tiistai 7. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivää tuli juhlistettua sillä riemulla ja juhlakkuudella jota yksi suomalainen ulkomailla vaan voi. Tuli mietittyä taas kerran kuinka ihanaa on olla suomalainen ja kuinka siitä voi olla ylpeä ulkomailla. Vaikka olen ollut jo aika pitkään ulkomailla, kertaakaan ei ole kotimaa päässyt unohtumaan ja kuten varmaan kaikilla ulkosuomalaisilla, tärkeys meidän kotimaasta ja sen ihanuus nousee aivan uusiin ulottuvuuksiin silloin kun sinne pääsee niin harvoin. Kun on asunut muualla osaa myös arvostaa suomalaista sisua ja sitkeyttä, elämistä arktisissa olosuhteissa (kuten niin usein kuulen), rehellisyyttä ja maanläheisyyttä.
  
Jaksan aina selittää, että olen suomalainen eikä se ole sama asia kuin Ruotsi, eikä varsinkaan olla venäläisiä. Useat eivät tiedä mitään Suomesta, osa vähän ja suurin osa osaa sen sijoittaa kartalla. Tänä vuonna olen tavannut hassusti jo yhden ranskalaisen ja yhden kiinalaisen, jotka ovat tehneet kesäisen roadtripin Suomeen, yhden espanjalaisen ja yhden thaimaalaisen, jotka ovat olleet työnsä kautta tekemisissä Suomen kanssa. Heidän kokemuksensa vastaavat aika lailla sitä stereotypistä kuvaa suomalaisista, niin hyvistä kuin huonoista puolista.

Illalla katsoin tietysti netistä Linnan juhlat, joiden tärkeyttä kukaan muu ei tajua. Kämppikseni selitti ettei ymmärrä yhtään mitään ja koko lähetys näyttää erittäin tylsältä. Niinpä, vaan minä katsoin innoissani ja jopa Areenan suoralähetys toimi tällä kertaa. Viime vuonna sain vaan selailla netistä kuvia kun suora nettilähetys ei toiminut. Lähdettiin vielä Linnan Juhlien jälkeen juhlimaan pubiin ja osallistumaan tietovisaan, joka melkein voitettiin ja jossa oli jopa yksi kysymys Suomesta: ei kuitenkaan itsenäisyydestä vaan mikä on Suomen lipun ristin väri...


Kaverini lähetti minulle pienen viestin ja onnitteli Suomea sitkeydestä! 

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

5 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

mää oon kyllä sitä mieltä että katselin viimekin vuonna areenasta Linnan juhlia, vaikkakin kaikissa blogeissa näytetään väitettävän, ettei toiminut?! no, oli miten oli, onhan se loppujen lopuksi aika tylsää katsottavaa, jos sitä katselee ulkopuolisin silmin. ja minustakin itse asiassa jo, minä kun en enää taida tuntea paljon ketään suomalaisia julkimoita. mutta silti se on jotenkin niin perisuomalaista ja perinteikästä, ei sitä osaa olla katsomattakaan. ehkä en kuitenkaan ensi vuonna pakkokatseluta sitä ei-suomalaisilla...

Henrii kirjoitti...

Todellakin Suomea osaa arvostaa ihan uudella tavalla, kun asuu muualla! Lasken jo suurin piirtein tunteja, kun oon menossa jouluksi kotiin. :)

Urakoin linnan juhlat tänään tallenteena, kun en eilen ehtinyt. Aika hullua puuhaa, mut oli kyllä kivaa katsoa. :D Mies kävi välillä naureskelemassa ja heittämässä jotain high society -läppää... Lähetyksen lopun hänkin tahtoi katsoa ruokailun lomassa, kumma päähänpisto! Siinähän sitten katottiin, kun ihmiset tanssi, ja mies repeili vähän väliä, et onko vähän tylsät juhlat, kun ensin kätellään tuntikausia ja sitten tanssitaan tuntikausia. Hohhoijaa, ei sitä varmaan tosiaan tajua kovin moni... ;)

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Ihanaa, että oot siellä "kaukana" noin mukana :) On täällä vaan hyvä asua. Ei tarvinut kovinkaan kauan pysyä pois maasta, kun osasi jo arvostaa monenlaisia asioita :) Mukavaa viikkoa!

MaaMaa kirjoitti...

Mäkin katsoin linnan juhlia netistä, ja mietin että se varamsti on tosi tylsää katsottavaa sellaisille jotka ei tiedä perinnettä eikä niitä ihmisiä ... :D

Mun työpaikalla on 2 ranskalaista, jotka on ollut suomessa töissä! Toinen jopa 2,5vuotta ja hän osaa suomea! Ihan huippua jututtaa kanssaan suomeksi, hän innoissaan testaillee taitojaan mun kanssa :)

Haliterkut <3

Ella B kirjoitti...

Airelle, mulla ei toiminut viime vuonna, luulin aluksi että vika oli nettiyhteydessäni tms kunnes myös ulkomailla asuvat kaverit kommentoivat samasta ongelmasta. Tykkään kyllä katsoa ohjelmaa ihan yksin ei siitä pahemmin muut ymmärrä:)

Emilia, ihan sama täällä! Minä katsoin olohuoneessa ja kun kämppikset siinä seilasivat ja samalla vilkaisivat, heidän mielestään loputon kättelyjono näytti aika tylsältä. Onhan se välillä sitä(kin), varsinkin jos ei tunne ihmisiä.

Cherry, niin sitä on oivaltanut monta hyvää suomalaista asiaa ulkomailla asuessa ja kaikista pikkujutuistakin pitää tiukasti kiinni. Suomessa asuessa en muista koskaan katsoneeni Linnan juhlia yhtä kiinnostuneena.

MaaMaa, mielestäni on aina tosi hauska tavata Suomessa olleita ulkomaalaisia. Yhtäkkiä he tietävätkin kaikenmaailman juttuja meidän maasta eikä tarvi edes selitellä sellaisia "omituisuuksia" kuin että 6kk on päivää ja 6kk yötä ja miten silloin voi elää j muuta hauskaa.