tiistai 29. marraskuuta 2011

Teetä

Olin tänään shoppailemassa toisen kämppiksen kanssa synttärilahjaa meidän kolmannelle kämppikselle. Pohdittiin molemmat aamutuimaan, tai no siis siinä kahdentoista aikaan, että mitä hänelle voitaisiin antaa. Voin tästä huolella kirjoittaa, sillä tiedän aikalaisella varmuudella ettei hän tule tänne lukemaan. Lopulta sain kuningasidean ja käytiin hakemassa Jamie Oliverin keittokirja ja jotain...

...Kusmi Tea- kaupasta. Tämä on ihana teekauppa, jossa voi tuoksutella eri teenäytteitä ja tarjotaanpa siellä aina jotain maistettavaksikin kuten tänään manteliteetä. En enää edes muista mistä olen tästä kuullut viimeksi, mutta viime syksyisellä Pariisin reissulla kävin heidän kaupassaan ensimmäistä kertaa.

 Silloin mukaan lähti Boost-teetä, joka on sekoitus matea, vihreää teetä, kanelia, inkivääriä ja kardemummaa. Se tuoksui niin jouluiselta, että oli pakko sitä ostaa. 

 
Ehkä tuo jouluisuus on syy siihen miksi minulla ylipäätään on tätä teetä enää vuosi sen oston jälkeen...Joka tapauksessa maku on edelleen hyvin kohdallaan ja olen sitä tässä hörppäillyt iltapäivän mittaan samalla kun suunnittelen huoneen siivousta. Oikein perusteellisesti suunnittelenkin. Niin etten ole mitään saanut aikaiseksi.

 
En nyt sentään ole hörppinyt vain teetä, vaan olen myös juonut kupillisen tai kaksi kahvia. Vähän aikaa sitten hankin tämän taivaallisen hasselpähkinältä tuoksuvan ja maistuvan kahvin, jolla on hyvä aloittaa iltapäivä. Itse en laita kahviin sokeria ollenkaan joten tämä maistuu mielestäni oikein makealta vaikkei se sokeroitua olekaan. Makuvaihtoehtoja löytyy myös vanilja ja toffee, taidankin kokeilla niitä kun tämä loppuu...

Lähden tästä nyt kasamaan työkampeita kokoon ja lähdenkin sinne töihin ennen kuin olen myöhässä. Kahvi on paikallaan sillä meille tulee koripallojoukkue syömään pelinsä jälkeen tosi myöhään, joskus klo 23:n paikkeilla. Jo nyt ramaisee sitä ajatellessa.

6 kommenttia:

rtfct kirjoitti...

Oi noi Kushmi teet ihania! Erityisesti nuo mausteiset. Hasselpähkinä, toffee tai vanilija kahvikin kuullostaa ERITTÄIN lupaavalta. Voisit importata jotai Suomeenki ;)

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Oijj, kuulostaa kyllä hyvälle ja melkeen tuoksuu tänne asti <3 Juu, ehdottomasti voisit alkaa vähän välittää noita Suomeen :))

siniann kirjoitti...

Toi kahvi on aivan ihanaa :) kaikki maustekahvit on niin hyviä. Oiskan tuolla tee-merkillä piparminttua, tällä hetkellä joudun tuomaan suomesta clipperin teetä :p

Kulkukatti kirjoitti...

Kiitos mainiosta teevinkistä! Enpäs ollut aiemmin tuosta Kushmi-teestä kuullutkaan.

En juo kahvia lainkaan, joten teetä kuluu aika lailla. Joulun aikaan on ihana juoda just tuollaisia mausteteitä.

Avelina kirjoitti...

Heippa,

Tässä lupaamani linkki uuteen blogiini. Käypä kurkkaamassa.:) Ja tosi kivaa, jos innostut jäämään uudenkin blogin lukijaksi.

http://catherinasbook.blogspot.com/

Avelina/Catherina (vaihdoin takaisin vanhaan käyttäjänimeeni)

Ella B kirjoitti...

Essie, sun täytyy varmaan vinkata joulupukille noista kahveista ;)

Cherry, molemmat juomat on kyllä aivan mahtavan hyviä.

Sini, niiltä löytyy kyllä vaikka mitä makuja valikoimasta, näin myös jonkun minttuteen mutta en tiedä olisko se sitä mitä sä etsit. Clipperit on myös tosi hyviä, mäkin tuon niitä Suomesta. :)

Kulkukatti, ei mitään kokeile ihmeessä jos saat jostain käsiisi.

Avelina, tosi kiva kun laitoit linkin! Jään innolla odottamaan uusia seikkailujasi! Pelkäsin jo etten löydä uuteen blogiisi.