Ravintolaviikonloppu

Viime viikonloppu kului herkutellen ravintoloissa ja nauttien siitä, että keittiöön ei kasaantunut tiskivuoria. Tämä kaikki oli itseasiassa ihan suunnittelemastonta ja kaikki lähti liikkeelle siitä, että kämppisten kanssa päätettiin järjestää meidän yhteinen ilta tällä kertaa ravintolassa eikä kotona kokkailemalla. Siinä vaiheessa tajuttiin, että mieleen ei tullut montaakaan hyvää paikkaa Bordeaux'ssa, josta saisi sekä lihaa että kalaa ja niin olisi sopiva kaikille. Tsekkailtiin vähän netistä ja bongattiin eräs paikka nimeltään Le Sept. Oli kyllä virhe...

 Sisältä ravintola vaikutti ihan mukavalta ja sali oli maan alla ikään kuin joku holvi. Oltiin koko illan ainoat asiakkaat ja musiikkina oli vanhaa, hempeää joulun ajan hoilotusta...

 Alkupalaksi otin jotain grillattua camembert-juustoa taikinakuoressa, jonka päällä oli pussillinen kuivattuja yrttejä tuon taikinan alla niin, että kuvasta ei näy. Sitä oli siis aivan liikaa ja lisäksi koko juusto oli ihan haaleaa ja sen päälle oli epämääräisesti heitetty vielä hunajaa.

Viiniksi otettiin tällainen pullo Bordeaux'n eteläpuolelta, joka ei ihan meitä vakuuttanut vaan oli liian hapanta eikä maku ollut mitenkään tasaantunut.

 Tässä vielä odottlen innoissani pääseväni valkosipulikastikkeeseen upotettujen gambojen eli joidenkin jättikatkarapujen kimppuun. Lopulta annos osoittautui ainoastaan erittäin raskaaksi ja rasvaiseksi huonolla tapaa eikä siinä maistunut mikään muu kuin valkosipuli. Kuvasta myös näkyy että rapujeni kaveriksi oli läntätty jostain syystä ei-minkään-makuista taglietellehöttöä.

Muiden liharuoat olivat ilmeisesti hieman parempia, vaikka olivat rapujen lailla upotettuina raskaaseen kastikkeeseen. Tänne kannattaa mennä, jos haluaa mahansa täyteen rasvaista, perinteistä kotitekoista ruokaa, mutta itse voin kyllä sanoa, että enää en palaa! Loppulasku oli aika kallis per henki, mutta onneksi omistaja tarjoili vielä digestiveksi maustettua rommia, sitä kyllä siinä vaiheessa tarvittiinkin...

 Lauantaina olinkin jo lähempänä merta ja nauttimassa auringosta Marseillessa. Hyvä sää sai minut nauttimaan lounasta terassilla auringonsäteistä nauttien ja onni oli suuri kun vielä lauantainakin tarjoiltiin perjantain herkkua...

...Aiolia! Tämä on siis välimerellinen perjantailounas, eli höyrytettyjä kasviksia, munaa ja kalaa tarjoiltuna valkosipulimajoneesin kanssa. Majoneesi ei ollut onneksi liian valkosipulista ja juuri ja juuri jaksoin syödä kaikki kasvikset. Kala oli ruotoja niin täynnä ja makuuni liian suolaista, että jätin sen suosiolla. 

 Sunnuntaina ajaletiin mennä syömään meren äärelle lähellä sijaitsevaan pikkukylään eikä kyllä oltu ainoita! Koko pieni rantabulevardi sataman ääressä oli ihan tupaten täynnä väkeä niin, että ihmiset ihan jonottivat vuoroaan ravintoloihin. 

 Onneksi tultiin kuitenkin aika lailla jo iltapäivän puolella joten muutaman minuutin odottelun jälkeen saatiin tosi mukava pikkupöytä terassilta. Ja aurinkokin paistoi vaikka uhkaavia pilviä haahuili taivaalla.

 Päädyin ottamaan taas meren eläviä, simpukoita kermakastikkeessa, vaikka pitkään pohdin ottaisinko sittenkin kalaa. Ranskalaisia ei kyllä hirveästi ollut, mutta tuon padan jälkeen en niitä enää niin olisi jaksanutkaan.

 Jaksoin vielä avittamana herkkukahvin...

 Siitä oli hyvä käydä vielä kävelyllä meren äärellä avaamassa nuhaista nenääni...

Kaappien uumenista löytyi paljon "uutta" kuten nämä farkut ja tämä käsilaukku. Aurinkolaseja en tietenkään ollut tullut edes ajatelleeksi ottaa mukaan, joten onneksi löytyi jotkut halppisversiot estämään talviauringon häikäisyä.

Päivän hauskuuttajaksi muodostui muutama väärinkirjoitettu seinäkirjoitus, tässä yksi esimerkki. Toisen bongasin autosta, joku oli kirjoittanut muurin seinään rakkauden tunnustuksen: "Je t'aime ma famme"... 

Wine About

 Kuulun koulussa toimivan WIne About-viinikerhoon, joka koostuu muutamasta oppilaasta ja joka järjestää meidän koulun oppilaille lukuvuoden aikana 5 viinimaistelutilaisuutta. Eilen illalla oli ohjelmassa jo kolmas kerta ja joka maistelu kokoontuu jonkun tietyn teeman ympärille. Tämän vuoden uutuutena on, että tilaisuudessa esiintyy myös joku (arvo)henkilö eli aluksi pidetään vähän konferenssia ennen kuin päästään maistelemaan. Minulla on jostain syystä unohtunut aina kamera kotiin tai kuvat ottamatta, mutta eilisestä sain muutamia kuvia luokkakaveriltani.

Teemana oli Sauternes- Barsac-alueen liquoreux-viinit, jotka ovat erittäin makeita valkoviinejä, joissa makeus on saavutettu luonnollisen menetelmin tämän alueen erikoisen ilmaston takia. Lyhyesti sanottuna viinirypäleisiin tarttuu jalohome, pourriture noble, joka tiivistää rypäleen sokerit. Sadonkorjuu tapahtuu vasta marraskuun aikana, sillä jalohomeen aiheuttaa alueen lähellä virtaava Ciron-joki. Syksyn yön ja päivän lämpötilan vaihtelun ansiosta joki peittää viinitarhat kostealla sumulla, josta seuraa tämä hyvänlaatuinen home rypäleissä.

 Illan vieraajana ja puhujana oli Michel Bettane, joka on erittäin kuuluisa viinikriitikko ainakin Ranskassa ja osallistuu joka vuosi Le Grand Guide des Vins de France-opuksen tekemiseen. Puhe oli ihan mielenkiintoinen, joskin aika bordeauxlaisen mahtipontinen ja samoin erittäin bordeaux-painotteinen, joka on vähän ongelmana täällä päin...

 Omaksi suosikeiksi osoittautuivat Château Guiraud, joka on 1er grand cru classé, eli näiden viinien laatu (ja hinta-) hierarkian ykköspäästä ja Sauternes-luokasta ja...

 ...Château Myrat, joka on "vain" grand cru classé, eli ykkösten alapuolelta olevasta luokasta ja Barsac'n alueelta. Myös Barsac'n alueella sijaitsevat viinitilat saavat laittaa etikettiinsä "Sauternes"-merkinnän, joka on viinityypin yleisnimitys molemmille alueille. Miten niin bordeauxlaiset ovat monimutkaisia??

Molemmat viinit olivat vuodelta 2006, joten ällömakea hunajaisuus ei ollut vielä niin paljon muodostunut ja omaan makuuni viineissä oli tarvittavaa hapokkuutta ja mineraalisuutta.

Bordeaux'n alueella on muutamalla viinin kasvatusalueella tällaiset luokat, jotka hierarkisoitiin vuonna 1855 silloisten rypäleiden hinnan mukaan ja joka tänä päivänä yrittää vähän näyttää suuntaa viiniviidakossa. Kyseessä on kuitenkin aikalailla luksusviinit, koska juurikin tuon luokittelun ansiosta monet ovat valmiita maksamaan paljon tällaisista kuuluisista viineistä.

 Perinteisesti Ranskassa näitä Sauternes-viinejä tarjotaan sinihomejuuston ja hanhenmaksan kanssa. Itse en oikein tykkää sinihomejuustossa, mutta tuossa maistellessa yhdistelmä olikin aika vakuuttava. Viineille yritetään myös keksiä koko ajan uusia ruokayhdistelmiä myynnin(kin) edistämiseksi ja suosittu on aasialainen ruoka, joka jo valmiiksi yhdistelee makeaa ja suolaista. Itse en ole vielä maistanut, joten en osaa sanoa.

Makeutensa takia Sauternes-viinit kannattaa tarjota hyvin viilennettyinä. Kiva yllätys tilausuudessa oli, että myös vähemmän tunnetulta Barsac'in alueelta oli tarjolla monia viinejä. Heidän maaperänsä tuottaa enemmän mineeralisempia (ja siten raikkaampia hyvin tehtynä) viinejä kuin perinteinen Sauternes'n alue. Silti tämäntyyppiset viinit eivät ihan ole minun juttu.

Kun käytiin merellä

Ollaan tässä pohdittu ja yritettykin jo pariin otteeseen mennä kämppisten kanssa meren rannalla päiväksi, mutta aina on masentavasti satanut, kun ollaan oltu kaikki yhtä aikaa vapaita. Nyt minulla on ollut jo melkein viikon kurkku taas tosi kipeänä ja tänään vihdoin hyväksyin sen tosiasian, että homeopaattiset ja muut luonnonjutut eivät nyt riitä ja tuntuisi siltä, että minulla on angiina. Huomenna lääkäriin varmistamaan asia... Niinpä tässä on hyvä fiilistellä viimekertaista rantareissua marraskuulta.

Käytiin syömässä rantakaupunki Arcachon'ssa, joka on kuulemma kesäaikaan ihan täynnä turisteja. Itse olen käynyt siellä aina talvella joten jännä kuvitella kesäkaupungin vilinää.

Kiipesin myös Euroopan korkeimmalle hiekkadyynille Dune de Pyla.

Ja sieltä yritin kieriä alas. Tästä vaiheesta tuli pari videotakin kuvattua, mutta en taida laittaa sitä kiljumista tänne julkiseen esitykseen. Vauhtia kyllä hidasti vähän kostea hiekka eikä sitä edes mennyt joka paikkaan. Ja nauru vaan raikasi dyyniä pitkin.

Hiekkapyörinnän jäljiltä...

Rantaan oli aika ikävästi huuhtoutunut jostain öljyä, joten se oli aika mustana. Hiekan muodosta myös huomasi kuinka aallot olivat ulottuneet tosi ylös asti dyyniä.

Lopulta löydettiin vielä toinen, salainen ranta, josta kulki pitkän pitkä silta merelle asti. Käveltiin tietty ihan loppuun asti ja siellä hurisi joku kone. Ilmeisesti tässä on kyseessä joku pumppu, joka vie epämiellyttävät aineet suoraan Atlantin mereen...Loppumatkasta sade alkoi piiskata selästä ihan vaakasuorassa, niin että rannalle päästyä voitiin vaan todeta, että vatsaosa on ihan kuiva, mutta selkä läpimärkä!

Oli kiva reissu, ja minun tekisi taas mieli simpukoita syömään. Vielä kun jostain löytyisi taas vähän aurinkoisempaa säätä... 

Kruunattakoon Kuningatar

Loppianenhan oli jo viime viikolla, mutta me ehdimme juhlia sitä tyttöjen kanssa vasta viikonloppuna. Illan ohjelmaan kuului rentoa jutustelua, kovaa juoruilua, vähän ruokaa ja juomaa, naurua ja aika lensi kuin siivillä.

Ystäväni oli ensiksi vääntänyt muutamat erittäin herkulliset sushit. Itsekin olen ostanut sen sushimaton, mutta rullia ei vielä pyöritellä noin ammattilaisin ottein. Niinpä taidettiin kaikki herkutella menemään nuo rullat hyvällä ruokahalulla, kun vielä joku toinen oli ne ensin vääntänyt. Juomana oli loppiasjuhlan kunniaksi siideriä.

Tytöt leikkaamassa Frangipani-torttua. Voitaikinan sisällä on runsas kerros kuohkeaa mantelimassaa ja siinä se onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan! Meidän oma oli ihan pakastettu ja kuumeni uunissa, mutta ilmeisesti sen itsetekeminenkään ei ole mitenkään kovin vaikeaa.

 Sitten torttu leikattiin osiin ja yksi osoittaa ne syöjille. Yleensä tämän henkilön täytyisi olla pöydän alla, että hän jakaa palat puolueettomasti eikä pääse kurkkimaan josko leikkaaja vahingossa leikkaa sisällä olevaan fève-pikku posliinihahmoon ja sen olinpaikka paljastuu. Tällä kertaa minusta ei kruunattu kuningatarta, mutta torttu oli hyvää ja erittäin rasvaista. Yksi kaveri ei ilmeisesti saanut oikein hyvin nukuttua seuraavana yönä, kun mantelin haju leijaili joka paikassa edelleen kämpässä...

 Illan viihdyttäjänä toimi myös pikkuinen kani. Paijailin sitä aivan onnessani, tykkään tosi paljon pikku pupuista. Pupu tulikin aivan hulluksi, kun se haistoi Frangipanin hajun, ja sen toinen lempiherkku on suklaa...Se vipelsi menemään niin nopeasti, että siitä oli hankala ottaa mitään hyviä kuvia.

 Yhtäkkiä ilta olikin muuttunut melkein yöksi ja tämä Tuhkimo tajusi, että keskiyöllä menee viimeinen ratikka kotiin. Missasin juuri ja juuri sen toiseksi viimeisen enkä jaksanut jäädä kylmissäni odottelemaan seuraavaa yli vartiksi, joten kävelin kotiin osan matkasta.

Siinä matkalla tuli otettua muutama kuva taas öisestä Bordeaux'sta. Oli tosi kaunista ja rauhallista keskellä yötä, niin että oli oikein nautinnollista kävellä osa matkasta. Sitten alkoikin tulla jo kylmä ja oli kiva hypätä ratikan lämpöön loppumatkasi. Seuraavana aamuna oli kyllä vähän kurkku kipeänä taas...

puoliksi täynnä

Luin juuri uusimmasta Trendistä kuinka joku toimittaja oli päättänyt ryhtyä tänä vuonna positiivisemmaksi. Ihan hyvä päätös, vaikka saattakin olla joskus aika vaikeaa. Niinpä tässä tulee vähän positiivista juttua, sillä eilen oli tosi kiva päivä.Välillä on hyvä leijua yläilmoissa niin että sitten näin maanantaina voi taas pohtia kaikkia niitä vähemmän mielenkiintoisia juttuja, jotka eivät edisty yhtään sinne suuntaan jonne pitäisi.

Lauantai-iltana käytiin vähän hummailemassa ja siinä illan tuoksinnassa joku sai idean, että mennään sunnuntaiaamulla syömään ostereita markkinoille. Seuraavana aamuna kaikki eivät olleetkaan enää niin innostuneita, mutta parin tunnin tapaamisen myöhästämisen jälkeen paikalle ilmaantuivat minä ja yksi tyttökaverini. Saatiin sitten viettää tyttöjen kanssa laatuaikaa ja juoruilla.

 Markkinat ovat auki suunnilleen kolmeen asti iltapäivällä, me tulimme aika myöhään, mutta onneksi...

 ...niitä ostereitakin oli vielä jäljellä!

 Sää oli aivan mahtava, joka osaltaan auttoi että ylipäätään jaksettiin ryömiä peiton alla. Aikaisemmin aamulla nimittäin vihmoi vielä tuuli harmaalla taivaalla.

 Osterilautasiamme odotellessa katseltiin kuinka miehet availivat näppärästi monen monta kotaa.

 Ja syömään! Tämä oli kolmas kertani, kun syön ostereita. Ekalla en pahemmin tykännyt (söin salottisipuli-vineigretten kanssa), toisella enemmän ja kolmannella à la foli, hullusti! Eihän ne oikeasti maistu oikein millekään, tähän asti olen aina ajatellut, että tuollaisen elävän limaolion syöminen olisi tosi oksettavaa, mutta ne onkin niin hyviä. Itse tykkään eniten sitruunan kanssa, maistuu siis sitruunan ja suolaisen meriveden yhdistelmältä. Nam!

 Juomana oli tietysti valkoviiniä, oltiin varauduttu ja tuotiin kotoa, vaikka paikan päältäkin voi ostaa viiniä pulloittain tai laseittain.

Odotan jo, että päästäisiin syömään...

 Noista ostereista ei kuitenkaan ole kauheasti mitään syömistä, joten ostettiin myös grillattuja katkarapuja. Ja nämäkin oli tosi hyviä! Aivan kuola alkaa valua kun ajattelenkin...

 Markkinoilta löytyy kyllä muutakin ruokaa, jota voi viedä kotiin tai mutustella paikan päällä. Edes kaikki ranskalaiset eivät tykkää ostereista, vaikka itse olen niin luullutkin. Vähän yleistämistä...

Seuraavaan viikkoon jätin tällaisen mustekalapadan odottamaan, että jaksaisi taas maistaa jotain uutta ja mielenkiintoista...Sitä voi hakea vaikka kotiin, jos sää sattumalta onkin tosi surkea!

Ei aina niin kirkasta

Olen selvinnyt takaisin Ranskan maaperälle kaikkien tavaroiden kanssa. Mukaan lähti matkatavaroiden kanssa heppoinen ääni ja kurkkukipu, josta on nyt kehittynyt täysi-ikäinen flunssa. Olen siis makoillut koko eilisen ja tämän päivän nenäliinapakkauksen kanssa sängyn pohjalla. Olen juuri saanut syötyä pastalautaseni tyhjäksi, ensimmäinen lämmin ruoka sitten sunnuntain, ja alkaa tuntua että tässähän jaksaisi lähteä vaikka kauppaan! Niinpä en jaksa nyt keskittyä mihinkään järkevään, kuten matkalaukun tyhjäykseen, siivoamiseen tai koulutöihin.
 

 Sää on nyt ikävän harmaa eikä kauniista valkoisesta lumikerroksesta näy hiutaletakaan. Tässä on vähän kuvia, joita ehdin nappailla ennen Suomeen lähtöä. Keskustaan on laitettu hienot valot talveksi, jotka sitten lumen puutteessa valaisevat talven pimeydessä.

 

 

 Kävin joulumarkkinoilla lopulta peräti kolme kertaa ja maistoin joka kerta eri hehkuviiniä. Eivät olleet kovin hyviä, eikä ainakaan glögin veroisia. Opasteissa osattiin kertoa, että "Joulupukin kylä" sijaitsee Rovaniemellä!

 Bordeaux'n hienoin hotelli keskusaukiolla on pukenut päälleen kauniin valoasun.

 

 

Nyt näin lomalta tulleena kaikki kuvat näyttävät niin kuivilta, kun maassa ei ole joko tamppaantunutta lunta tai jotain vähän sulanutta epämääräistä sohjoa. Lämpötilat ovat silti ihan talvisen oloisia ja nollassa mennään. Kyllä se silti tuntuu aika lämpimältä moneen pakkasasteeseen verrattuna...

Uuden Vuoden Talo

Piparitalon rakennus vähän jäi. Osat tuli valmiiksi jouluaattona, mutta liimaminen, josta tykkään vähiten, jäi vain kummasti kaikkien kiireellisempien juttujen alta, kuten Millenium-elokuvien katselun. Ryhdistäydyin sitten ja pakotin hyvän hetken tullen siskoni talon rakennuspuuhiin. Nopeasti se saatiinkin lopulta pystyyn.

 Pihassa oli kuulemma kuulunut olla lehmiä ja kanoja, mutta kaikkien lehmien hännät tai päät meni rikki ennen kuin ne ehtivät piparitalon pihaan asti ja kohtalona oli päätyä parempiin suihin. Kanoja en oikein osannut askarrella, joten pihapiirin asukeiksi riitti talon isäntä ja emäntä, kuusi, sen takaa vilkuileva mörkö, laiva ja huulet.

 Nyt odotellaan enää vuoden vaihtumista, että saataisiin korkattua meidän talo!

Itse aion nauttia vielä parista argentiinalaisesta ja espanjalaisesta viinistä, jotka kävin hakemassa Alkosta pitkän pohdiskelun jälkeen, ja rakettien katselusta ja taas kerran ruoasta!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Meidän sanomalehdessä olleen toivotuksen myötä nähdään ja kuullaan taas ensi vuonna!