sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vampyyrin purema

Suomessa ollessa ehdin käydä myös piiiiitkästä aikaa teatterissa katsomassa...


En tosiaankaan ole näin normaalisti mikään teatterin ystävä, mutta tämä Dance of the Vampires olikin tosi mielenkiintoinen ja viihdyttävä! Alku lähti liikkelle mielestäni vähän kankeasti, mutta siitä tahti sitten parani ja näyttelijät tuntuivat viihtyvän paremmin kuin hyvin rooleissaan.

Mielestäni pääosan esittäjät lauloivat tosi hyvin, erityisesti tyttö ja itselle tuli yllätyksenä, että esimerkiksi Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heart on alunperin tehty tätä musikaalia varten.


Kun kaikki muut oli pukeutuneet mustiin, laitoin itse valkoisen mekon. Eikä tuosta huolimatta tullut edes lunta maahan!

 
Näytöksen jälkeen oli hyvä kippistellä kotona ja syödä viimeisen illan kunniaksi jouluruoan tähteitä ja juoda lasillisen Bordeaux'n punaviiniä. Alkosta ostin tosiaan joulun ajaksi muun maalaisia viinejä ja viimeiseksi avattiin sitten bordealaista. Se tuntuikin olevan parasta kaikkien mielestä joten oikealla alueella kai sitä ollaan...
Seuraavana aamuna oli aikaisin lähtö junalle ja koko päivän mittainen matkustus takaisin Ranskaan. Onneksi ehdin ottaa tirsat koneessa sillä parin tunnin päästä siitä kun laskeuduin Bordeaux'n lentokentälle olin jo kippistelemässä ja jakamassa tuliaislahjoja kavereiden kanssa ennen seuraavaa työpäivää.

2 kommenttia:

rtfct kirjoitti...

Ihana! Teit oikein erikseen postauksen Vampyyreista. Oon kyllä saanu kuulla, että ihan tällaiset normaalitkin tallaajat on tykänny ;)

Ella B kirjoitti...

Essie, ei kaikkea saanut samaankaan postaukseen tällättyä. Haha, ja ketäköhän meinaat tarkoittaa tuolla normaalilla tallaajalla ;)