tiistai 13. huhtikuuta 2010

Peilikuvia

Hokasin Patagoniassa hotellissa, että mahdun juuri kameran kuvaruutuun, kun yritin tiirailla kuvaani peilistä. Kun koko päivän oli rämpinyt samoissa viininhouruisissa vaatteissa, oli ihanaa illalla vihdoinkin avata matkalaukun kaaos ja laittaa päälle jotain niistä laukun täyttävistä hepeneistä. Vaikka illalla olikin aika viileää. Yhtenä yönä viinikellarin mittari oli laskenut aina kahteentoista asteeseen asti.


Olisin erittäin mielelläni halunnut vähän testata näitä uusia farkkushortseja (jotka vihdoin sain ostettua vähän ennen matkaa), mutta karu totuus oli että koipiani paleli aina liikaa. Eli ne oli ihan turhaa tilaa viemässä matkalaukussa. Illalla sen sijaan laitoin siis hameen.


Tai mekon.


Tai toisen hameen. Enkä aina edes ehtinyt kuvata kaikkia mekkojani. Mun pukeutumisesta tuli pieni vitsi ja pomo ja hotellin omistaja arvuutteli, josko ilmaannun taas eri hameeseen sonnustautuneena illalliselle. Kuvat oli muuten välillä vähän hankala ottaa, kun paljastan nyt että kuvaustilanteessa horjuin epävakaasti sängyn reunalla samalla kun yritin saada kameraa ottamaan tarkan kuvan ja poseeraamaan. Siitä välillä rypistynyt otsa.

Minusta tuntuu, että Ranskassa, jopa etelässä(!) on ihan sama sää kuin Suomessa, aivan hemmetin kylmä vaikka kuinka monta villapaitaa päällä. Eikö se aurinko voisi jo paistaa?

2 kommenttia:

heinis kirjoitti...

Onpa tosi kauniita asuja:)) Olet itsekin niin tosi kaunis!!

Ella B kirjoitti...

Kiitos, laukku oli tosiaan pullolla noita nättejä vaatteita, joita ei sitten lopuksi edes oikein tarvinnutkaan:)