perjantai 26. marraskuuta 2010

Juhuu voittoja!

Aika alkaa kulkea tosi nopeasti näin ennen joulua! Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua ja vaikka kuvia on koneen kovalevylle ehtinyt tallentua vaikka kuinka moneen reportaasiin, mitään ei ole ehtinyt blogiin asti. Ehkä tänä viikonloppuna enemmän...Silti minua on kovasti ilahduttanut muutamat onnenpotkut, jotka ovat tuoneet vähän piristystä sateiseen ja harmaaseen aikaan. Yksi tällainen tapahtui viimeksi eilen tosielämässä kun voitin viinikartontingin koulusta!



Eilen oli koko syksyn pisin päivä koulussa. Päivä alkoi klo 8 saksan tunnilla, jossa jouduin edistyneiden ryhmään vaikken osaa yhtään saksaa. Piti jopa kurkata että miten persoonapronominit menikään ennen tuntia. Opettaja, joka minulla oli jo viime vuonna alkoi puhua saksaa ja totesi, että et kai nyt kaikkea ole unohtanut viime vuodelta? Olin vaan että hmm, se olikin yli puoli vuotta sitten, en tosiaankaan ymmärrä mitä höpötät...

No, tämä ei ole mikään vakava juttu. Koulupäivä jatkui aina viiteen, jonka jälkeen työskenneltiin kaksi tuntia ryhmätyön kimpussa, sen jälkeen oli viiniseminaari ja lopulta odotettu wine tasting-tilaisuus. Kouluni järjestää viini- ja luksusopiskelijoille viiniseuran järjestämät viisi maistelutilaisuutta, joista täytyy maksaa ainoastaa varsin huokea 25€. Seminaarin yhteydessä pidettiin pieni quizz-kysely ja minä menin lähimmäksi oikeata bonus-vastausta! Loput oli helppoja viinikysymyksiä. Sen jälkeen päästiin maistelemaan 10 eri tuottajan viinejä, joita löytyy myös boksista, ja pääsin lopulta kotiin klo 23. Ja aamulla taas kahdeksaan, jolloin kiva ylläri että tunti oli peruttu, kun vain murto-osa opiskelijoista oli vaivautunut paikalle...

Olen myös saanut muutaman haasteen ja tunnustuksen, joka on ihanaa, varsinkin kun blogi on ollut aika hiljainen viime aikoina. Tartuin ekaksi Siniltä saatuun tunnustukseen:


  1. Anna tämä tunnustus 5 inspiroivalle blogille
2. Kerro kolme asiaa, joita rakastat
3. Jaa rakastamasi kuva ja kerro siitä

Suomensin vapaasti Sinin blogista saadun englanninkielisen tekstin...

Minä rakastan:


...Kavereita, perhettä, lähimmäisiä joiden kanssa viettää aikaa kelloon katsomatta, nauraa vatsa kipeäksi, jutella mukavia ja vähemmän mukavia, olla onnellinen.

...Viiniä, opiskella niiden luonteita, tuhansia ja tuhansia eri maku-ja hajuominaisuuksia, nähdä ja tuntea kuinka alun pelkästä makeasta rypälemehusta muodostaa aivan omanlaisensa juoma ja kuinka se ikääntyy, nauttia siitä hyvässä seurassa.

...Suomeen paluuta, joulun rauhaa, jota ei voi muualta löytää, kynttilöiden valoa tummassa talvessa, lumen pehmeyttä ja taikaa, kesän tunnelmaa, pitkiä valoisia öitä, pyörämatkoja, festarikuvia, mökillä oloa suvun kanssa, sukujuoruja, siideriä ja keskiyöpulahduksia järveen. Kotiinpaluuta.

 Kuvat liittyvät tietty ykköskohtaan: Tämä kesä, paras ystävä, naurua, yöelämää, yhdessäoloa, rannalla löhöilyä, juoruja, tieto siitä että monen kilometrin välimatka ei ole meitä erottanut vuosien varrella.

Lokakuu tänä syksynä. Bristolin silta, parhaat kämppikset, elämän puinti, joka ei johda mihinkään, naurua, hullutuksia, shoppailua, yhdessäoloa vielä kerran, onnellinen tunne siitä, että kielimuuri tai maantieteellinen muuri ei ole este meidän ystävyydelle.

Annan tämän tunnustuksen seuraaville bloggareille, joiden blogit käyn kurkistamassa heti kun ehdin vähäksikin aikaa blogimaailmaan: Cherry, Essie ja Linda.

Toistakaa perässä!

3 kommenttia:

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Uiiii kiitos kiitos kiitos!! :)

Tää oli ihana postaus, vitsit tosta ystiskuvasta näkyy niin tänne asti teidän hyvä fiilis ja onnellisuus! <3
Väistämättä aloin myös miettiä millasta olisi opiskella viinejä :) Kuulostaa niin mielenkiintoiselta!

Linda kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta!

mä en teekkään tuota vielä heti, pitänee odotella että pääsen suomeen ja mun kuvavarastojen kimppuun... :D

hitsi teidän viinikurssi kuullostaa kivalta: meidän wine industry -kurssilla ei oo ees wine tasting'ia.. :S

Ella B kirjoitti...

Kiitos tytöt! Olen jotenkin missannut teidän kommentit, vasta nyt tajusin. Joo, onhan ne viinit aika mielenkiintoisia, ainetta on niin paljon, että ikinä ei ehdi kyllästyä:)

Linda, olin myös vähän mietteissä että minkäs kuvan tähän nyt laittaisin, mutta lopulta kaikkien niiden tuhansien joukosta valikoitui aika helposti nuo ystiskuvat.