onnellinen siitä mitä minulla on nyt enkä aina kaivata jotain. Osaan kyllä olla onnellinen ihan itsekin enkä tarvi siihen ketään muuta.

Muuten voisin ruveta tekemään punnerruksia, kirjoittamaan joskus blogia, heräämään ajoissa ja päättämään mitä haluan tulevaisuudeltani. Ihan niinkuin muunmuassa.