keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Ei vielä ihan valmis vigneronne

Täällä sitä ollaan Patagoniassa!


Loma on nyt ohi ja jo pari päivää olen ollut töissä. Oikeasti aika kunnon töissä. Niin että olen aamulla klo 8.30 lähtiessä aina unenpöpperöisenä unohtanut ottaa myös kameran mukaan viinikellariin. Tänä iltana oli kuitenkin vapaa puolipäivä, joten lähdin seikkailemaan lähikaupunkiin, Villa Reginaan.


Tässä tämän hetkinen "kotikatuni". Saatiin tosiaan hatkat entiseltä asunnolta, bodegan lähellä sijaitsevalta talolta, kun toinen omistaja ilmoitti, että pamahtaa paikalle pääsiäisloman ajaksi ensin 6 henkilöä, sitten 10 ja lopulta 13 ja ehkä jopa enemmän yllätykseksi. Majaillaan siis parhaillaan hotellissa siihen asti kunnes he lähtevät takaisin Buenos Airesiin.

Lounaalla vielä aurinko paistoi kauniisti, mutta iltapäivällä mieletön tuulenmyräkkä puski kaupungin yllä. Hiekkaa lensi silmiin ja suuhun, mutta läsnäliikkujille, joita ei tosi ihan hirveästi ollut, hauskinta oli vaan se, että olin laittanut heppoisen kesähameen, joka oli vähän väliä korvissa...


Iloisemmiksi kaupungit tekee joka puolella paistavat värikkäät Coca cola- ja Pepsi-kyltit. Näillä kahdella brändillä on ilmeisesti aikamoinen juomasota meneillään täällä ja joskus näyttäisi jopa silti, että Pepsi olisi voitolla...Vai mitä sanotte?



Kaupungin viimeinen katu loppuu jylhän näköiseen kallioon, joka antaa paikalle sellaisen wild west-fiiliksen. Ilmeisesti sellaista menoa on joskus tilauksessakin, erityisesti yöaikaan. Paikalliset nuoret tytöt, jotka olivat korjaamassa satoa kertoivat, että "joo on siellä kaupungissa kaksi discoa/baaria, mutta toiseen ei kannata mennä ja no, ei sinne toiseenkaan jos ei halua puukosta"...


Tarinaa vahvistaa se, että muutama päivä sen jälkeen, keskellä kirkasta päivää ohitettiin autolla mopediaan ajava vanha ukko, jolla oli haulikko selässä narulla kiinni.


Tämä on ilmeisesti kylän pääkirkko. Aika yksin se siinä kökötti.


Autopesula, jota ei voi missata...


...Ja sen parkkipaikka, joka jatkaa aika samaa linjaa.


Joissain paikoissa ei tietysti ole ihan tarvetta asfalttipäällysteiselle tiellekään. Tämä oli jostain vähän enemmän asuinalueelta, joissa hauskasti tie oli soraa, mutta talot silti viimeisen päälle trimmattuja ja isot mustaikkunaiset maasturit pihassa.


Hienoa on myös kuinka valkoiset ankeat seinät on päällystetty oikeasti kauniilla graffiteilla eikä joillain ihme tuherruksilla kuten Ranskassa ja no, varmaan Suomessakin, jos sinne jään alle jotain saa suihkutettua. Tässä ylemmässä mainostetaan kierrätystä!

Kieltäkin on alkanut oppia aika äkkiä. Jotain yli viikossa jo ymmärtää suurimman osan tai ainakin suunnilleen ydinasian espanjankielisestä keskustelusta. Välillä on vähän hankalampaa, kuten aamulla, kun työmies tuli kysymään jotain viininvalmistuksesta. Yritin siinä sana sanalta takellellen selittää kuinka homma toimii ja lopulta se lähti, vaikkakin päätään vähän epäuskoisen näköisenä nyökytellen...

1 kommentti:

Fifi kirjoitti...

Hihii, repesin haulikkoselkäiselle ukolle! :D Hienoja kuvia, jotenkin kovin aution näköistä. Nuo seinämaalaukset kieltämättä piristävät katunäkymää.

Iloista pääsiäistä ja mukavaa loppuoleskelua siellä!