Laatikoita

Havahduin ehkä eilen siihen että nyt tulisi pistää vähän vipinää kinttuihin tai siis toisin sanoen pakkaamiseen. Vielä viime viikolla mietin, että onpas mulla tässä aikaa ihan tylsistyä ennen lähtöä, mutta eipä ole enää! Viikko starttasi oikein vauhdikkaasti asioita hoidellessa ja kavereita tavatessa. Tosi positiivisena luulin, että ehtisin heitellä parit jutut vielä laatikkoon kunnes tajusin että olen jo vartin myöhässä kaveritapaamisesta. Juotiin tuopilliset, sitten kotiin kämppänäyttöön ja sitten suunnattiinkin jo kämppisillalliselle josta vielä viinibaariin. Yhtäkkiä olin huppelissa ja kello yli puolen yön.

 Tavarat eivät siis hypi ihan yksistään sinne laatikoihin. Minulla lojuu hirveästi kamaa kaikkialla, jotka olen järkännyt mielessäni kategoriaan "tämän otan sitten mukaan". Nyt niitä alkaa vaan olla niin kauheasti, että suurimmankin sumupilveni takaa alan ymmärtää ettei ne millään mahdu laukkuun saati 23 kilon rajoitukseen. Miten paljon sitä on ehtinyt kerätä tavaraa melkein kymmenen vuoden aikana eikä ikinä järjestellä niitä?

Tänä aamuna herätyskello soi jo kasin aikaan ja olen jo ehtinyt käydä töissä hakemassa vielä vähän lisää tyhjiä laatikoita, ostoksilla, roikkua netissä, ihailla Bordeaux'n maisemia, syödä ja juoda monta kuppia kahvia. Nyt palaan taas toiveikkaan järkkäilyn pariin sillä muuttoapu saapunee paikalle noin tunnin päästä. Lähtö on huomeniltapäivällä ja minulla on vielä hammaslääkäri aamulla (esimerkiksi). Luulen että tulen nuukahtamaan koneessa aika äkkiä.

Seuraavaksi luultavammin uutisia sitten pallon toiselta puolelta! Voi jestas en meinaa edes itse uskoa... 

Uusia tuulia

Tulipas tosi kekseliäästi nimetty otsikko. Mutta koska tilanne nyt olisi siis tämä niin olkoon. Minulle on siis puhaltamassa uusia tuulia! Toisin sanoen muuttoa edessä ja lähtö jo ensi viikolla. Yritän hirveästi pakata/sulloa/änkeä/pää pyörien miettiä minne, minne ihmeeseen saan kaikki nämä kamat laitettua ja muuttaa Hong Kongiin viikon päästä. Pitäisi melkein muuttaa blogin nimikin.

Taustoitan hieman, kun syksy ja talvi on ollut kirjoittamattomuuden kulta-aikaa. Työpaikassani vaihtui omistaja viime syksynä, jonka takia syksy sujui aina melkein jouluun asti kivasti päivisin rempaten ja iltaisin kylällä riehumassa kavereiden kanssa. Meillä oli myös kuukauden päivät kaksi (miespuolista!) asukkia meidän tyttöjen valtakunnassa joten iltaisin oli aina jotain ohjelmaa.

 

Kämppikseni viesti kylppärissä pojille

Rempassa siis meidän ravintolan konsepti muutti suuntaa aikalailla 180-astetta enkä itse tykännyt tästä vaihdoksesta yhtään. Melkein ehjänä pysyneen, kivan työporukan ansiosta jaksoin kuiteskin duunata vielä muutaman kuukauden kunnes päätin että nyt riittää ja minä nyt lopettaisin työt. Vähän sain vääntää tästä pomon kanssa, joka ei halunnut että lähden kunnes saatiin asiat selväksi. Samaan aikaan hyväksyin vihdoin viimein kaverini houkuttelupyynnön viinialan töihin Hong Kongiin, olen häntä jo autellut (lue ollut mukana maistelutilaisuuksissa) muutamaan otteeseen sitten koulun päättymisen.

Olisin suoraan sanoen halunnut mieluummin jäädä Eurooppaan, mutta kun täällä ei just nyt ole mitään mielenkiintoista meneillään, niin matkaan sitten vaan, kerranhan tässä eletään. Nyt inboxissa menolippu Hong Kongiin, nurkissa hirveästi kamaa muutettavana, loppuviikon illat täynnä ektranhommia jotka lupauduin vielä hoitamaan, sisko enemmän innoissaan kuin minä ja itsellä vähän sydän kurkussa. Sieltä tullaan sitten takaisin joskus, ehkä.

Yksi uusi vuosi lisää

Joulukuu ja joulun odotus meni ihan yhdessä sumussa. Työt alkoivat rullaamaan sellaista tahtia, että kotona ehti hyvä kun käydä nukkumassa. Samalla piti tietty yrittää virittäytyä joulutunnelmaan, kuunnella joululauluja joka vapaahetki, tunkea Ikeaan ainoana vapaapäivänä ja yrittää kaikinpuolin unohtaa, että joulua 2012 ei nyt vietetä kotona niin kuin aina syöden laatikoita ja Juulioita. Piparit sai onneksi sieltä Ikeasta, samoin jotain glögin tapaista ja äiti huolehti Juulioista. Jouluaattona skype ja yle areena pelasi ja pyhät vietin aikaa kavereiden kanssa.

Vuosikin vaihtui kovassa tohinassa. Tammikuun otin vastaan Toulousen lähellä erään kaverin perheen linnassa. Oli kylmä, juotiin cavaa ja tanssittiin yhden salongin kivilattia melkein kolhuille. Lähetin vain (lähes) asiallisia uuden vuoden viestejä mitä nyt puhelin sai verkkoa siellä maaseudulla eikä tulomatkalla edes eksytty reitiltä. Huomenna taas takaisin töihin ja minun on edelleen vaikea uskoa, että tässä tämä nyt oli, koko joulukuu. Luntakaan ei ole, puhumattakaan pakkasista vaan ulosmenoon täytyy pikemminkin varustautua sateenvarjolla.

 

kuvat google-haku

Autossa mietittiin uuden vuoden lupauksia ja muutamia juttuja tuli mieleen. 

Erityisesti yritän muistaa olla onnellinen siitä mitä minulla on nyt enkä aina kaivata jotain. Osaan kyllä olla onnellinen ihan itsekin enkä tarvi siihen ketään muuta.

Muuten voisin ruveta tekemään punnerruksia, kirjoittamaan joskus blogia, heräämään ajoissa ja päättämään mitä haluan tulevaisuudeltani. Ihan niinkuin muunmuassa.

Sateenkaari

Lueskelen aika usein muista suomalaisista blogeista sisustusaiheisia juttuja ja tuntuu, että valkoinen on ihan se sisustuksen hittiväri. Siihen sitten voi yhdistää mustaa ja joskus muutamia väripilkkuja tai puun ja harmaan neutraaleja värejä. Meilläpä ei ole mitään sinnepäinkään! Täältä löytyy valkoisen sisustajan painajainen, kaaosta ja värikkäitä väripilkkuja löytyy ympäri taloa.

 

Ulko-ovessa roikkuu liitutaulu johon voidaan kirjoitella viestejä ja elämän suuria totuuksia. Sen vieressä 

viinikaupan tarra: " Grape excpectations", "merci".

 Kengät, jotka yrittää olla kiltisti rivissä eteisessä ja eteisen hyllyssä.

Kämppis: "Miks sun kengät on aina joka paikassa lattialla vaikka mä hommasin sulle tuon hyllyn ihan niitä varten?"

Minä: " Kun ei ne kaikki mahdu siihen..."

Kavereiden jättämiä viestejä tussitaululla ja eri huoneiden nimet, jotka on merkattu vaaleanpunaiselle paperille ja kaikki ovet on tietysti maalattu ihanan vihreäksi.

 

Vierailevalle äitille jätetty viesti mistä menee valot päälle.

 

Kirpparilta hommattu Orangina-peili, joka edelleen etsii paikkaansa ja sen vuoksi hengailee valkoisen (löytyyhän sitäkin!) lampun seurana olohuoneessa.

Tuhottomat kasat lehtiä, joita kukaan ei jaksa/ ehdi/ uskalla laittaa pois siinä pelossa, että siinä menee sitten joku sellainen lehti jota kaikki eivät ole lukeneet tai pahimmassa tapauksessa joku kallisarvoinen suomalainen lehti! Päällä kököttää viime vuotinen St Patrikin päivän oluthattu. Pysyi päässä muuten ihan loppuun asti vaikka kierrettiin viidessä eri pubissa.

 

Muutamat entisten ja nykyisten kämppisten valmistamat kollaasit, jotka tietty on kaikki ripustettu johonkin kohtaan seinälle. Takan päällä keikkuu minun ja entisen kämppikseni tekemä kollaasi. Sieltä taitaa osuvasti pilkistää korkokenkiä, rannekoruja ja shamppanjaa omasta osiostani.

Jopa verhot on jostain syystä mieltä piristävää (joskus) pinkkiä.

Olohuoneen pöytäliina on samaa pinkki-sarjaa ja sen ääressä voi hautautua katselemaan tv:tä ja syömään Fazerin suklaata kultaiselle lepotuolille.

Keittiössä sama linja jatkuu, eikä suurin osa ruokailuastioista mätsää yhtään. Pari valkoista kippoa löytyy, mutta jopa juomalasit on punaisia tai kotiin roudattuja oluttuoppeja ja lautaset löytyy sateenkaaren väreissä. Uusin lisäys keittokirjakokoelmaamme on tosi kätsy Jamie Oliverin "30 minutes chrono"-kirja, jonka reseptit pitäisi voida tehdä puolessa tunnissa. Ostettiin tämä kämppikselle synttärilahjaksi ja olenkin jo päässyt maistelemaan hänen maukkaita kokkailujaan tästä kirjasta.

 

Suomesta olen tuonut söpöt espresso-kahvikupit, johon tosin meidän koneella tulee kahvi ihan piripintaan. Olen nimittäin hävittänyt espressosuuttimen, voisi harkita uuden ostamista, näistä kupeista kun tulee hymy huulille. 

 

Muutkin kirjat ovat suloisessa sekasotkussa hyllyssä, kun niitä on liikaa eikä muka ehdi tarpeeksi lukemaan.

 

Kylppärin puteleiden määrän voi arvata kun talossa asuu kolme tyttöä...

Oudot sisustusaiheiset viestit, jotka ovat olleet täällä jo ennen saapumistani, jatkuvat sisäpuhelimessa...

 

...ja tiskialtaan reunalla. Huomaa erittäin modernisti teipattu pistoke, jota omistaja ei ole ikinä suostunut korjauttamaan.

Päivän C-vitamiiniruiske löytyy visuaalisesti ja kirjaimellisesti kopastamme espanjalaisia appelsiineja...

...ja muuten mielen rauhoittaa suomalaiset herkut!

P.s. Joulun ehdoton suosikkituliainen Suomesta oli muuten Doris-keksit, jotka ovat menneet kuin kuumille kiville, hyvä kun olen itse ehtinyt pari napata suuhuni!

Kesän loppu

Tähän väliin tulisi vielä pientä pläjäystä siitä, että mitä tuli muunmuassa hommailtua ennen kuin kelloa siirrettiin ja päivät tuntuivat vielä oikeasti valoisilta ja lämpimiltä. Tänään olen nimittäin ollut vapaalla, käynyt tyttöjen kanssa syömässä ja shoppailemassa ja järkännyt näitä kuvissa vilahtelevia kesätamineita laatikoihin.

 Paras kaveri tuli käymään Bordeaux'ssa ja käytiin syömässa ravintolassa useaan otteeseen. Autoin häntä myös muuttamaan kämpästään ja roudasin twingo notkuen hänen vanhoja kamojaan meidän olohuonetta valloittamaan.

 Tein suklaa-Fazerinakakkua kaverin synttäripiknikille ja crème de marron- kastanjakakkua työkaverin läksiäisiin.

 

Niitä sitten nautittiin viimeisten lämmittävien auringonsäteiden kera puiston nurmella vielä kiva rusketus pinnassa.

Olen maistellut taas kerran kiinalaista punaviiniä, joka ei tosin ollut edelleenkään mitenkään hyvää. Siinä juorutessa kuitenkin meni ihan hyvin alas.

Käynyt sunnuntaimarkkinoilla syömässa ostereita ja mustekalapataa, jotka olivat niin herkkua, että siinä vaiheessa ei tosiaankaan muistanut kaivaa enää kameraa esille. Lehden sääennuste povasi siksi sunnuntaiksi viimeisiä aurinkoisia päiviä ja ihan oikeassa oli. Nautittiin sääennusteesta istumalla koko iltapäivä tuossa joenrannalla kuulumisia päivitellessä ja jauhaessa kaikenmaailman tärkeistä asioista kuten miehistä ja siitä millaiset saappaat olisi kiva saada talven varalle.

 Kotimatkan varrelle osui yksi hauska seinäkirjoitus skeittipuiston seinässä : "Ei tekstareita kunnon pojille". Näin siis tiedoksi, että kannattaa ilmeisesti mieluummin odotella niitä, jotka oikeasti soittavat sillä luurilla...Mietittiin kuinka maailma onkaan muuttunut niistä ajoista, kun me nuorena soitettiin kaverin lankapuhelimeen ja sovittiin treffit aina etukäteen ja sitten kiltisti odoteltiin jos kaveri onkin myöhässä. Siinä vaiheessa ei ollut enää mitään kommunikointimahdollisuutta sanoa toiselle, että tulisin nyt vähän myöhässä. Kuka uskaltaa enää tänä päivänä lähteä tapaamaan edes kaveria ilman puhelintaan?

Ystävät

 Koulun viime hetket olisi nyt ihan lähellä, sillä tällä viikolla on vuorossa vihoviimeinen rutistus ja gradun suullinen esittely. Tämä on tärkein syy siihen miksi olen edelleen tällä kellon lyömällä ylhäällä ja tietokoneen ääressä. Olen tietysti jättänyt kaiken viime tippaan ja tässä sitä taas mennään energiajuoman voimin vaikka huomenna olisi tiedossa työpäivän jatkeeksi viinitilavierailua.

Tämä gradujuttu kerää myös kokoon erinäisen porukan menneitä ihania ystäviä, jotka ovat lähteneet suorittamaan työharjoitteluaan muuallepäin maailmaa ja osa on saanut järkättyä visiitin oikein paikan päälle. Tässä alkuviikosta vieraina oli kaksi tyttökaveria, jotka ovat olleet luonani yötä ja lähtevät huomenna takaisin Englantiin.

 

Ja huomenna sekä perjantaina viimeistään saapuu viikonlopun viettoon osa tästä ihanaakin ihanemmasta porukasta, joiden kanssa tuli pidettyä tiiviisti yhtä koko lukuvuoden ajan ja vielä sen jälkeenkin. Nyt olisi kutsuja voimassa ympäri maailmaa sillä meidän kirjavaan joukkoon mahtuu oman Suomihenkisyyteni lisäksi Belgiaa, Kreikkaa, Saksaa, Englantia, Kiinaa ja Bulgariaa. 

 Olen erittäin onnellinen siitä, että saan taas tilaisuuden nähdä edes osaa näistä kavereista, mutta samalla hieman surullinen siitä, että tämä tietää vääjäämättä loppua eräälle tärkeälle etapille elämässäni. Suomiystäväni, joiden kanssa ollaan sahlätty kouluajoista asti yhdessä pysyvät aina mukanani, mutta sen jälkeen elämän varrelle on eksynyt monta eri ihmistä, joiden kanssa olen kokenut mahtavia hetkiä, mutta vain osa on niistä ajoista jäänyt pysyvästi ja joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä.

Nykyäänhän yhteydenpidon pitäisi olla niin helppoa vaikka maailman toiselle puolelle kaikenlaisten teknisten välineiden avulla, mutta totuus on että mikään sähköposti tai edes skype-puhelu ei koskaan voi korvata sitä miltä tuntuu syleillä rakasta ystävää tai nähdä läheltä hänen kasvojensa ilmeet hänen puhuessaan. 

Onneksi sentään luonani on vielä muutamia kultaakin kalliimpia ihmisiä, joihin tiedän voivani turvautua niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Silti odotan erittäin malttamattomani juuri nytkin että pääsen taas näkemään ja koskettamaan ystäviäni tästä porukasta, on ollut niin ikävä. Paras ystäväni ei pääse tulemaan sillä hän asuu nykyään maailman toisella puolella ja usein mietin mitä hän onkaan juuri sillä hetkellä tekemässä ja kuinka paljon se aikaero olikaan...Kuka sanoikaan, että parhaat asiat maailmassa ovat ilmaisia? Kuten hyvät ystävät.

Lepo

Viikko on mennyt ohitse aivan uskomattoman äkkiä! Taas kerran on käynyt niin että olen ehtinyt käydä kotona vain kääntymässä  ja päiväunilla, jos sitäkään. Perjantaina saapui eräs koulukaverini Bordeauxiin ja hänen kanssaan on tullut vietettyä aikaa. Ensi viikolla on edessä myös kouluvuoden ja opiskelijaelämän viimeinen etappi, nimittäin gradun esittäminen koululla. Turha varmaan tunnustaa, että en todellakaan ole panostanut esitelmän tekemiseen vielä ollenkaan...Tämä tilaisuus kerää siis useita muualle lähteneitä kavereitani yhteen joten ensi viikosta on tulossa ihan yhtä kiireinen kuin tästä edellisestäkin.

Tänään on kuitenkin ollut lepopäivä ja sitä noudattaen olen ollut ihan rauhassa kotona ja hommaillut kaikkea enemmän tai vähemmän turhaa kuten...

Syönyt kotoa saapunutta Fazerin sinistä ja kämppiksen äidin tuomia viikunoita...

 

Yrittänyttä pidätellä vielä vähän kesää ja siitä muistuttavaa rusketusta...

 

Pessyt villavaatteita, jotka ovat odottaneet kesäpakkaamista, no, koko kesän. Ehkä näin syyskuun määrittelemän syksyn alkamisen kynnyksellä olisi ihan aika ne saada vihdoin pestyä ja järjestettyä.

Elän edelleen ihan kesäajassa enkä meinaa millään uskoa että kesä olisi nyt tässä ja ohi. Epätavallisesti kesä on ollut erittäin surkea ja sateinen tällä seudulla joten tuntuu, että sitä kuumuusaaltoa on odotte koko kesä eikä sitä ole edes koskaan oikein tullut. Syksyn tulo lisää paniikkiani siitä, että nyt pitäisi yrittää saada elämä vähän järjestykseen ja alkaa toteuttaa uusia projekteja ensi vuodelle. Miten ihmeessä kaikki tämä pelottaa niin paljon, että mieluummin menisi takaisin sänkyyn ja painaisi pään tyynyn alle?

 

Rakkaan kämppiksen jättämä viesti meidän oveen. Huomenna aloitan kaiken järkevän suunnittelun. 

Kiireinen viikko

Viime viikko kului aivan hujauksessa, kun rakas entinen kämppiksemme tuli meille vierailulle. Tätä olikin odotettu kauan ja oli ihana huomata kuinka puolitoista vuotta sen jälkeen kun asuimme yhdessä, kaikki tuntui olevan kuin ennen, vaikkakin me kaikki aivan eri elämäntilanteessa nyt kuin viimeksi.

Mitä viikkoon sitten kuului...Ohjelmaa verotti vähän se, että olin töissä joka päivä, mutta mahtuuhan sitä iltapäivään ja yöhön vielä monta muuta tuntia.

- Käytiin ravintolassa lämpimässä illassa istumassa terassilla:

- Käytiin lasillisella tutun viinibaarissa:

- Hulluttelemassa tyttöjen kanssa, kun minä pääsin töistä:

- Käytiin tapaamassa ystävääni iltapäivällä eräässä pubissa:

 ...joka ei ihan mennyt niin kuin suunniteltiin, eli teen merkeissä, vaan kaverini tarjoili meille myös jotain muuta väkevämpää.

 Päivän asu miespuolisen kaverin näkökulmasta...

Lopulta todettiin yhdestä suusta, että meidän kämppä on kuin pommin jäljiltä, joka siis on ihan niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Viikkoon liittyi tietty paljon naurua, hauskanpitoa ja seikkailua ja mahdollisimman paljon yhdessäoloa niin, että yksi missasi junansa ja toinen heräsi aivan liian myöhään töihin. Kun kaverimme lähti, olin niin väsynyt, että nukuin iltapäivään asti. Tämä tarkoittanee, että vierailu oli oikein onnistunut...

Mistä tietää

Mistä tietää, että menee liian lujaa:

- ei ehdi kirjoittaa blogia
- huone muistuttaa pienimuotoista katastrofia
- en muista vastata maileihin tai skypettamaan tai muihinkaan viesteihin, joita on odottamassa vino pino
- mennään mieluummin coctail-iltaan kuin tiskataan

- kun herätyskello soi, se tuntuu aina liian aikaiselta
- pestävien vaatteiden kasa kasvaa kasvamistaan

Lämpimän illan kunniaksi päätettiin tuhota kokonainen vesimeloni

- alan sanoa työpaikkaa kodiksi
- kotona taas käydään vain nukkumassa ja pesemässä hiukset

- kahvia kuluu epäilyttäviä määriä
- ei muista käydä kaupassa

Nyt on kuitenkin takana osittain rauhallisempi viikonloppu, jolloin olen ehtinyt hieman hoidella tuosta listastakin joitain juttuja kuten siivoillut ja pessyt pyykkiä. Erittäin kauniin ja lämpimän viikon aikana on työillat venähtäneet aika pitkiksi, kun ollaan usein lähdetty työporukan kanssa vielä jutskailemaan illalla. Nyt taas sataa joten ihan turha oli haaveilla mistään rentouttavasta rantareissusta tänään... Viikonloppuna tuli myös juhlittua yhden kollegan synttäreitä muunmuassa tanssimalla ravintolan baaritiskillä ja keskiyön pulahduksella uima-altaassa. Ensi viikolla meille saapuu kauan odotettu vieras joten sitä varten täytyykin alkaa laittaa kämppää siistimpään kuntoon!