lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kesäisen viileää

Ensiksi täytyy todeta, että nykyään etelä-Ranskassakin on ihan samanlaiset säät kuin esimerkiksi Suomessa. On kylmää ja pilvistä, tai sitten tulee vettä taivaan täydeltä. Muutama päivä sitten myrskyissä ja tulvissa kuoli lehtien mukaan 20 henkilöä, siis koska Ranskassa satoi liikaa. Tämä on aika häkellyttävää, kun ajattelen että tulvakaupungit sijaitsevat alle 2 tunnin ajomatkan päässä minusta. Eli elättelemäni rantakelit eivät ihan toteudu tänä viikonloppuna...


Tässä eilisen asua. Mekko on varmaan vanhin vaate, jonka omistan. Olen sen ostanut melkein 10 vuotta sitten ja edelleen se menee. Mitä nyt on vähän tiukka tuosta lantion seudulta ja aivan rypistynyt koko päiväisestä istumisesta. Toivottavasti jaksaa vielä vähän ennen lopullista ratkeamista takapuolesta.

Ostin illan viini läheiseltä viinikauppiaalta, jonne yritän kaupata myös omaa viiniäni. Kyseessä oli valkoviini, joka tulee katalonianmailta, Pays Catalan, eli läheltä Ranskan ja Espanjan rajaa. Kyseessä on myös biodynaamista viljelyä, joka on vähän ekstreme-versio tavallisesta luomuviljelystä. Biodynaamisessa viljelyssä käytetään esim. kuunkiertoaikataulua ja valmistetaan erilaisia yrttijuomia viiniköynnöksille.


Joka tapauksessa oli aika hyvää.Vähän maistui paahdetulle leivälle, ja oli aika makeaa, mutta silti hapokasta. En erityisemmin tykkää valkoviineistä, sen takia ostan niitä useimmiten oikein kunnon viinikauppiailta, niin suurempi mahdollisuus ettei tule jotain pahaa tavaraa...

Naureskelin muuten, kun Ilta-Sanomissa kirjoitettiin, että Victorian&Danielin häissä sää "kesäisen viileää, noin 15-17°C"....Joskus se on ollut Marseillen talvilämpötila, mutta nyt ihan samanlainen kesä on täälläkin. Olen muuten koko päivän lukenut kuninkaallisista häistä ja voi että, ne näyttää onnellisilta!

4 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Katsoitko prinsessahäät? Oli niiin ihanan romskua että ah ja voih! Vinkkasin hanillenikin, että haluan sitten tuollaiset häät ;) :D

Tosi hyvännäköinen tuo vanha mekko! Joitakin vanhoja vaatteita ei voi korvata millään uudella! :)

Ella B kirjoitti...

No en sitten ehtinytkään katsoa! Vähän harmitti, sillä kuvista päätellen kaikki näytti aivan täydelliseltä. Ja kaikilla vieraille oli aivan mahtavia mekkoja. Olen nyt katsellut netistä videopätkiä.

Airelle kirjoitti...

tätä lukiessa tulin siihen tulokseen, että entinen työpaikkani oli biodynaaminen; ne puhui jatkuvasti kuunkierrosta...

Ella B kirjoitti...

Airelle, mulle tulee tuosta biodynaamisesta mieleen aina jotkut noidat ja muut pääsiäisjutut, kun puhutaan jostain yrttijuomista jne. Toisaalta en ole ikinä päässyt itse katsomaan miten kaikki toimii paikan päälle, nyt sinä olet :) Koko homma on muuten (mitä olen lukenut) lähtenyt Steinerista, joka on perustanut kouluja Suomessakin!