lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappuna

Täällähän ei vappua oikeastaan juhlita mitenkään paitsi viikonloppureissulla aurinkoon jos päivä sattuisi takaamaan mukavan sillan, kuten viime vuonna. Aamu valkeni muuten aika suomalaisiin tunnelmiin, harmaa taivas ja tihkusade miinus krapula ja serpentiini. Vähän harmittaa, että missasin vappujuhlat, tädin tekemät maailman maukkaimmat munkit, äidin siman ja kavereiden kanssa nautitut vappushotit.

Päivän ainut traditio joidenkin kuivahtaneiden mielenosoitusten lisäksi on kielo. Niitä mielenosoituksia näkyy ihan tarpeeksi pitkin vuottakin niin että yksi lisää toukokuun ekana ei paljon muuta mitään.


Tämän voi kai ostaa ihan itsekin, mutta meillä perinteenä on, että Monsieur ostaa kielon minulle. On se aika ihana kevään merkki kyllä tuossa hyllyssä.


Vanha olikin jo aika kuivahtanut ja vaasi odotteli uutta asukkiaan.


Ja siinä uusikin seisoo oikein ylpeästi toivottamassa kaikille hyvää vappua!


Minun päivän kohokohta oli meidän kortterissa pidettävä kirpputori.


Koska työnpäivänä mitkään julkiset eivät toimineet, kirpputori oli levittäytynyt ratikan raiteille. Porukkaa oli liikkeellä aika paljon, mutta tämä kuva on otettu linjan loppupäästä.


Tarjonta ei sen sijaan ollut ollenkaan kummoista, joten löysin tällä kertaa vain tämän vyön. Sopi niin hyvin päivän asuun.

Olen jo torstaista lähtien yrittänyt kasata kokoon kirpparivaatteita, sillä varasin paikan huomiselle kirpparille, joka pidetään tässä ihan talon lähellä. Pari kertaa piti käydä samat kaapit lävitse, ennen kuin sain luovuttaa paljosta turhasta kamasta. Toivottavasti ne nyt menee kaupan ja erityisesti ettei huomenna sada kuten on luvattu! Huomenna aikainen nousu, en varmaan ole siellä ihan ensimmäisten joukossa...

Ei kommentteja: