sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Tätä samaa

Tajusin juuri, että olen aikeissa kirjoittaa ihan samanlaisen jutun kuin eilen. No, antaa tulla eli tässä vaatteita ja viiniä. Olin eilen aamulla töissä ja jotenkin ajattelin naivisti, että tulisi joku hellesää, kun kerrankin voisin lähteä iltapäivällä rannalle. Eipä tullut.


Onneksi nappasin viime hetkillä mukaan pitkähihaisen sillä sitä kyllä tarvittiin. Päällä H&M:n kympin shortsit, eli sain sitten viimeinkin ostettua keväällä ne farkkushortsit. Tykkään myös kovasti tuosta liivistä, mutta jotenkin en osaa sitä yhdistää mihinkään omistamaani vaatekappaleeseen.

Lähdin jääräpäisesti töistä rannalle, jossa jaksoin hytistä pari tuntia ennen kuin jouduin lannistuneena pakkaamaan kamat ja palaamaan kotiin. Kävin lähi-Monoprix'n kautta ja meinasin vaan vilkaista, kun silmiini osui tämä viinipullo ja olihan se pakko sitten viedä kotiinkin.


Tämän viinin on valmistanut kahden miehen yritys, Hecht&Bannier, joka sijaitsee takana olevan kartan mukaan Bouzigues'ssa, lähellä Montpellieriä. Rypäleet on kerätty lähellä sijaitsevilta tiloilta ja ovat luomua.


Suurin osa on syrah-rypäleitä, jotka antavatkin tälle viinille tosi kivan mausteisen maun. Loppurypäleet on grenache-lajiketta, jotka tuovat viiniin raikkautta ja pehmeyttä tasapainottamaan syrahin voimaa. Tykkään tästä tosi paljon, joten taidan käydä hankkimassa tätä vielä muutaman pullollisen varastoon.

Huomenna: Mission Lopputyö-aloitus. Tässä juuri katsotaan Norsunluurannikon ja Brasilian peliä, minulla on kavereita Norsunluusta, joten kannatan heitä, mutta taitavat aika lailla hävitä Brasiliaa vastaan...Ja edelleenkin päivitellään Monsieurin kanssa Ranskan joukkueen käyttäytymistä, nyt ne on lakossa ja koko Ranska häpeää. Tämä lakkoiluhomma kyllä mielestäni aika lailla tiivistää ranskalaisen elämänmenon...

7 kommenttia:

Notorious C.H.I.C. kirjoitti...

En yleensä kauheasti tykkää farkkushortseista, mutta noi on kyllä niin hyvän näköiset, että tekisi mieli samanlaisia :) Toi liivi sopii niiden kanssa hyvin, oletko kokeilut sitä esim. vaaleiden pellavahousujen kanssa? Siis häh? Onko Ranskan joukkue LAKOSSA? Nehän lyö laidalta jo nää hullut roomalaiset :DDDD

Ella B kirjoitti...

Vera, kiitos, on nuo aika kivat, eikä tosiaan hinnalla pilatut, mutta taisin ostaa vähän liian pienet...Kiva idea nuo housut muuten!
Joo, joukkueen kanssa on yhtä jos toista draamaa, Anelkan karkoituksesta noussut kohu sai joukkueen kapteenin päättäämään, että nyt ei enää osallistutakaan harjoituksiin vaan istutaan bussissa murjottamassa. Koko ilta on tv ollut auki huutamassa joka kanavalta vain näistä uutisia, joten niitä on vatvottu koko ilta. Nyt ylitetään italianotkin:) Joku ilmaisi että kyseessä on kuin Dallas, ja ehkä senkin takia olen näinkin kiinnostunut.

l kirjoitti...

Hahaha, ainoa syy miksi jaksan kiinnostua koko world cupista on se että isot jalkpallomaat on hävinneet keskitasoisille maille (rugby on niin paljon mielenkiintoisempaa! ;)). Mutta täähän on vielä mahtavampi uutinen, että Ranskan joukkue on lakossa!!! :D Only in France.

Airelle kirjoitti...

mä näin tänään Champs Elyséellä Roland Courbisin, jota juuri olin katsellut edellisenä yönä riehumassa niin Ranskan joukkuetta kuin Domenechiä vastaan. ainakin journalistit on lopullisesti polttaneet hihansa Ranskan joukkueen kanssa; toivottavasti se tarkoittaa, ettemme enää joudu kestämään futista niin paljon kuin tähän asti. minä odottelen ensi vuotta ja rugbyn maailmanmestaruutta Uudessa Seelannissa!

Ella B kirjoitti...

Juneglooms, just niin kuin sanoit, tÄmä on mahdollista vain rankalaisille...Tänään on muuten yleinen lakkopäivä eläkemuutoksia vastaan, kaikki julkinen liikenne ja julkiset toimet on lakossa. Oli pakko lisätä sinua ajatellen:)

Airelle, musta tuntuu että journalisti on osakseen aika lailla lietsonut tätä outoa jalkkistapahtumaa. Koko ajan radiosta ja tv:stä tulee tuutin täydeltä samaa asiaa.

rtfct kirjoitti...

Voi sulle nyt sopiikin noi farkkushortsit kun sulla on noin ihanan laihat jalat.. On se kumma ku oot kaikki hyvät ulkonäölliset jutut oot periny (varmaan äitiltä) :D

Ella B kirjoitti...

Essie joopa joo, tuo kuvakin vähän niin kun vääristää (näyttää paljon ruskettuneemmaltakin). Olen juuri prosessissa yrittää harrastaa enemmän liikuntaa...