torstai 2. helmikuuta 2012

Talvi olisi täälläkin

Täällä ei sentään olla ihan samoissa pakkaslukemissa kuin Suomessa, mutta pirun kylmä on silti ja pakkasen puolella mennään! Tarmokkaana lähdin aamupäivästä töihin, kun saimme kauhuksemme huomata, että meidän lämmitys ei oikein toimi ja minuun iski vatsatauti. Ja jotta asiat ei menisi mitenkään liian helpoksi, lähdin keskellä päivää töistä kotiin tuulen riepoteltavaksi vain huomatakseni kotiovella että avaimet ja kännykkä jäi töihin...Kukaan ei lisäksi tuntunut olevan kotona, joten siinä oli pakko lähteä kyyneleet valuen takaisin töihin. Vain saadakseni myöhemmin tietää, että kämppis oli luullut minua ovella naapurin kerjäläiseksi äidin vanhan ruusuhuivin takia eikä siksi avannut ovea...



Lopulta hän kuitenkin tuli minua hakemaan autolla ravintolasta ja pääsin kärsimään oman sängyn pohjalle. Miten en ole voinut laittaa suuhuni kokonaiseen päivään joten toivottavasti tämä menee pian ohi. Huomenna olisi vielä kaiken lisäksi tiedossa erään kaverin synttärit. Tämä kuva on viime vuodelta, mutta tännekin on luvattu lunta viikonlopuksi ja mulla on jo nyt tajuttoman kylmä!

Jatkan nyt taas vaihteeksi koisimista, huomenna pitäisi vaivautua töihin...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!
En lue kauheasti blogeja, mutta sinun blogisi on kirjamerkeissä, rakastan tätä!
Olen aika uusi lukija ja en oikeastaan tiedä muuta kuin sen että asut ranskassa. Voisitko jossain kirjoituksessa kertoa hieman taustoja ja historiaa siitä miten päädyit ranskaan. Millaisia töitä teet siellä ja oletko opiskellut siellä. Opiskelitko kouluaikoinasi ranskaa ja olitko hyvä siinä?
Kiitos jo näin etukäteen!:)

Ella B kirjoitti...

Anonyymi, tosi kiva kuula että jaksat käydä täällä lukemassa! Kirjanmerkin "haaste" alta löytyy postauksia joissa olen joskus vastaillut kysymyksiin, kun vain jaksat selata niitä postauksia tarpeeksi kauas asti.

Tässä kuitenkin nopeasti: Olen tehnyt koko tutkinnon täällä Ranskassa ja juuri nyt olen töissä ravintolassa, josta on näkynyt kuviakin esim uuden vuoden postauksessa. Tämä ei oikeastaan ole yhtään alaani, mutta täytyy kai tunnustaa että olen vähän hukassa tällä hetkellä ammatillisesti. Opiskelin lukiossa lyhyttä ranskaa ja olin ihan surkea. Enkä yhtään liioittele vaan en saanut mitään sanotuksi kun saavuin Ranskaan, kaikki hoiti (enemmän tai vähemmän paremmin) englanniksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!:D

Anné kirjoitti...

Meillä päin on myös kylmä, pakkasen puolella -11 jopa! Hrr, tulisi äkkiä kesä.

Voimia ja pikaista paranemista!

Ella B kirjoitti...

Lula, musta kiva että vähän pakastelee. Tämän jälkeen voi sitten alkaa oikein kunnolla odottaa lämmintä säätä ja tsekkailla kaupoissa pikkumekkoja.:) Kiitos toivotukset tuli perille ja olin jo hyvin jalkeilla sunnuntaina!