perjantai 1. lokakuuta 2010

Lokakuu on alkanut

Nyt sitten ollaan jo lokakuussa, uskomatonta. Kyllä aika vaan huristelee nopeaan ohitse. Tietokoneen uumeeniin on tässä kertynyt vähän asukuvia kun niitä on ehtinyt pikaisesti ottaa muttei ole ehtinyt laittaa blogiin asti.

Housut on ollut jalassa alkuviikosta, kun olen lähtenyt päivän liikenteeseen ennen seitsemää aamulla. Silloin kyllä hytisee ratikkaa odotellessa!


Ja sitten vielä yksi kesäasu. Jep, tykkään tosi paljon tuosta hameesta. Nyt olen pakkaamassa sitä ja muita tavaroita pahvilaatikoihin, joita on tulvinut töistä näinä parina päivinä, kun mainitsin että tarvisin muutamaa. Kaikki ovat tosi ystävällisesti korjanneet loodat talteen minua varten ja nyt sinne pitäisi mahtua (alituisees salaa kasvava) omaisuus.


Päivän piristykseksi sain toista kertaa tämän Beautiful Blogger-tunnustuksen, ihanaa! Kiitos Linda! Tähänhän kuuluu että täytyy kertoa itsestään 7 asiaa ja tässä tulee uudemman kerran:

1. Vihaan ihmisiä, jotka valittaa ja murjottaa koko ajan. Näitä myrtsejä näkyy liikenteessä aika usein. Eikö päivä kulukin paljon vaivattomammin jos vähän hymyilee? Siitä tulee hyvä mieli sekä itselle että muille.

2. Tykkään tosi paljon karpaloista. Karpaloita ja kinuskikastiketta, nam. Ostin kesällä pullollisen karpalomehutiivistettä mukaan otettavaksi, mutta se unohtui keittiöön! Voi harmin paikka, samoin torilta ostetut nauriit, joita en ehtinyt syödä...

3. Jos jollekin ei ole kotikokkailujeni myötä selvinnyt, olen kasvissyöjä. Mutta sitävastoin tuhoan mereneläviä senkin edestä.

4. Herään mieluummin aikaisemmin kuin myöhään. Vapaapäivinäkin laitan kellon herättämään joskus 9.30 varmuudeksi jos en ole sitä ennen muuten herännyt.

5. Haluaisin lemmikkikanin. Nuorempani minulla on ollut jo kaksi ja pupt on aivan ihanan söpöjä! Täällä kaikki lemmikkiliikkeessä myytävät kanit on aivan kääpiöitä verrattuna suomalaisiin jänöihin.

6. Nukuin useimmiten yksi jalkaterä pilkottaen peiton alta.

7. Täällä ainoa liikuntaharrastus on juoksu, mutta Suomessa tykkään rullaluistella mahdottoman leveillä kaduilla. Kesällä tuli tehtyä tunninkin lenkkejä ja paljon pidempäänkin olisin voinut olla (jos olisi jaksanut).

Kotikokkailuja on taas tullut harrastettua ja laitankin parit reseptit tänne piakkoin.

1 kommentti:

MaaMaa kirjoitti...

Kanit on ihania! Mulla oli mustavalkonen kääpiöpystykorvakani (ihan jalkapallon näköinen) 'alivuokralaisena' kun asuin vielä Suomessa. Sen nimi oli Jalmari ja se rakasti popcornia! (ilman suolaa). Istuia nökötti soffalla mun vieressä ja napsittiin yhdessä popparia tellun ääressä :D

Ottaisin heti pupun, jos sopisi elämäntilanteeseen! Ja Koiran - tai 2! :)

kivoja uusia faktoja!