keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Vielä vähän

Kun tässä jumiuduin töissä, aloin miettiä mitäs muutakaan kuin lomia! Suomi ja kotiinpääsy häämöttävät edessä ihan parin viikon päästä. Ja sitähän tässä ollaan odoteltukin. Jos sää ei olisi suomimaisen epävakaa koko kesän, olisin varmaan jo villisti pohtimassa matkalaukun sisältöä. Nyt, kuten aina ennenkin, vannon, etten ota liikaa vaatetta mukaan, että saa sitten rauhassa raahata yhtä jos toista tuliaista taas takaisin Ranskaan. Yllätys yllätys, meinaan täyttää laukkua ainakin parilla tai kolmella viinillä...

Saavun Helsinkiin ja siellä olisi kiva viettää ainakin iltapäivä, jos ei ehdi pidempään. Otan muuten joka ikinen kerta Tuomiokirkosta kuvan, vaikka minulla niitä onkin jo kasapäin. Kerran, joskus talvella, kävelin kovassa pakkasessa hiljaisessa keskustassa (olin unohtanut, että olikin joku pyhäpäivä, joten tein pienen turistikierroksen shoppailuun varaamieni tuntien aikana), ja kameran ollessa jossain muussa laukussa ikuistin Tuomiokirkon pimeässä kännykällä. Nyt niitä kuvia on puhelinkin täynnä. Mutta on se vaan kaunis...


Toivoisin myös, että kaikki parhaat ale-tuotteet ei olisi jo viety käsistä. Toisaalta olen jostain lukenut, että kun kevät oli jo niin lämmin, turhaa alennettavaa kamaa ei edes ole niin paljon tarjolla. Luultavasti saldoni tulee olemaan pienempi kuin viime vuonna, mutta aina parempi kukkarolle!


Loppuajan voikin sitten nauttia omasta kaupungista, kivoista ihmisistä, hyvästä ruoasta ja ehkä pääsisi mökkeilemäänkin. Hassua täällä ajatella, että kaikki nuo Suomi-ikävä asiat on niille suomalaisille, jotka asuvat Suomessa ihan itsessään selviä juttuja. Täällä kaukana (kauempana) jotkut yksinkertaisetkin ilot kuten pyöräily tai metsässä hilluminen, tai edes nurmikolla istuminen, tuntuu aivan luksukselta. Tai siis ainakin yhdelle blondille suomalaiselle, joka asuu Marseillessa.

(Kaikki ylläolevat kuvat googlesta)

Suomiloman jälkeen on ehkä muutamia juttuja, jotka pitäisi saada hoidettua ja sitten koittaa taas toinen loma! Tänä vuonna lähden Kreetalle. Vihdoin! Tätä on odotettu vuodesta 2007 jolloin...


...luin Victoria Hislopin kirjan The Island! Yksi maailman parhaista kirjoista. Ei kannata lukea, jos ei haluaa hirveää Kreeta-kuumetta. Kirja kertoo alkujaan kreetalaisesta perheestä ja kahden sukupolven elämästä, rakkaudesta (tietysti), vastoinkäymisestä ja sellaisesta. Siitä lähtien kun luin tämän kirjan, olen halunnut mennä Kreetalle ja nyt vihdoin tänä vuonna tämä toteutuu.
Toisaalta tiedän kyllä, että Kreetakin on aika lailla turistien valloittama, Suomestakin sinne tekee matkoja varmaan joka matkatoimisto, mutta täällä Ranskassa se on aika eksoottinen kohde. Kun paljon halvemmalla pääsee Espanjaan, Italiaan tai vaikka Korsikalle.

Ps. Minulla on jalassa aivan ihanat uudet kengät, ajattelin että illalla voisin ottaa niistä kuvia ja laittaa blogiin. Sitten ajattelin, että onpas mulla nykyään vähän tekemistä, kun koko ajan ehtii päivittelemään blogiansakin!

10 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä! Ymmärrän niin hyvin, mitä tarkoitat tuolla luksusasialla. :-D Minäkin kaipaan juuri noita arkisia asioita Suomesta.

l kirjoitti...

Hauskaa suomenlomaa! Mullakin lähtö häämöttää vajaan prin viikon päässä, tosin lentoa en oo vielä saanut varattua kun en osaa päättää minä päivänä ois parempi lentää.

Anonyymi kirjoitti...

hei, löysin juuri blogisi ja ihan mielenkiinnosta kysyisin, että löytyykö täältä "tarinasi" miten olet päätynyt ranskaan asumaan jne jne:) ainakin olisin kiinnostunut kuulemaan sillä itse muutan syksyllä etelä-ranskaan.

ja oletko kentiäs listannut jotain vinkkejä tai tapoja yms tai muuta mistä luulet että on ranskaan menijöille apua.
eli juuri löysin blogisi mutta jään seurailemaan! ;)

Ella B kirjoitti...

Bisquits, juu just tässä lomaa odotellessa kaikkea tuollaista pohtii vielä enemmän kuin yleensä.

Juneglooms, Suomen loman odottelu on ihan parasta. Mä varasin tosin lennot aika lailla ajoissa (tai ainakin yritin) niin on vielä inhimillisiä lentoaikoja ja hintoja jäljellä. Nytkin ehdotettiin jotain yöpymistä Amsterdamissa, mutta onneksi sulla on varmaan helpompaa, kun/jos ei tarvi funtsailla lennonvaihtoa jossain.

Anonyymi, hmm en ole tainnut kirjoittaa aivan alusta seikkailustani, mutta ainakin tuossa toukokuisessa vastaukset-osiossa vastailin juuri siihen mitä olen tehnyt jne. Siinä joku oli kysellyt myös hyödyllisiä vinkkejä Ranskaan menijöille. Muutaman listasin, mutta jos sulla on vielä jotain erityistä kysyttävää, niin kysy pois! Yritän sitten vastata parhaani mukaan.

Avelina kirjoitti...

Oon niin samaa mieltä, että ulkomailla asuessa, kaikki Suomessa asuville tavalliset asiat on aivan luksusta, kun tänne tulee.

Itselle silloin aikoinaan mm. rauhallisuus ja puhtaus, sellainen hyvä tunnelma olivat asioita, jotka itse havaitsin saapuessani Suomeen.

Saanko muuten kysyä onko sulla ranskalainen poikakaveri? :)

Niin ja hyvää Suomen lomaa! :)

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Tuomiokirkko on kyllä superkaunis <3 En oo vaan eksynyt sille suunnalle aikoihin, pitääpä loman aikana ottaa asiaksi :) Ja kamera tietysti mukaan!

Taidan laittaa myös kirjan lukulistalle :)

Iloista Juhannusta!

Cherry/Kirsi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ella B kirjoitti...

Cherry, kirja on kyllä eeerittäin hyvä jos sen jostain saat käsiisi. Itse luin sen ensin kaverilata ja nyt "löysin" töistä, oli kai joku asiakas jättänyt hotellihuoneeseen. Akkiä salavihkaa omin itselleni. Ja tosiaan Tuomiokirkosta ei mielestäni voi ottaa liikaa kuvia. Menen asenteella "mähän olen turisti ja kuvaan kaiken".

Avelina, totta puhut, ihan samoja asioita haen/toivon Suomesta löytäväni. Sellaista rauhallisuutta vaan ei voi mistään muualta löytää kuin se mikä löytyy kotimetsistä ja jopa ihan pääkaupunki on mielestäni hidastettuna. Kerran ihmettelin isälleni, että onpas täällä paljon metsää ja kylläpäs kaikki autot aivan matelee eteenpäin (8Okm vs 130km Ranskassa).
Ja joo, Monsieur on ranskalainen, ja tosi sellainen (ei kuitenkaan Mrseillesta vaan Lyonista), vaikka hän ei sitä varmaan itse myöntäisikään.:)

Avelina kirjoitti...

No meillä on sitten siinä mielessä jotakin yhteistä. (Minun monsieurni tosin on lounaasta tai vähän kaikkialta, kun on asunut niin paljon eri paikoissa) :) Ja Ranska muutenkin yhdistää, kun siellä asuin 2000-luvun alkupuolella parisen vuotta. :) Kiva siis lukea tällaista blogia, johon voi osaltaan samaistua.

Ja kiva asu tuossa seuraavassa postauksessa. :) Valkoinen on mulle kanssa yksi kesävärien lemppareista.

Ella B kirjoitti...

Avelina, ihan samat sanat. Ja tosiaan, löysin kerrankin valkoisen vaatteen josta EI näy läpi.