maanantai 12. huhtikuuta 2010

Balleriinakausi avattu

Olen aikani kuluksi lukenut monesta muusta blogista kuinka Suomessakin alkaa ilmeisesti olla niin lämmintä ja lumipeitteetöntä, että jotkut muotibloggarit ovat jo lähteneet liikenteeseen paljain jaloin+balleriinat-yhdistelmällä. Itse en kyllä tajua kuinka nämä ihmiset kestävät sitä kylmää! Suomessa on ollut jotain +10°C ja täällä sateen saattelemana kivat +15°C kuitenkin ja minulla vieläkin jalassa ihan talvisaappaat. Ehkä sitä on täällä kaukana unohtanut millaista on Suomen talvi ja palava halu pukeutua kesävaatteisiin.


Itsellä balleriinakausi voisi mieluummin tarkoittaa sitä, että sydän syrjällä katson kattoon asti ulottuvaa kenkähyllyäni ja tulen siihen johtopäätökseen, että en saa siihen tungettua enää yhtään paria kenkiä ja ylähyllylle kerätyt laatikot huojuvat uhkaavasti. Minun on pitänyt alkaa piilottaa kenkiä muualle kämppään Monsieur'lta, jonka sääntönä on että kengät täytyy mahtua hyllyyn.


Lopputulos: kaikki nämä kaunokaiset lähtivät myyntiin ebay'hin. Huokailen vähän, että olisiko niitä voinut vielä käyttää. Yritän pohtia vakavasti ja vakuutella, että en ole niitä käyttänyt melkein kertaakaan, kun ovat huonoa kokoa.

Varsinkin nämä ihmeharmaavioletit harmittaa ettei mahdu hyvin jalkaan!

Tuli muuten myös mieleen etten ikinä käytä baltsut-sanaa enkä ole varmaan koskaan lausunut sitä ääneen. Tämä on varmaan joku uusi suomen sana! Silti luen sitäkin käytettävän usein muotiblogeissa.

Lohdutan vielä itseäni sillä, että nyt niihin tyhjiin kenkähyllyn koloihin voi hankkia jotain uutta tilalle...(tai laittaa ne, jotka olen löytänyt Argentiinasta, Aix'sta, Bordeaux'sta...).

2 kommenttia:

Vendaval kirjoitti...

Ballerinakausi avattu täällä Barcelonassakin, mutta edelleen 50 d:n sukkikset kyllä edelleen käytössä!

Baltsut??! :D

Ella B kirjoitti...

No niin, nyt olen minäkin tepastellut baltsuissa, mutta just samoin, sukkahousut täytyy kyllä olla vielä jalassa!