perjantai 13. elokuuta 2010

Nyt se alkoi

Nimittäin Ramadan. Marseillessa tältä kaudelta ei voi oikein välttyä ja omalla kohdalla suurimmat vaikutukset näkyy työssä, erityisesti toisessa työpaikassa. Tytöt tulee aamulla töihin aivan kuolleen näköisenä ja pientä kinaa syntyy yhdestä jos toisesta mitättömästä asiasta. Asiakkaita taas ei ole paljonkaan, iltapäivät kiillotetaan pöydän pintaa ja tuolin jalkaa ja pomo hermoilee, kun ei saada myyntilukuja täyteen. Isompi pomo henkii hänen niskaan eikä tajua, että asiakaskuntamme ei nyt kuukauteen syö mitään päivällä, tulee korkeintaan ostamaan kakut illaksi.


Päällä oli eilen H&M:n joskus talvella jo hankittu mekko. Kuvat otettiin eilen illalla myöhään, kun saavuin kotiin vasta ysin jälkeen illalla.

Jalat ja selkä alkaa olla jo vähän paremmin tottunut tähän työntekoon. Sitävastoin herääminen melkein auringon kanssa ei vieläkään ole mitenkään helppoa...

torstai 12. elokuuta 2010

Aivan tavallinen päivä

Pari viikkoa sitten viimeisellä työharjoitteluviikolla meinasin tehdä kuvapostauksen siitä kuinka päiväni noin yleensä etenee. Olisihan sitä pitänyt arvata että just silloin eihän kaikki ihan niin tavallisesti menekään...


Aamulla Senseo-kahvinkeitin keittää päivän aloitus kahvin kamerounilaisesta kahvijauheesta.


Juon myös teetä ja syön jotain, yleensä jugurttia, mutta nyt on meneillään jostain syystä Cheerios-vaihe. Ostin ensimmäisen kerran muroja sitten sen jälkeen kun olen ollut lapsi. On ne vähän liian sokerisia.


Sitten meikkaillaan vähän, työharjoitteluun en oikein jaksanut laittaa hirveästi mitään, kun olin siellä maalla viiniköynnökset seuranani. Tämän jälkeen lähdin yleensä autolla töihin, mutta...


...Twingolla oli tietty ongelma. Vain päivää ennen kuin piti lähteä Montpellierin reissulle. Jäähdytysneste vuoti aivan älyttömästi ja ilman sitä en voinut ajaa kaaraa edes ihan lähellä sijaitsevaan korjaamoon (enhän minä itse näistä tiedä, mutta Monsieur piti kunnon oppitunnin).


Niinpä lähdin etsimään sitä jäähdytysnestettä ja lopulta sitä löytyi lähellä sijaitsevasta rautakaupasta.


Auto pääsi säälistä ja blondin pitkien huokailujen ansiosta korjaamolle korjattavaksi, vaikka he olivat juuri lähdössä viikon lopulla lomalle eivätkä enää ottaneet uusia autoja korjattavaksi. Niinpä perustin työpisteen kotiin sen sijaan, että...


...olisin ollut viinitilalla pikkutyöpöytäni ääressä.

Iltapäivällä odottelin Monsieur'ta töistä kotiin ja lueskelin lentokentältä ostamiani lehtiä.


Tai jos lehtiä ei ole, luen kirjaa. Olen tosi onnellinen, kun onnistin saamaan Suomalaisesta Kirjakaupasta käsiini Enkelipelin juuri julkaistun pokkariversion.


Ja saatan lukemisen ohessa mutustaa karkkia. Toin Suomesta tosi paljon eri karkkeja, Trulyt on suosikkeja: niissä on makua, mutta ei niin hirveästi sokeria. Ostin myös lentokentältä kamalassa kiireessä kaksi pussi Fanipaloja, jotka on ihan parhaita.


Monsieurin saapuessa kotiin pakotan hänet ottamaan päivän asu-kuva. Tämä alkaakin olla yksi harvoista suomalaisista sanoista, jonka hän osaa...


Sitten Monsieur valmisti aperitiiviä. Aina ei ole tarjolla näin kattavaa valikoimaa, mutta yleensä on ainakin oliiveja.

Myöhemmin tajusin, että tykkäänkin asusta paremmin niin, että paita on hameen sisällä. Pakotin Monsierin kuvaamaan uudestaan. Tällä kertaa ei ollut enää niin paljon valoa ja kuvista tuli vähän hämäriä.


Sitten alan valmistaa iltaruokaa, tällä kertaa vuorossa oli punajuuri-linssi-fetasalaattia.


Tosi hyvää! Kerrankin oli aikaa keittää linssejä niin tein niitä vähân ylimääräisiäkin. Ja kaikki meni.

Illalla söin salaattia ja toista Suomievästä: hapankorppua voilla ja ketsupilla. Ihania lapsuusmuistoja...Pakkasin myös salaattia seuraavan päivän lounaaksi töihin. Ja luin loppuillan kirjaa, joka oli niin hyvä että se on jo luettu!

Muuten illalla korjaamolta soitettiin, että he olivat saaneet Twingon jo korjattua. Olivat laittaneet sen ensisijaille, että pääsisin seuraavana päivänä lähtemään Montpellierin reissulla. Tosi kivaa, vaikka korjausoperaatio kevensikin tiliäni monella sadalla eurolla. Niitä nyt tässä tienatessa...

tiistai 10. elokuuta 2010

Töissä

Tänään oli vähän lyhyempi päivä. Saavuin kotiin jo viideltä, mutta sen jälkeen pitikin kyllä ottaa pienet torkut. Jalat ja erityisesti pakarat on ollut aivan kipeät viikonlopun rantamarssilta ja ehkä vähän töistäkin. Onneksi erityisesti toisessa työpaikassa on pieni, mutta erittäin hyvä tiimi, jonka kanssa jaksaa painaa töitä ja hassutella samaan aikaan. Kyseessä on sama paikka, josta kerroin jo Extratypy-jutussa. Tässä vähän tämän päivän otoksia.


Päivän menu, joka vaihtuu joka päivä ja kootaan sesongin aineksista.

Tänään oli tarjolla jälkkäriksi café glacé Finlandais eli suomalaista jääkahvia. Tämä on resepti, jonka itse keksin ja kehiteltiin siitä kokin kanssa helposti toteutettava versio. Kyllä se onneksi kelpasikin muutamalle asiakkaalle! Keittiössä on toteutettu aiemminkin jotain "suomalaista", sillä olen tehnyt äitin reseptillä banaanikakkua.


Ollaan aika harvinaisuus Marseillessa, sillä työporukka koostuu neljästä blondista ja yhdestä miehestä. Tässä kolme blondia työnteossa ja...

...neljäs imuroimassa.


Lopulta päästiin istumaan terassille aurinkoon ja...


...syömään! Tätä hetkeä odotetaan aina koko päivä.

Eilisen asua. Tykkään tästä hameesta, vaikka välillä tuntuu että mitä ihmettä siihen laittaisi yläosaksi. Ilmat on taas lämmennyt, mutta aamulla täytyy edelleen laittaa jotain pitkähihaista päälle. Huomenna tiedossa taas jännittävä päivä, sillä lähdetään työporukalla päivän päätteeksi nauttimaan aperitiivejä venereissulle. Lähdenkin tästä pakkaamaan!

maanantai 9. elokuuta 2010

Suomiasuja

Näistä on helpoin aloittaa! Kuvia kertyi tietysti aivan mahdottomasti, kuten aina, joten kestää hetki ennen kuin saan setvittyä mikä onkin kivoin kuva. Onneksi Suomessakin oli niin lämpöiset ilmat, että kesämekkoja sai käyttää koko ajan.


Eniten tuli käytettyä tätä keväällä Zarasta ostamaani pellavaista minimekkoa/tunikaa. Materiaali on aivan huippua ja väri myös. Siskolta sain lainaan tuollaisen vaalean ohuen nahkaisen vyön.

Sama mekko oli mukana mökkireissulla. Laitoin sen päälle kun lähdettiin "ihmisten ilmoille" eli...


valikoimaan Alkoon grilli-illalliseen sopivaa viiniä.

Tässä jutussa seikkailee myös guest star eli Essie eli sisko. Tein hänelle letit päähän monta kertaa mökillä, kun kiharoita haluttiin, mutta tukka kastui aina vaan uudestaan kun pulahdettiin järveen.


Ravintolareissulla päällä oli kukkainen vintagemekko ja Zaran alesta ostetut uudet korkkarit. Kuin huomaamatta sopivat vielä laukun väriinkin.


Uusi tukka, uusi mekko ja vanhat Ranskasta ostetut kengät.


Sain myös toiset uudet kengät ja vielä ihan ilmaiseksi! Äiti penkoi vähän kaappeja ja mitäs sieltä löytyikään. Pienen taistelun jälkeen voitin nämä itselleni ja kyllä ne onkin kauniit. Ja hyvät jalassa.

Essiellä mun hame! Täytyy heti ilmoittaa. Muut vaatteet taitaa olla ihan omia ja niistä en osaakaan enempää kommentoida kuin että hyvältä näyttää.


Lopuksi ainut kuva uudesta bilemekostani. Ei ole kyllä ihan kaikenkattava, mutta reissulta ei muutakaan ehtinyt tulla kuvailtua. Lähdin kaverin luo Tampereelle ja luulin että olisi jotenkin kylmempi ilma, mutta niin sitä vaan aurinko porotti. Päätettiin vielä illalla lähteä vähän bilettämään, niin pakkohan siihen kuumuuteen oli löytää joku kevyempi vaate. Löysin mekon lopulta Ideaparkin Mangosta ja korviksetkin tuli hommattua samalla reissulla. Niitä olinkin etsinyt jo vähän aikaa joten olen oikein tyytyväinen saaliiiseeni. Ja oli tuo iltakin ikimuistoinen.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Vapaalla

Niin vaan hurahti viikko! Lauantaina vyöryin keskipäivällä kotiin ja suoraan sohvalle, mutta pienen lounaspaussin ja virkistävän jalkahieronnan jälkeen olo oli jo virkeämpi. Lähdettiin käymään sisustuskaupassa ja lopuksi vielä uimassa.
Tänään tiedossa oli taas täysverinen rantapäivä!


Sunnuntaisin rannoilla on aina aivan hirveästi populaa joten aamupäivällä aamupalaa mutustaessa tuntui ihan hyvältä idealta lähteä vaeltamaan yhdelle vähän kaukaisemmalle calanque'lle eli kivirannalle.


Aamulla terassin auringossa tuli jo luettua ensimmäinen Suomen tuliaiskirja.


Päädyttiin siis Ensues-La Redonnen alueelle. Kesäaikaan itse kylään laskeutuminen autolla on kiellettyä la-su 9-18.00. Joten piti parkkeerata auto ylemmäs tien laitaan ja aloittaa patikkareissu ensin tuonne alas satamaan.

Matkalla ihailtiin ihmisiä rannalla ja kirkkaansinistä vettä.


Polku, joka laskeutuu rantaan. Tässä vaiheessa oltiin jo laskeuduttu satamaan ja sen jälkeen vielä noustu tälle tasolle. Minun jalat alkoi jo tutista tässä vaiheessa ja päämäärä tuntui mahdottoman kaukaiselta...


Paluumatkalla autolle tuli tehokasta reisijumppaa lukemattomissa rappusissa...

Mutta lopulta edessä aukesi mahtava ranta-alue, vaikkakaan ei nyt ollut ihan hiekkaa vaan pikkukiveä. Vesi oli tosin aika jäatävää, jotain 20°C. Tuntui aivan siltä kuin joku olisi heittänyt jääpaloja mereen. Kävin silti monta kertaa uimassa, sillä aurinko paahtoi myös aika lämpimästi!

Päivän asu: turkoosit bikinit viime vuonna Etamista, shortsit ja harmaa toppi H&M. Lisärekvisiittana vähän suomenkielistä rantalukemista.


Ensuesin satama, jossa pikkupaatit odotti kiltisti omistajiaan.


Bye bye rantapäivä! Sitten menoksi kotiin ja...

...syömään hyvää Monsieur'n valmistamaa salaattia. Oli tosi hyvää. Tähän ja viinilasilliseen on kiva päättää viikonloppu. Ja alkaa silittää huomisen työvaatteita...

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Helpotus

Sain sittenkin pelastettua ne kuvat! Huh kyllä nyt oon onnellinen. Välillä on ihan kiva, että mies on niinkin kiinnostunut kaiken maailman elektroniikkajutuista...En nyt silti ehkä tehdä mitenkään pidempää postausta, sillä pitää mennä jo nukkumaan. Uudet työkuviot on vienyt aivan minusta kaiket mehut. Tänään tulin viideltä kotiin ja samalla kaaduin sohvalle vetämään parin tunnin päikkärit. Vähän kauhistuttaa, sillä huomenna ja perjantaina on tiedossa 13 tunnin vuorot, josta tunti syömiseen ja taukoiluun. Koettakaapa olla 12h seisaalla istumatta kertaakaan...Taitaa minullakin vähän jalkoja särkeä viikonloppuna.

Tässä joku viime viikon asu. Nyt vähän harmittaa, kun en voi enää laittaa koruja. Toisaalta joka asu pitää laittaa valmiiksi illalla kun aamulla ei ehdi mitään ylimääräistä. Nyt pitää oikeasti mennä valmistautumaan huomiseen!

tiistai 3. elokuuta 2010

Vaikeaa...

Olin juuri iloisena tässä illalla lataamassa montaa sataa kuvaa tietokoneelle viime viikonlopuist, kun yhtäkkiä kamera näytti virheviestiä erreur de lecture. Apua, siis mitä tämä on?? Nyt olen aivan paniikissa vaikka tiedän, että onneksi suuren osan kuvista olen joko itse ladannut koneelle, mutta unohtanut poistaa muistikortilta, tai sitten kaverini latasi kaikki Montpellierin kuvat koneelleen eilen. Mutta välissä on vielä monta sellaista, jonka olisin halunnut säästää kuten 1v-synttärit, monet asukuvat ja jopa kuvat viimeviikkoiselta päivältä, josta meinasin tehdä päivä kuvina-postauksen.
Pidän silti toivoa yllä ja ajattelen sitkeästi, että tämä on vaan joku outo elektroninen temppu, joita tällaiset laitteet harrastaa, joista yksi blondi ei tajua mitään. Mutta kyllä se varmaan huomenna täytyy viedä jonnekin korjaamolle...