tiistai 5. lokakuuta 2010

Olisikin vielä viikonloppu

 Nämä viime viikonlopun kuvat ovat nyt kaukainen muisto vain, nimittäin Bordeaux'ssa on jo ihan oikea syksy meneillään. Ihmiset on pukeutunut takkeihin ja saappaisiin eikä kukaan vaan vedä villatakkia t-paidan päälle ja kulje ballerinat jalassa. Minäkin kaivoin syystakin esille ja ajattelin kuinka kaikki talvisemmat vaatteeni ovatkaan tummia... Viime sunnuntaina meidän kadulla ja läheisellä aukiolla oli kirppari. En löytänyt mitään, mutta kävin silti kiinnostuneena kiertelemässä.


Tässä myös vähän mallia miten ihmiset parkkeeraa meidän kadulle...

Kierros päättyi leipomoon, jonka croissantit ovat aivan ihania. Niitä ei kuitenkaan enää ollut (kuten aina), mutta löytyi silti jotain muuta aamiaista.


Käytössä on ollut myös uusi Body Shopin sitruunahuulivoide, jolla saa erittäin pehmeät huulet ja joka tuoksuu taivaalliselle.

Käytiin vielä kerran uimassa...


Ja minulla oli jo päällä jotain tummaa...Ja jämä vaatteet, eli ne ainoat joita ei ollut jo pakattuna.

Nyt lähden tästä lentokentälle!

maanantai 4. lokakuuta 2010

Parin tunnin ajo

Nyt on sitten muutettu! Laatikoita ja kasseja olin pakkaillut jo edeltävän viikon, mutta tietty viime hetkillä meinasi tulla kiire. Istun nyt uuden vanhan kämpän keittiössä kirjoittamassa ja kaikki tuntuu tosi oudolta: kämppä on tuttu, mutta siitä on kuitenkin niin kauan kun olen täällä ollut viimeksi, että aivan kuin olisi tullut uuteen paikkaan.


Aamulla yritin saada mahtumaan "tärkeimpiä" tavaroitani kaikkiin lukuisiin kasseihin ja ihmettelin miten tavaraa voi oikeasti kasaantua niin valtavasti. Täytyy tunnustaa että löysin talvisaappaita, joiden olemassaolon olin melkein unohtanut kesän ballerina-kautena.


Edessä oli siis Marseille- Bordeaux 646km Google Mapin mukaan. Kyllä siihen ihan koko päivä meni.

 Tässä vähän kuvia Narbonnen ja Toulousen välimaastosta, Kataarien mailta, joka on lempikohtani tällä matkalla. Jylhät vuoret ja viiniköynnökset reunustavat vieri vieressä moottoritietä.

 Matkalla vaihteli niin maisemat kuin sääkin. Välillä paistoi aurinko niin että piti kaivaa aurinkolasit...


 ...Välillä oli pilvistä tai tuuli mielettömästi...

Tai sitten satoi...Eikö muistutakin nuo värikkäät lehvistöt vähän Suomen ruskasyksystä?

  
Lopulta se kauan odotettu kyltti: Bordeaux!
Niin sitä ollaan kotona, toisessa kodissa.

Täällä ei kyllä ehdi kauaa viihtyä sillä huomenna on edessä matka Englantiin! Blogi siis hiljenee viikoksi kun lomailen vielä vähän ennen koulun alkua. Hyvää alkuviikkoa, nähdään pian! Lähden tästä nukkumaan, että jaksaisi taas huomenaamulla pakata uudelleen.

Taas keittiössä

 Laitan tähän vielä parit kokkailut, jotka tein jo kylläkin viime viikonloppuna jolloin olin ilmeisesti tosi aktiivinen kun ehdin tehdä vaikka mitä. Otin MaaMaan kommentista vinkin ja piirakasta, josta piti tulla toinen sipulinen tulikin feta-pinaatti. Katsoin sattumalta pakastimeen ja siellä olikin pinaattia.
 
Niinpä paistoin pannulla sipulit ja muutaman valkosipulin kynnen ja lisäsin siihen pinaattia. Pinaatti oli jo kermasekoituksessa, mutta yleensä käytän pelkkää pinaattia. Monsieur oli ollut ostoksilla...

 Sekoitin 0,25cl ranskan kermaa ja oliko 3 munaa. Siihen lisäsin mausteita: suolaa, pippuria, herbes de provencea ja vähän sinappia.

 Sitten koko systeemi esipaistetun taikinan päälle ja siihen vielä vähän fetan palasia.

 Ja valmista tuli!

Tein myös lopulta sitä omenapiirakkaa, josta näin untakin. Reseptiksi kehitin siis itse (unissani). Ostin taikinan ja siihen päälle lisäsin puoli purkkia crème fraichea (0,25cl) sekoitettuna 3 munan ja sokerin vaniljasokerin ja kanelin kanssa. Kermaseoksen päälle lisäsin omenapaloja ja siihen päälle vielä mantelilastuja ja uuniin. Oli muuten aika hyvää! Tästä se syksy alkaa. 
Viikonloppuna korkattiin myös valkoviini. Maistelin tätä kesällä eräillä viinimessuilla, joten tiedossa oli että on ainakin omaan makuun sopivaa. Viini oli pehmeää, päärynän ja persikanmakuista, jossa sopivasti raikkautta. Aromit, erityisesti hedelmän, tuntuivat jopa niin voimakkailta ja "eriäviltä", että pohdittiin olisiko niitä lisätty viiniin keinotekoisesti. Tuli se silti juotua vaikka mistään luomusta ei ollutkaan kyse. 

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kaupunkikierros

Eilisen ohjelmaan kuului vilkkaasti alkanut aamu ja Kaupungilla kierrelty iltapäivä. Harmiksi heräsin aamulla siihen, että päätä särki järjettömästi. Tähän ei auttanut aamuinen juoksulenkki eikä lukuisat päivän aikana otetut särkylääkkeet. Vasta illlalla kipu alkoi kunnolla helpottaa.
Lähdin joka tapauksessa tapaamaan iltapäivällä Pikkusiskoa, joka oli tullut vierailulle Marseilleen. Meitä suosi aurinkoinen ja leppoisa ilma ja päädyttiin shoppailun lomassa lounaalle terassille.

 Lounaaksi otettiin molemmat vuohenjuustosalaattia, kun himoitsemiani ranskalaisia ei enää ollut tarjolla.

 Pääsyttiin syönnin jälkeen keskustaan, johon mielenosoitusparaati oli jämähtänyt pitämään tulisia puheita eläkeiän kohottamista vastustamaan.

 Suositun ammattiliiton jäseniä kaikki kamat kasassa.


 Mellakkapoliiseja näkyi turvaamassa mielenosoitusta vanhaan satamaan vievän tien molemmin puolin. Välillä ukot jopa hymyilivät meille muikeasti, joista yksi ikuistui hauskasti Pikkusiskon kameralle.


Mielenosoitusruuhkasta suunnistettiin pienelle kierrokselle "vanhan kaupungin" puolelle Panieriin.

  Sieltä löytyi kuvattavaksi söpöjä maatuskoja esittävä graffiti. 


Ja kaikenlaista vanhaa ja postikorttimaista ranskalaista katumaisemaa. Tässä muutamia otoksia.








Lopulta piti käydä hakemassa juomat vähän aikaa sitten avatusta Starbucksista. Itse otin toisesta liikkeestä jäätelöä, vaikka pientä jääkahvia tai toisin sanoen kahvipirtelöä olisi myös tehnyt mieli. Pohdittiin samalla miksei Suomeen ole vielä rantautunut tätä liikettä, maahan jossa juoda ihan ennätysmääriä kahvia...
   Marseillessa Starbucks näyttää menestyvän tosi hyvin, olen ihan yllättynyt. Joka kerta kun menen siitä ohi, jono ulottuu ihan kadulle asti. 

Kuvasotkua

Olen tässä vähän aikaa jo katsellut blogini ulkonäköä ja alkanut pohtia kuinka saisin kuvia isommaksi. No nyt tämäkin blondi löysi ratkaisun ja tajusi, että voisi uudistaa viestinkirjoituspohjan. Nyt opettelen käyttämään tätä...
 Tällä viikolla on ollut päällä hametta ja kirkasta t-paitaa.

Eilen olin ensimmäistä päivää lomalla ja sen(kin) kunniaksi lähdin lounaalle Monsieurin kanssa. Käytiin kiinalaisessa buffetissa, jossa oli muunmuassa uskomattoman hyviä kevätrullia.
 

 Juomaksi oli vähän talon roséviiniä.

Jälkiruokana oli ihanan makeaa ananasta ja tuo nougat oli myös aika hyvää...

Pukeutuessa eteen tuli totuuden hetki. Ajattelin, että asuun sopisi hyvin vaaleat farkkuni, jotka ovat mahtuneet päälleni monen monta vuotta ja ovat aina venyneet tarvittaviin mittoihin. Tällä kertaa farkut kyllä sopivat asuun muttei päälle...Kotiin päästyäni heitin päälle heti hameen ja lähdin kaupungille. Onneksi sain vaihdettua johonkin mukavampaan. Nyt olisi sittentiedossa pientä herkuttelun hillitsemistä, että kylmemmillä keleillä olisi jotain mitä laittaa päälle...

perjantai 1. lokakuuta 2010

Lokakuu on alkanut

Nyt sitten ollaan jo lokakuussa, uskomatonta. Kyllä aika vaan huristelee nopeaan ohitse. Tietokoneen uumeeniin on tässä kertynyt vähän asukuvia kun niitä on ehtinyt pikaisesti ottaa muttei ole ehtinyt laittaa blogiin asti.

Housut on ollut jalassa alkuviikosta, kun olen lähtenyt päivän liikenteeseen ennen seitsemää aamulla. Silloin kyllä hytisee ratikkaa odotellessa!


Ja sitten vielä yksi kesäasu. Jep, tykkään tosi paljon tuosta hameesta. Nyt olen pakkaamassa sitä ja muita tavaroita pahvilaatikoihin, joita on tulvinut töistä näinä parina päivinä, kun mainitsin että tarvisin muutamaa. Kaikki ovat tosi ystävällisesti korjanneet loodat talteen minua varten ja nyt sinne pitäisi mahtua (alituisees salaa kasvava) omaisuus.


Päivän piristykseksi sain toista kertaa tämän Beautiful Blogger-tunnustuksen, ihanaa! Kiitos Linda! Tähänhän kuuluu että täytyy kertoa itsestään 7 asiaa ja tässä tulee uudemman kerran:

1. Vihaan ihmisiä, jotka valittaa ja murjottaa koko ajan. Näitä myrtsejä näkyy liikenteessä aika usein. Eikö päivä kulukin paljon vaivattomammin jos vähän hymyilee? Siitä tulee hyvä mieli sekä itselle että muille.

2. Tykkään tosi paljon karpaloista. Karpaloita ja kinuskikastiketta, nam. Ostin kesällä pullollisen karpalomehutiivistettä mukaan otettavaksi, mutta se unohtui keittiöön! Voi harmin paikka, samoin torilta ostetut nauriit, joita en ehtinyt syödä...

3. Jos jollekin ei ole kotikokkailujeni myötä selvinnyt, olen kasvissyöjä. Mutta sitävastoin tuhoan mereneläviä senkin edestä.

4. Herään mieluummin aikaisemmin kuin myöhään. Vapaapäivinäkin laitan kellon herättämään joskus 9.30 varmuudeksi jos en ole sitä ennen muuten herännyt.

5. Haluaisin lemmikkikanin. Nuorempani minulla on ollut jo kaksi ja pupt on aivan ihanan söpöjä! Täällä kaikki lemmikkiliikkeessä myytävät kanit on aivan kääpiöitä verrattuna suomalaisiin jänöihin.

6. Nukuin useimmiten yksi jalkaterä pilkottaen peiton alta.

7. Täällä ainoa liikuntaharrastus on juoksu, mutta Suomessa tykkään rullaluistella mahdottoman leveillä kaduilla. Kesällä tuli tehtyä tunninkin lenkkejä ja paljon pidempäänkin olisin voinut olla (jos olisi jaksanut).

Kotikokkailuja on taas tullut harrastettua ja laitankin parit reseptit tänne piakkoin.