keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Ale ostoksia

Kaikessa hulinassa ehdin käydä pikaisesti myös vähän kaupungilla kiertelemässä ja katsomassa aletarjontaa. Mukaan lähti H&M:stä tällaiset kivat pikkukamat kuten pirtsakka t-paita keltaisena (korostamaan rusketusta):
 

Sekä pienempi meikkipussukka, joka mahtuu myös käsilaukkuun ja menoon mukaan. Bonusta Suomiväreistä.

Nämä hankinnat tein eilen, kun kävin alunperin katselemassa uusia bikinejä, mutta mitään ei löytynyt. Maanantaina täällä oli kauhea lämpöaalto, lämpötilaksi mitattiin 40°C mutta onneksi olin ilmastoidussa työpaikassa, meidän kämppäkin oli kuin uuni. Niinpä eilen olin lähtenyt aamulla matkaan myös erittäin viileissä hepenissä ja kylmähin siinä iltapäivällä tuli. Niinpä H&M:ltä lähti mukaan myös tämä ihana farkkupaita, joka ei tosin mielestäni ole yhtään tyyliäni, mutta rakastan sitä silti!
Ja tässä vähän hämärää kuvaa päivän asusta, jonka päälle heitin tuon liivin.

Kuvat on otettu joskus yöaikaan joten valaistu on vähän niin ja näin...


Ja sitten tärkein ale-ostos: "ensimmäinen palkka"-kenkäni, jotka uskomattomaksi tuurikseni olivat alennuksessa.

Omasta mielestäni kivoja kenkiä löytyy Minelistä, mutta ne ovat usein hieman ylihinnoiteltuja jonka vuoksi niitä sopii metsästää alesta. Löysin myös eräät ihanat korkkarit Zarasta, mutta ne osoittautuivat liian pieniksi kotona, joten ne piti kiikuttaa takaisin kauppaan.
 
 Nyt odottelen sopivaa tilaisuutta lähteä kokeilemaan näitä ihan livenä...

5 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

No on hianot kengät! :)
Mä en ole kerinnyt ale-myynteihin ollenkaan vielä, mutta ehkä piipahdan viikonloppuna. Ei pitäis kauheasti tosin nyt hamstrata kun kaikki pitää pakata muuttoa varten ... noh, aina pari mekkoa mahtuu! ;)

Kivaa loppuviikkoa ja terkut <3

Ella B kirjoitti...

MaaMaa, no niin on!:)Samoin, pitäisi mieluummin päästä eroon nurkissa pyörivästä turhasta kamasta, mutta kummasti aina jotain uutta tarttuu mukaan...

Anné kirjoitti...

Ihanat kengät, löytyisköhän täältäkin minellistä tuommoiset sopivan kokoisena! :)

Maija kirjoitti...

Upeat kengät! Tykkään myös Minellin kengistä, ovat laadukkaita ja lesti sopii minulle hyvin :)

Ella B kirjoitti...

Kiitos lula ja Maija, itsekin pidän niitä laadukkaina vaikka hinta on vähän vuosien varrella noussut sinne ihanan yläpuolelle. Mikä syy käydä alemyynneissä heidän kenkiään katselemassa.