lauantai 22. tammikuuta 2011

Do it International

Minulla olisi tässä illalla tiedossa eräät teemabileet, nimittäin järjestämme luokan kanssa "International Party"n. Joskus ennen joulua, meidän erittäin onnistuneiden joulujuhlien jälkeen, joku sai idean, että olisi kiva jos kaikki toisivat yhtenä iltana jotain juotavaa tai syötävää omasta maastaan tai ranskalaiselta alueeltaan. Minä tästä innostuneena aloin levittää tietoa ja kaikki olivat ideasta erittäin innostuneita, joten suuri ilta koittaa tänä iltana siis!

Olisi ehkä ollut kiva tuoda lentokentältä kasa karjalanpiirakoita, mutta olen pohtinut että en kyllä jaksa itse ruveta tekemään mitään suomalaista ruokaa yli 40:lle hengelle, joten juoman voimin täytyy jaksaa. Niinpä lentokentältä lähti mukaan Salmaria ja Lakkalikööriä. Lakkaa on jo maistatettu kämppiksellä, jonka mielestä se oli "ihan hyvää". Nyt katsotaan mitä mieltä muut ovat...Ennakkoon urkkimalla odotan innolla ainakin korsikalaista kastanjakakkua ja vielä salassa pysynyttä kreikkalaista ruokalajia. Nyt lähden pistämään pöytää koreaksi, minulle tulee pari kaveria syömään ennen kuin lähdetään nauttimaan kansainvälisestä tunnelmasta!

9 kommenttia:

Katness kirjoitti...

Mielenkiintoista kuull mita tykkaavat Salmarista. Jenkit ei oo tykanneet ollenkaan kun niille aina sita tyrkytan illanvietoissa... :)

Hauskaa iltaa!

Fifi kirjoitti...

Mulla on aina tapana ostaa lentokentältä suomalaisia liköörejä tuliaisiksi iäkkäälle apelleni. Kesällä hän sai mustikkalikööriä ja nyt on menossa tyrni. Jotain tyrniä tai lakkaa on kovin vaikea selittää/kuvailla ranskaksi, mutta liköörit ovat kyllä aina kelvanneet.

siniann kirjoitti...

Hieno idea! Taidan kopioida tämän joku kerta meille illanviettoon ideaksi :) Meillä on salmaria myös, se on kelvannut parille tyypille ja hyvää on! Tosin sitten karkkina ei kelpaa. Aikaisemmin itsekin pidin salmarista,mutta nyt makuaisti on muuttunut täällä ja tuo on kuin myrkkyä ;)

Anné kirjoitti...

Hauska idea! :) Minunkin ranskalaiset ystäväni toivovat aina silloin tällöin, että tekisin heille jotain suomalaista ruokaa, mutta olen aika surkea kokki, joten ihan vielä en ole uskalatutunut mitään illalliskutsuja heille pitämään :)

Mademoiselle Fromage kirjoitti...

Mä oon syöttänyt ranskiksille hapankorppuja ja ruisleipää, ne on kaikki tykänneet! Seuraavaksi ajattelin kokeilla mämmiä... No ei kai. Salmarista ei moni ulkkiskaveri ole innostunut, mitäs sun luokkakaverit tykkäsivät? Toivottavasti oli kiva ilta! :)

rtfct kirjoitti...

Vähänkö ihana idea tuollainen kansainvälinen ilta! Odotan kyllä innolla raporttia franselmanninaamoista, kun ne maistaa Salmaria :DD

Wanha kirjoitti...

Kiva idea! Miten meni bileet? Jenkeissä asuessa meillä oli yksi tuttu, joka tykkäsi salmiakkikossusta mutta ei muuten salmiakista, ne eivät kelvanneet kellekään. Täällä Espanjassa meillä on myöskin yksi tuttu (pojan kaverin äiti), joka tykkää kaikeasta salmiakista ja myös salmiakkikossusta, vaikka ei muuten juo :D

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Ihana idea! Olis mahtava joskus päästä osallistumaan vastaavaan. Heh, mitähän ne on salmarista ollut mieltä? ;) Hassua kun itse ei varmaan pärjäis ilman salmiakkia :D

Miten iltamat meni?

Ella B kirjoitti...

Katz, no ei kukaan tykännytkään! Itse lähdin juhlista yhdeltä seuraavaan paikkaan ja siinä vaiheessa oli vielä puoli pulloa jäljellä vaikka kaikilla yritin maistattaa. Olivat vaan, että maistuupas tää lakritsilta....

Fifi, mäkin tykkään outoa kyllä näistä likööreistä. On jo monta ollut tuliaisena karpalo, mustikka jne. Lakka kelpasi, mutta kaikki kysyi, että mistä tämä on valmistettu. No tuosta keltaisesta vadelmasta, eikä kukaan meinannut tajuta että se on joku olemassaoleva marja.

Sini, samoin, maistoin itse vähän eikä se nyt niin hyvää ollutkaan. Ostin myös itselle leijonaa ja se meneekin jo paremmin. Ainoastaan saksalaiset ovat tykänneet salmarista ennen, mutta on se muille varmaan aika myrkkyä.

Lula, minä kerran tein kämppiksille "suomalaisen illallisen" eli muusia, kastiketta ja lohta. Oli hyvää vaikka tuota syödään kyllä varmaan muuallakin. Luulivat muuten, että ruskea kastike on kalalle eikä tullut edes mieleen, että sitä voisi laittaa perunoille.

Mlle Fromage, kiitos oli kiva ilta, mutta lakka teki kyllä paremmin kauppansa kuin salmari!

Essie, eivätpä oikein innostuneet:).

Elisabeth, monet kyllä ihmettelivät että onko se 30-prosenttista kun ei kuulemma maistunut niin vahvalta. Monet vaan ei oikein innostunut siitä "lakritsin" mausta kuten sitä nimittivät, taitaa olla liian eksoottista.

Cherry, joillekin kelpaa täällä jopa salmiakki karkkina. Mulla on yksi kaveri joka söi mun kanssa puoliksi salmiakkipainotteisen irtokarkkipussin ja leijona-viinastakin tykkäsi, mutta hän ei ollut tuolla juhlissa salmaria maistamassa.
Ja reportaasia tulossa mitä kaikkea siellä olikaan tarjolla!