perjantai 29. lokakuuta 2010

Opiskelua

 Aika on kulunut aivan mahdottoman äkkiä siitä kun sisko tuli ja lähti ja koulu alkoi. Viime viikonloppukin oli nelipäiväinen, mutta ihmeesti mitään järjevää en saanut aikaiseksi paitsi huoneen siivoamisen ja vähän kamojen järkkäämistä.

 Nyt on ensimmäinen kouluviikko takana ja ihan kivasti meni. Luokalle on tullut yli puolet uusia oppilaita ja meidän luokka on jaettu kahtia. En ole hirveän tyytyväinen omaan ryhmääni, suurin osa entisestä luokastani on toisessa ryhmässä. Omassani ja koko luokassakin on enemmän poikia, joiden kanssa tulee kyllä hengattua, mutta olisi silti kiva löytää myös tyttökaveri tai jopa kavereita.
   Tänä vuonna olemme aina omissa erikoisalamme ryhmissä, joten parhaat tyttökaverini ovat nyt omissa luokissaan enkä heitä pahemmin näe koulussa ellemme varta vasten etsi toisiamme esimerkiksi lounastauolla. Nyt pitäisi tutustua sitten uusiin ihmisiin, kyllä sieltä varmaan löytyy myös kivoja kamuja kouluvuodelle!
   Toiseksi olen huomannut, että minusta on tullut liian ranskalainen, ärsyttää ihan itseäkin, että ärsyttää että jotkut (amerikkalaiset) eivät puhu yhtään ranskaa. Kaikki tunnit ovat englanniksi, mutta ryhmätöissä olen tähän asti aina ranskalaisten kanssa, joten se on myös työkielinä. Kuunneltuani koko päivän englantia, olen ihan onnellinen, että voin palata kotiin ja jutella ranskaksi. Siis olenhan minäkin ulkomaalaisena nähnyt niin paljon vaivaa oppiakseni tämän kielen...

 Tässä vielä pari kuvaa uudesta takista! Väri näyttää tässä kuvassa vähän haalistuneelta tai pölyiseltä, mutta kyse on ihan vaan kuvan laadusta...Nyt odottelen kylmempiä säitä käyttöä varten. Ihanaa, että olen vihdoin saanut uuden viitan. Minä tykkään!

Nyt täytyy alkaa valmistautumaan illan "apéroa" varten, nähdään pian (kunhan taas ehdin..)!

4 kommenttia:

rtfct kirjoitti...

Hitsi kun en kerennyt nähdä tuota takkia sun päällä. On kyllä näin kattottuna aika mahtava takki, jos vaan muuten sopii :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Hahaa, juu tunnistan ton englantireaktion! :) Olin eilen junassa ja siellä puhui joku tyttö kovaan ääneen englantia ja mua alkoi kauheesti ärsyttää! No, sitten ärsytti tietenkin kauheasti, kun huomasin, että tuollainen asia voi ärsyttää mua... Kauheaa, jos sellainen "kaikkien pitäisi puhua ranskaa"-asenne tarttuu muhunkin!

Tuli mieleen , kun olin suomalaisen vieraan kanssa ravintolassa täällä Lyonissa, ja opetin hänet sanomaan pari sanaa tarjoilijalle ranskaksi. Kun hän sitten rohkaistui ne sanomaan, tarjoilija totesi minulle vakavalla naamalla (ranskaksi tietty): "Hyvä, että hän yrittää oppia ranskaa!" Ja kaverini oli siis pari päivää käymässä, ekaa kertaa Ranskassa, eli hänelle oli tietysti elintärkeää oppia puhumaan ranskaa! ;D

Mutta toki mun mielestäni on aina hyvä yrittää oppia paikallista kieltä, varsinkin jos aikoo oleskella maassa pidemmän aikaa. Vaikka kovaa työtähän se on, tiedetään... ;)

Airelle kirjoitti...

se on aika uutta, että täälläkin voi opiskella englanniksi, ennen kaikki opiskelijat joko tulivat ranskankielisistä maita tai opiskelivat kielen voidakseen päästä yliopistoon. ajat muuttuvat.
itse asiassa mä luulen että perusranskalainen vähemmän arvostaa muita kieliä kuin englantia. kerran istuin bussissa tyttäreni kanssa ja perällä muutama nainen puhui kovaäänisesti arabiaa. mies edessäni sanoi että täällä puhutaan marseilleta. minä siihen, että ei se minua häiritse, en ole itsekään ranskalainen. ja sen jälkeen tahallani puhuin tyttärelle suomea...

Ella B kirjoitti...

Essie, joo näyttäähän se päälläkin vähän liehuvalta supermiesviitalta, mutta ihan hyvällä tavalla...

Mlle Fromage, joo, omat mielipiteet ärsyttää itseänikin, mutta minkäs sille voi. Toisaalta ajattelen, että jos itse menisin ulkomaille ja vielä opiskelemaan en ehkä odottaisi että kaikki puhuisivat englantia vaan yrittäisin ainakin opiskella maan kieltä. Olin vaan aika ihmeissäni kuinka usalaiset pitävät aivan normaalina sitä että muiden pitäisi puhua englantia kuin taas kaikki tuntemani englantilaiset puhuvat enemmän tai vähemmän hyvin ranskaa eivätkä edes yritä vääntää keskustelua enkuksi.

Sitten vielä se että tunnilla en oikein enää uskalla puhua englantia kun se on kaiken ranskalaisen aivopesun jälkeen aika lailla unohtunut!

Airelle, en tiedä kuinka kauan koulussani on ollut englanninkielistä opetusta, mutta kovasti he yrittävät kouluttaa ranskalaisista kansainväliseen työhön sopivia ihmisiä ja hyvä niin. Uskomatonta muuten että täällä Bordeaux'ssa olen alkanut melkein kaivata arabian kuulemista, kun sitä ei kuule missään ja muutenkin ihmiset ovat niin "bourgoisie", hienostoväkeä.