maanantai 20. syyskuuta 2010

Tiramisu aux speculoos eli Piparitiramisu

Tein eilen aikani kuluksi ja rentoutuakseni tiramisua kanelikekseistä. Itseasiassa kyseessä ei ole ihan oikea tiramisu sillä reseptissä ei käytetä munia. Keksi ihan omasta päästäni ja tuli jopa hyvää mitä nyt makua voi seuraavalla kerralla vähän säädellä. Käytin Speculoos-tahnaa, jota voi kaikki ranskalaistuneet ostaa melkein kaikista ruokakaupoista.

Idea reseptiin lähti Speculoos-tahnasta, jota ostin kyseisten keksien ystävänä kunnes tajusin etten voi enkä osaa oikein käyttää sitä. Mihin piparinmakuista tahnaa voi oikein käyttää? Lätyille joo, mutta teen niitä muutaman kerran vuodessa. Leivälle niin kuin nutellaa? uh liian tykyä. Niinpä päätin sekoittaa sitä mascarponeen. Reseptiin tarvit siis kuivuneita keksejä (sattui sopivasti olemaan kuivahtaneita madeleineja joita kukaan ei tässä taloudessa syö), kahvia, kermavaahtoa ja mascarponea.

Löysin myös Bastogne-keksejä, joita laitoin ekaan kerrokseen.

1. Kasta keksit nopeasti jäähtyneeseen kahviin.

2. Ja levitä sitä mukaa vuoan pohjalle.

3. Vatkaa purkillinen kermaa vaahdoksi. Tämä onkin yksi hankala homma ranskalaisten kermojen kanssa. Olen useaan otteeseen ostanut jotain kokorasvakermaa sun muuta joka ei tosiaankaan vaahdoonnu.
Mausta kermavaahto sokerilla ja vaniljasokerilla, lisää siihen purkillinen mascarponejuustoa ja puoli purkillista Speculoos-tahnaa.

4. Toiseen keksikerrokseen käytin madeleineja, jotka leikkasin ennen kahviin kastamista kahtia. Näillä tulee vähän lievempi maku kuin Bastogne-kekseillä.

5. Päälle vielä toinen kerros kerma-mascarponevaahtoa ja valmista tuli.


6. Koristeluksi voi murentaa esimerkiksi vielä vähän lisää piparinmakuisia keksejä.

Tosi helppoa ja nopeaa! Tekemisajaksi laskin puoli tuntia ainoastaan. Tämä on kyllä aika tuhti jälkkäri, sitä nyt tässä nautitaan sitten pienissä määrin koko seuraavan viikon ajan.
Hyvää viikon alkua!

6 kommenttia:

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Nam!! Ei voi olla kun superhyvää :) En ole itse vielä tehnyt tiramisua, kun aina ajattelen, että en löydä noita aineksia tai että se on vaikea tehdä.. pitäs varmaan vähän tutustua ;)

Ella B kirjoitti...

Cherry, on se aika hyvää:). Tiramisu on oikeasti tosi helppoa tehdä, siis ihan sitä oikeatakin jos vaan jaksaa erotella munan keltuaiset ja valkuaiset. Tiedän että Suomesta löytyy niitä boudoir-keksejä ja tai voi laittaa vaikka kuivahtanutta kakkutaikinaa tai muuta keksejä. Ja tuota Mascarponeakin pitäisi löytyä eli kaikki kasassa! Sinne väliin voi vaikka ripotella marjoja (oon itse tehnyt joskus mansikoilla) ja tulee kevyempää mutta yhtä maukasta.

MaaMaa kirjoitti...

Nami! Reseptisi on tulostettu ja varmasti kokeillaan jokukerta! Kiitoss!

Ella B kirjoitti...

MaaMaa, Joo nami. Kannattaa kokeilla jos tykkää mausta. On niin helppoakin ja nopeaa tehdä ja makuakin voi vaihdella helposti.

COCO kirjoitti...

Oih, näyttää tosi hyvältä!!! Mä en ole koskaan tehnyt tiramisua, olis jo aikakin! Sun elämä näyttää muutenkin niin ihanalta siellä Ranskan maalla! Hyviä viinejä ja ruokaa maa pullollaan. :)

Ella B kirjoitti...

Coco, sulla sanon saman kuin Cherrylle, tiramisu on hyvää ja helppoa eli kannattaa kokeilla:)Se on kyllä totta että hyviä viinejä ja ruokaa piisaa...