tiistai 22. kesäkuuta 2010

Musiikin juhlaa

On se ihmeellistä miten silloin kun on koko päivä aikaa tehdä vaikka mitä, ei saakaan mitään aikaiseksi. Olin eilen vapaalla enkä saanut puoliakaan tehdyksi siitä mitä meinasin/halusin. Onneksi sentään tärkeimmät tuli hoidettua.


Illalla oli taas vuotuinen musiikin juhla, Fête de la musique, joka oli kyllä vähän laimeampi kuin yleensä, kun osui maanantaille. Lähdettiin silti tekemään pieni kierros omassa kortteerissa ja katselemassa musisoijia.


Alkujaan ideana oli, että kuka tahansa harrastelija sai esiintyä kadun nurkassa, mutta nykyään kaupungit järjestää isojakin konsertteja, joihin sisäänpääsy on ilmainen. Pariisissa taisi olla tänä(kin) vuonna jotain nimekkäitä esiintyjiä, en seurannut niin tarkasti.

Käytiin syömässä tapaksia lähellä sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa.


Olin aivan onnessani, kun siellä tarjottiin mustekalaa! Oli sekä friteerattuja renkaita, minun suurinta herkkuani, ja mustekalasalaattia, joka meni niin nopeasti parempiin suihin, että en ehtinyt edes kuvaa ottaa.


Tämän lisäksi piti tietysti nauttia vähän viiniä. Kaikki oli tietysti italialaista, mutta oli tosi hyvää. Ihaistuin tähän ylläolevaan poreilevaan valkoiseen Proseccoon, vaikka en mikään poreilevien suurin fani olekaan.


Ja sitten piti maistaa myös punaista versiota. En ehtinyt omaksumaan punaviinin italiankielistä nimeä, mutta hyvää oli. Tosi hedelmäistä ja kevyttä, mutta samaan aikaan tasapainoista ja pehmeää.


Minulla päällä taas farkut ja ihana villatakki, joka löytyi viime kesänä Vilan alennusmyynneistä. Huivikin tuli sittemmin tarpeeseen...

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Tätä samaa

Tajusin juuri, että olen aikeissa kirjoittaa ihan samanlaisen jutun kuin eilen. No, antaa tulla eli tässä vaatteita ja viiniä. Olin eilen aamulla töissä ja jotenkin ajattelin naivisti, että tulisi joku hellesää, kun kerrankin voisin lähteä iltapäivällä rannalle. Eipä tullut.


Onneksi nappasin viime hetkillä mukaan pitkähihaisen sillä sitä kyllä tarvittiin. Päällä H&M:n kympin shortsit, eli sain sitten viimeinkin ostettua keväällä ne farkkushortsit. Tykkään myös kovasti tuosta liivistä, mutta jotenkin en osaa sitä yhdistää mihinkään omistamaani vaatekappaleeseen.

Lähdin jääräpäisesti töistä rannalle, jossa jaksoin hytistä pari tuntia ennen kuin jouduin lannistuneena pakkaamaan kamat ja palaamaan kotiin. Kävin lähi-Monoprix'n kautta ja meinasin vaan vilkaista, kun silmiini osui tämä viinipullo ja olihan se pakko sitten viedä kotiinkin.


Tämän viinin on valmistanut kahden miehen yritys, Hecht&Bannier, joka sijaitsee takana olevan kartan mukaan Bouzigues'ssa, lähellä Montpellieriä. Rypäleet on kerätty lähellä sijaitsevilta tiloilta ja ovat luomua.


Suurin osa on syrah-rypäleitä, jotka antavatkin tälle viinille tosi kivan mausteisen maun. Loppurypäleet on grenache-lajiketta, jotka tuovat viiniin raikkautta ja pehmeyttä tasapainottamaan syrahin voimaa. Tykkään tästä tosi paljon, joten taidan käydä hankkimassa tätä vielä muutaman pullollisen varastoon.

Huomenna: Mission Lopputyö-aloitus. Tässä juuri katsotaan Norsunluurannikon ja Brasilian peliä, minulla on kavereita Norsunluusta, joten kannatan heitä, mutta taitavat aika lailla hävitä Brasiliaa vastaan...Ja edelleenkin päivitellään Monsieurin kanssa Ranskan joukkueen käyttäytymistä, nyt ne on lakossa ja koko Ranska häpeää. Tämä lakkoiluhomma kyllä mielestäni aika lailla tiivistää ranskalaisen elämänmenon...

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kesäisen viileää

Ensiksi täytyy todeta, että nykyään etelä-Ranskassakin on ihan samanlaiset säät kuin esimerkiksi Suomessa. On kylmää ja pilvistä, tai sitten tulee vettä taivaan täydeltä. Muutama päivä sitten myrskyissä ja tulvissa kuoli lehtien mukaan 20 henkilöä, siis koska Ranskassa satoi liikaa. Tämä on aika häkellyttävää, kun ajattelen että tulvakaupungit sijaitsevat alle 2 tunnin ajomatkan päässä minusta. Eli elättelemäni rantakelit eivät ihan toteudu tänä viikonloppuna...


Tässä eilisen asua. Mekko on varmaan vanhin vaate, jonka omistan. Olen sen ostanut melkein 10 vuotta sitten ja edelleen se menee. Mitä nyt on vähän tiukka tuosta lantion seudulta ja aivan rypistynyt koko päiväisestä istumisesta. Toivottavasti jaksaa vielä vähän ennen lopullista ratkeamista takapuolesta.

Ostin illan viini läheiseltä viinikauppiaalta, jonne yritän kaupata myös omaa viiniäni. Kyseessä oli valkoviini, joka tulee katalonianmailta, Pays Catalan, eli läheltä Ranskan ja Espanjan rajaa. Kyseessä on myös biodynaamista viljelyä, joka on vähän ekstreme-versio tavallisesta luomuviljelystä. Biodynaamisessa viljelyssä käytetään esim. kuunkiertoaikataulua ja valmistetaan erilaisia yrttijuomia viiniköynnöksille.


Joka tapauksessa oli aika hyvää.Vähän maistui paahdetulle leivälle, ja oli aika makeaa, mutta silti hapokasta. En erityisemmin tykkää valkoviineistä, sen takia ostan niitä useimmiten oikein kunnon viinikauppiailta, niin suurempi mahdollisuus ettei tule jotain pahaa tavaraa...

Naureskelin muuten, kun Ilta-Sanomissa kirjoitettiin, että Victorian&Danielin häissä sää "kesäisen viileää, noin 15-17°C"....Joskus se on ollut Marseillen talvilämpötila, mutta nyt ihan samanlainen kesä on täälläkin. Olen muuten koko päivän lukenut kuninkaallisista häistä ja voi että, ne näyttää onnellisilta!

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Vastauksia: osa Suomi

Uuups, on päässyt melkein unohtumaan, että vielä oli muutamat kysymykset jäljellä...Mutta tässä tulee nyt viimeisimmätkin vastaukset teidän kysymyksiin.

Voisitko kuvitella asuvasi Suomessa vielä jossain vaiheessa? Onko tarkoituksenasi asua siellä pysyvästi?
Hmmm, kuvittelen periaatteessa että palaan « sitten joskus aikuisena » Suomeen, mutta toisaalta realistisesti ajatellen en ainakaan just nyt voi kuvitella palaavani Suomeen. Toisaalta en haluaisi asua ikuisuuksia Ranskassakaan. Lopputulos : en tosiaankaan tiedä mihin päädyn ja koska. Äitin harmiksi.


Selkeimmät erot Suomen ja Ranskan välillä? Mitä suosittelisit Ranskaan muuttajaa huomioimaan...tärkeimpiä juttuja vain.:)
Kulttuurit on tietysti erilaisia ja tämäkin riippuu vähän, että missäpäin Ranskaa asuu, ranskalaisetkinon keskenään erillaisia. Kannattaa huomioida välimerelliset aikataulut: kaupat saattaa olla kiinni klo 12-14 ja ainakin kaikki toimistoväki on silloin lounaalla, jolloin saatetaan nauttia vähän viiniäkin. Illalla taas syödään myöhemmin, esim. Ravintolat aukeaa vasta joskus klo 19 aikoihin.
Ruokakaupat taas saattaa olla auki klo 22:kin asti. Kaikki byrokratiajutut on aika totta, ja ennen kuin ymmärtää kuinka systeemi toimii, saattaa olla aika pihalla miksi nyt täytyykin mennä sinne toiseen paikkaan ja hommata se ja se paperi. Mitkään julkiset toiminnot (posti, rautatieverkosto) ei ikinä toimi sulavasti. Julkiset kulkuvälineet saattaa lakkoilla usein (kuten tänään, sillä taas kerran joku bussikuski oli joutunut väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi). Toisaalta ihmiset on paljon avoimempia ja ystävällisempiä, olen esim nähnyt monta kertaa kaupassa, kun joltain puuttuu euro rahasummasta, takana oleva henkilö antaa tälle puuttuvan kolikon (olen tehnyt itsekin). Jos on vähän ostoksia, niin yleensä päästetään jonossa ohi. Asioita ei aina oteta niin vakavasti ja joskus pääsee vähän siitä mistä aita matalin (erityisesti etelässä, Bordeaux’ssa ei niin vaan lipsutakaan).
Kannattaa vaan lähteä mieli avoimena ja valmistua jo henkisesti siihen, että elämänmeno on erilaista eikä kaikki toimi niin hyvin kuin Suomessa. Just tähän en ollut itse naiivina ollenkaan varautunut, mutta siinä sitä on matkan varrella tottunut.

Käytkö usein Suomessa?
Yritän käydä joulun aikaan ja kesällä miten saakaan kesälomaa järjestettyä.


Mikä on ollut ikimuistoisin hetki Ranskassa, tai kivoin muisto/tapahtuma/muu vastaava?
Niitä on nyt kerääntynyt aika paljon! Kivoin muisto on toinen Montpellier-vuoteni, jolloin tutustuin parhaaseen ystävääni, jota näin tässä viikko sitten taas. Sinä vuonna tutustuin moneen kivaan tyyppiin ja yhdessä vietettiin monia ikimuistoisia ja hauskoja hetkiä.



Millä hetkellä tai missä tilanteessa ajattelit ekaa kertaa "ranskalaistuneesi" (ainakin jonkin verran), eli niinku että olet sopeutunut ranskalaiseen yhteiskuntaan ja elämänmenoon ihan kiitettävästi? Ehkä silloin kun aloin työskennellä « kunnolla » ja pidin välivuotta ja yhtäkkiä tajusin, että kun yritykseen tuli uusia työntekijöitä, kukaan ei kysynytkään ekaksi että “mistä sä tuut?”, vaan suhtautui minuun aivan kuin tavalliseen ranskalaiseen ihmiseen, joka oikeasti tajuaa kaikki mitä hänelle sanoo. Vaikka aina en siltikään ihan tajua.:)

Mitkä asiat tuntuu vierailta kun vierailet Suomessa?
Suomalaisten käyttäytyminen. Perhe saa kuunnella minun valitusta, kuinka suomalaiset on niin epäkohteliaita eikä ota ollenkaan muita ihmisiä huomioon. Monsieur kauhisteli Helsingin kaupoissa kuinka myyjät ei sanonut edes päivää, kun astuttiin ovesta sisään, oli vaan kuin ei olisi edes huomannut. Tämäkin tietysti riippuu ihmisestä, mutta yleisesti ottaen ei kukaan ala jutella kauppajonossa tuntemattomien kanssa. Ranskassa näin tapahtuu aika usein.
Ja kaikki uudet karkit! Tämä on iiiihaaanaa.


Niin ja miten pidät yllä suomen kielitaitoa?
Tätä blogia kirjoittamalla ! Juttelen myös skypella perheen kanssa ja joskus pääsen juttelemaan niiden muutaman suomalaisen kanssa, joita täällä joskus kohtaan. Luen kannesta kanteen kaikki oudot Eevat ja Avut ja Ilkat, joita äiti laittaa pakettien täytteeksi. Pysyn melkein kärryillä Suomen juoruista.


Mitä kaipaat Suomesta?
Tähän taitaa tulla pitkä lista, perinteiset saunat, salmiakit ja ruisleivät. Myös lunta ja joulunrauhaa ja raikasta Suomen kesää, mökkeilyä, järvien rauhaa ja siideriä. Irtokarkkeja, pyöräilyä tasaisilla teillä, salmaria, grillin ranskalaisia. Sitä, että tietää jo etukäteen löytävänsä parkkipaikan mistä tahansa. Karjalanpiirakoita ja munavoita, kermaviiliä, raparperiä ja kaikkia marjoja, jotka täällä maksaa aivan maltaita. Jäätelökioskeja, metsää, vuodenaikoja, suomalaisia kirjoja ja lehtiä, Tupla-patukoita, leipä- eli narinajuustoa, aitaamattomia pihoja ja suomalaisten rehellisyyttä.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Myrskyn jälkeen

Olen taas ollut koiravahdissa ja tänä iltana on tärkeää tekemistä nimittäin vahdata jalkapalloa tv:stä. Monsieur ilmoitti ensin, että katsotaan kaikki Ranskan pelit ja sittemmin on pitänyt katsoa muutkin pelit, että voitaisiin "verrata". No, valitettavasti Ranskan joukkue on nykyisessä joukkoonpanossa aivan surkea ja se pelaakin nyt mitä luultavasti viimeistä peliään.

Eilen tuli aivan mieleen Suomen kesä, oli jotain 15 astetta lämmintä ja suorassa auringossakin istuessa kylmä tuuli nosti hiuskarvat pystyyn ja piti heittää hupparia päälle. Katsokaa nyt, minulla on vielä kesäkuussa farkut! Nuo on muuten aivan luottofarkut, ostettu Benettonilta jollain kahdellakymppiä 4-5 vuotta sitten. Ja mahtuu vieläkin...

Tässä vähän behind the scenes-kuvia. Pikku koiruli jaksoi vipeltää ympärillä.



Ja sitten voi nauttia lasillisen viiniä kirjaa lukien ilta-auringossa. Sain muuten päätökseen sen Time Traveler's wife, se oli aivan ihana. Latasen heti netistä myös elokuvaversion, vaikka eihän ne elokuvat yleensä vedä vertoja kirjalle.


Oli pakko laittaa vielä parit söpöt kuvat hoitokoirista.

PS. Nyt ne ranskalaiset häviää tosi nololla tavalla 0-2 ja järkkäsivät vielä itse toisen maalin, antamalla meksikolaisille rangaistuspotkun. Kahden pelin jälkeen Ranska tippuu jo heti alkuunsa MM-kisoista.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Iso Isompi Suuri

Eilen oli tosi hirveä, oikea myrskypäivä. Koska töissä muilla oli jo muita suunnitelmia, olin lupautunut tulemaan päiväksi toimistolle. Siinä vaiheessa tosin, kun aamulla yritin luovia tieni vesilampien ohi töihin, mietin tosi vihaisena että olisin ihan yhtä hyvin voinut jäadä kotiin ja säästynyt läpimäriltä jaloilta ja housuilta. Runsaan puolen tunnin matkaan meni noin puolitoista tuntia. Yritin ajatella positiivisesti, että nyt ainakin Twingo on aivan puhdas ja vielä ilmaiseksi.

Niinpä vietin taas koko päivän tietokoneen edessä. Olin tosi laiska enkä jaksanut edes ajatella lopputyötä. Siinä vaiheessa mielessä oli vaan jos saisikin kuivat sukat.


Koska nylyinen omistaja on muuttamassa, he olivat pakkaamassa vaikuttavaa viinikellariaan ja viemässä viinejä uuteen osoitteeseen. Koska miehet ei ikinä selviä ilman naisten apua, lähdin auttamaan poloisia miehiä etikettien kiinnittämisessä vuosia varastossa maanneisiin merkitsettömiin pulloihin.


Tosin pullot olikin vähän suurempaa kokoa, n. 9-15l. Siis yhdessä pullossa! Näiden avaamista varten pitääkin kutsua vähän isompi joukko kavereita...


Jaksoin silti nostaa sitä kaikista suurintakin pulloa!


Ja sain ihan oman muutaman litran pullon kotiin! Tässä pitelen sitä minun omaa kaikkien sen siskojen ympäröimänä. Olen tosi onnellinen ja otettukin, että pomo noin vain antoi minullekin yhden varmasti aika kallisarvoisista pulloista. Niitä on tehty joka vuosi vain muutama hänen omaan käyttöönsä. Kuvan on muuten ottanut pomoni, hänellä vähän ongelmia aina kuvauksen rajoituksen kanssa...enkä jaksanut ruveta muokkaamaan kuvaa.
Minun pulloni on vuosikertaa 2003 ja nyt pitäisi keksiä missä ja kenen kanssa se avataan. Harmi kun se saattaa olla aika painava Suomeen asti raahattavaksi...

maanantai 14. kesäkuuta 2010

R niin kuin Rosé

Ei se viikonloppu lopulta ihan kokonaan töissä mennytkään. Eilen jo aamupäivästä alkoi näyttää siltä että vierailijoita ei tule ollenkaan, niin lounaan jälkeen lähdin sitten ihan oikealle rannalle. Ensimmäistä kertaa täällä Marseillen suunnalla koko kesänä! Olen kyllä ihan jäljessä normaalista, ajankausikalenterista.
Lauantaina muuten tapahtui eräs tosi kiva juttu, nimittäin viinitilalle tuli yksi ranskalainen nainen suomalaisen ystävänsä kera. Olin aivan ällikällä lyöty (hyvässä mielessä ja erittäin innoissani), siis suomalaisiahan alkaa löytyy joka nurkilta. No, kaiken lisäksi tämä tyttö oli Alkon sisäänostaja joten eipä olisi paremmin voinut käydä.


Lauantaiaamuna järjestettiin myös Roséeviini-maistelutilaisuus sillä uusien omistajien myötä La Brillanen tilakin taipuu valmistamaan tätä provencelaista kesäjuomaa. Itse tilaisuudesta unohdin ottaa kuvia, mutta vein muutamat näytteet illalla kotiin. Nämä eivät kyllä olleet parhaimmistoa. Paras näistä oli toinen vasemmalta Chateau de Beaupré. Aika hedelmäinen, mutta silti pehmeän karkin makuinen.
Me ollaan päätetty tehdä tosi hailakkaa roséeta tilalla, joka on minunkin suosikkia. Nuo täyteläisemmän väriset tuppaa olemaan enemmän hedelmällisen ja makeamman makuisia, mutta itse tykkään enemmän karkin, mansikan ja vadelman makuisista mineraalisista roséista.


Tästä tulikin mieleen, että kaikki nuo "kuvailevat" adjektiivit on ihan minun omaa keksintöä, vaikka viiniasiantuntijoilla on varmaan ihan omaa sanastoaan. Niinpä haastan kaikki lukijani esittelemään jonkun maistamansa viinin ja kuvailemaan sitä ihan omin sanoin. Jos jaksatte, laittakaa linkki tähän kommenttilootaan, että en vahingossakaan missaa yhtään juttua. Ja haastakaa joku muu!
Ja te, joilla ei ole blogia, voitte kertoa viinistä kommenttiloodassa, muistakaa laittaa myös viinin nimi.

Tässä vielä päivän asu. Heräsin aamulla tosi myöhään ja valmistauduin ennätysajassa (30min). En paljon katsonut mitä päälleni vedin, mutta kukapa siellä peltojen keskellä sellaisesta välittää!


Sain myös (muistaakseni) ekaa kertaa tunnustuksen koko bloggailuni aikana. Jihuu, tätä voisikin juhlia vaikka viinipullollisella...Kiitos Bisquitsille, olen aivan innoissani!
Luovutan tämän edelleen sekalaiselle seurakunnalle blogeja, joita tykkään lukea just nyt, eli muutamalle ranskalaiselle ulkosuomalaiselle ja parille muulle, joiden blogeihin olen vain huomaamatta koukuttunut: Mikri , Laura de Lille, Katz, Kersti ja Cherry. Ja Piretta: Tervetuloa Ranskaan!