Himoshoppaajan omatunto

Tässä tulosta omien shoppailutottumusten syväluotaamisesta. Sijoitun ehkä jonnekin välimaastoon (voiko epätarkempi olla?!?), minulla ei ole pakottavaa tarvetta käydä kaupoilla joka päivä eikä edes joka viikko, kuukauden tauon jälkeen alkaa pieni himo naputtaa. Toisaalta työt ja muu elämä pitää niin kiireisenä toisinaan, ettei ajan kulumista ja "ostolakkoa" edes meinaa huomata.
Sisäinen shoppailija herää 1) Suomessa (aah aah niin paljon uutta ja erilaista) ja 2) alennusmyyntien aikaan (aah aah niin halpaa). En kyllä ole mikään heräteostostentekijä, jokaista tuotetta mietin aina että haluaisinko tätä oikeasti tai sitten päässä on liikkunut jo hetken aikaa pientä ideaa että mitä tarvisi...

Kaiken ei silti tarvitse aina olla uutta, todiste hyvästä ja pitkäkestoisesta laadusta ja klassisesta tyylistä...

Äidin vanhoja asusteita. Erityisesti vyö on kirjaimellisesti jokapäiväisessä käytössä, joskus on onnea olla vanhin lapsi...


Kenkiä on kyllä liikaa, täytyy itsekin tunnustaa, mutta lohduttaudun sillä että osa on kirpparilta ja näin siis annan vanhoille tuotteille uuden elämän. Kaiken lisäksi nämäkin kaikki kengät ovat irronneet vain muutamalla eurolla, harmaat 1e! Olihan ne nyt pakko ostaa...


Sitten on tämä musta mekko, jonka olen ostanut H&M:ltä ja jota muistan pitäneeni jo kesällä 2002. Väri nyt ei varmaan ole enää niin musta kun aikojen alussa, mutta silti tämä kuuluu aktiiviseen garderobiini.

Tässä tuli esiin kaikki positiiviset puoleni, mutta kyllä kaapissa pullistelee jotain yksilöitä, joita on käytetty vain kerran (okei, ei koskaan). Silti, kultainen keskitie?