Minusta tuli maisteri

Mun koulujutuista on kyselty aina välillä. Olen siis suorittanut kaikki lukion jälkeiset opinnot Ranskassa ja viime keväänä sain käteen kirjaimellisesti maisterin tutkinnon ja opinnot päätökseen. Bordeaux'een saavuin aikoinaan suorittamaan juurikin tätä maisterin tutkintoa, alemman kaupallisen alan perustutkinnon tein Montpellierin yliopistolla.

 

Opiskelin INSEEC Business Schooliin kuuluvassa hienosti nimetyssä Bordeaux International Wine Institute-koulussa. Siellä voi tehdä myös Bachelor-tutkinnon, mutta itse suoritin kaksivuotisen Master/MBA-tutkinnon. Ihan kivaahan meillä oli...

 

Koulu sijaitsee joen rannalla ja parvekkeelta on kivat näkymät kaupunkiin. 

Eka vuosi oli kokonaan ranskaksi ja suurin osa tunneista yleistä kauppatietoutta joten tunnitkin oli järkätty yhdessä monen muun erikoistumisalan kanssa. Oltiin yhdessä ainakin markkinointi-, luksus-, kansainvälisen kaupan opiskelijoiden kanssa. Välillä oli sitten oman erikoistumisalan tunteja, meillä siis kaikkia viinijuttuja.

 

Päätösjuhlassa toiset oli paremmin pukeutuneita kuin toiset ja diplomikin vielä tahrattomana kädessä...

Toinen vuosi oli kokonaan englanniksi ja luokka vaihtui sillai että yli puolet olikin muita ulkomaalaisia, ja minun piti luovuttaa eksoottinen ulkomaanlintuasemani. Tunnit oli kokonaan omistettu viini-ja viinajutuille. Kun tässä lähimailla ollaan käytiin viinitilakierroksilla muutaman kerran ja Cognacin alueella katsastamassa konjakin valmistumista.   

 

Kilisteltiin kiitettävästi diplomin kunniaksi.

Toinen vuosi oli mielestäni helpompi ja paljon kivempi kuin ensimmäinen. Tunnit oli mielenkiintoisia ja englanti itselle helpompi työkieli. Erimaalaisten näkemykset ryhmätöissä (joita oli tosi paljon) toivat uuden ulottuvuuden myös omaan pohdintaan. Meillä oli tosi hyvä kaveriporukka, kolme tyttöä ja kasa poikia, joiden kanssa biletettiin hurjasti (tai siis maisteltiin viinejä!), käytiin retkillä, jaksettiin yhdessä raahautua kouluun (tytöt enemmän kuin pojat) ja järkättiin tuhannet kerrat illallisia sun muita.  

 Vakkaripaikassa pistämässä jalalla koreasti vielä kerran melkein täysinäisen porukan kanssa. Minulla mahtava ilme taas kerran.

 INSEEC on yksityiskoulu, joten se maksaa ihan helvetisti. Melkein-ilmaisen yliopiston jälkeen odotin siltä vähän liikoja sillä ranskalaiset jaksaa järkätä asioita aina yhtä huolettomasti oli kyseessä sitten julkinen tai yksityinen koulu. Parasta mitä koulusta jäi käteen oli siellä syntyneet tuttavuudet, sekä businessmielisesti että ihan oikeat ystävyydetkin. Ekalta vuodelta olen pitänyt yllä tuttavuuksia vähän kaikilta erikoistumisaloilta, jotka on tullut tarpeen esimerkiksi rahoituksesta puhuttaessa omaa yritystä perustaessa. Viinialan tuttavuudet taas ovat auttaneet kaikessa muussa.

Ranskassa työelämä toimii aikalailla suhteilla, ehkä enemmän kuin Suomessa, olen itsekin huomannut. Täällä pitää muistaa poskisuukotella monta kertaa kaikki tärkeät henkilöt ja jauhaa niiden kanssa vaikka säästä tai niiden tenavista, että kauppa tulisi allekirjoitettua. Lounaalla saatetaan ottaa yksi jos toinen lasillinen viiniä ja mitä paremmissa väleissä ollaan, sitä parempaa diiliä voi yrittää myös neuvotella. Tämä suomalaiselle aika outo, small talk-keskustelu on kyllä joskus tosi hermoa raastavaa kun on huonolla päällä ja haluaisi vain palata peiton alle eikä hymyillä nätisti ja heittää huulta. 

Tässä pikakuvaus omakohtaisesta Ranska-opiskelusta ja vähän työelämästäkin. Ehkä kaikkialla ei ole asiat näin, mutta kaikkea tällaista on itselleni sattunut!

Tässä loppuun videomateriaalia diplomien jaosta ja apua, minäkin siellä vilahdan muutaman kerran. Salissa ei millään meinannut malttaa istua paikalla kun piti höpötellä kaikkien kanssa...

Hyväntekeväisyys koris

Viime viikolla käytiin siis myös katsomassa tämä koripalloilijoiden hyväntekeväisyysmatsi, jonne ehdittiin suunnata sopivasti hyvissä ajoin työn loppumisen jälkeen. Tapahtuman järjestäjänä oli Boris Diaw, joka on kyseisen Babac'Ards- järjestön puheenjohtaja. Järjestö kerää varoja Senegaliin naisten koripallokoulutukseen.

 

Matkalla paikan päälle tunnustettiin molemmat kaverin kanssa ettei olla ikinä nähty yhtään korismatsia, edes tv:ssä...Molemmille oli siis ihan ylläri mitä tulemaan piti, mutta voi vaan sanoa että onneksi lähdettiin oli ihan huippukokemus!
 

 Joukkueet lämmittelemässä. Kuten kuvasta näkyy sali oli aika lailla ääriään myöten täynnä. Me oltiin saatu VIP-liput joten päästiin eturiviin, josta olikin hyvä leikkiä paparazzia!

Halli ei ehkä ihan kokonsa puolesta vetänyt vertoja joillekin Amerikan jättilavoille....

 Alkuesittelyn kohokohta oli kun Boris Diaw saapui viimeisenä tuollaisella oudolla kaksipyöräisellä "pyörällä" vaikka miksiköhän sitä voisi nimittää. Yleisö hurrasi ja tunnelma oli jo ennen matsin alkua katossa.

Niitä kuuluisia pelaajia zoomattuna pikkukamerallani: Boris, Steve Nash ja Tony Parker. Tony jakeli auliisti nimmareita lopuksi, mutta kuvissa ei kyllä pahemmin hymyä irronnut, edes silloin kun poseerasi lasten kanssa. Ehkä tähdetkin väsyy joskus? Pomo kyllä totesi, että ei se uusi missityttöystävä varmaan tee sitä yhtä onnelliseksi kuin Eva!

 Tauolla tiimi paiskasi kättä yhteen.

Ja välillä ehti jaella nimmareitakin pienille faneille.

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tulokseksi taisi tulla joku tasapelin kaltainen ja lopuksi kaikki pelaajat poseerasivat vielä kuvaajille. 

Aika hurahti ohitse aivan uskomattoman äkkiä ja päivän jälkeen olin kyllä ihan piipussa. Hauskinta oli, että koko pelin aikana soitettiin hyvää musiikkia kuten Black Eyed Peasia, en tiennytkään että näin on tapana koripallomatseissa. Tunnelma oli oikein mukava ja riehakas ja tekivätpä palloilijat jopa showtempun kesken pelaamisen: yhtäkkiä laulussa kuului "Freeze" ja kesken pelin kaikki pelaajat jähmettyivät paikoille. Steeve Nash tuli palloilemaan vapaaksi jääneen pallon kanssa ja hetken kuluttua peli jatkui normaaliin tapaan. Lopputulos: oli oikein hauska päivä. 

Se tuli

Eilinen meni sitten yleisessä jännitystilassa ja tämän koripallotiimin lisäksi aamulla tuli vielä toinen iso pöytävaraus ja kohta huomattiinkin, että ravintola on ihan täynnä! Kaikki juoksivat joka paikkaan ja me tytöt koikkelehdittiin koroilla kunnes sisään alkoi tulvia isoja mustia miehiä. Oli siinä vissiin jotain muitakin tunnettuja pelaajia kuten Steve Nash ja Ronny Turiaf, joista en tietenkään ole ikinä kuullutkaan. Googletettiin Steve Nash edellisiltana, että tiedettäisiin miltä tämä kuuluisuus näyttäisi.

Yllätys oli, että itseasiassa Tony Parker ei olekaan niin iso vaan melkein minun kokoinen kun minulla on korot jalassa. Toinen ylläri oli se kuinka myrtyneen näköisenä hän jutteli muiden paitsi seurueensa kanssa, hyvä kun edes pientä hymynpoikaista irtosi kuvaa varten. Niinpä me valittiinkin joukkueesta aivat toiset suosikit.


 Lopusta ravintola alkoi tyhjentyä ja Tony odotteli jälkkäriään lopettelevia kavereitaan, kun pyysin häntä kuvaan meidän tyttöjen kanssa. Kaikki muut oli vaan, että eihän sitä kehtaa...hih niinpä minä menin, niin kuin häntä nyt näkisi kovin usein jokapäiväisessä elämässä! Boris Diaw on ravintolan tuttu ja tosi mukava tyyppi, joten otettiin hänetkin kuvaan. Kivaa vaihtelua tavalliseen työpäivään.

Kun lopulta saatiin ravintola siivottua, päätettiin lähteä katsomaan heidän hyväntekeväisyysmatsia ja olikin oikein hyvä idea! Meillä oli tosi hauskaa ja illalla kun vihdoin pääsin kotiin, tie kävi kyllä pastalautasen kautta sänkyyn. Matsista kuvia myöhemmin, nyt pitää alkaa lähteä töihin.

Vähän jännittää

Olin taas viikonlopun reissussa vaikka olisi ehkä ollut järkevämpää istua kotona kuuntelemassa erittäin talvista Bordeaux'n sadetta ja kirjoittaa kouluhommia. Sain kuitenkin jotain aikaiseksi ja reissultakin muutamia kuvia, vaikka ilmat ei ehkä ihan suosineetkaan. Viime viikolla tapasin myös yhtä kivaa vierasta, mutta näistä myöhemmin ja siirryn tästä tämän päivän uutisiin...Tulin illalla töihin, kun työkaveri julisti erittäin jännittävän uutisen koskien huomista...meille on tulossa syömään kuuluisia vieraita!

 Illan työvuoro meni siinä sitten täpinöissä ja miettiessä kuumeisesti, että mitä sitä laittaisi päälle. Käsky kävi, että pitää olla mahdollisimman kauniina. Kamerat on nyt latauksessa ja me kaikki tytöt odotetaan huomista kuin jouluaattoa. Vähän jännittää, että millaisia nuo pelaajat ovat...Ilmeisesti seurueeseen kuuluu jotain muitakin tunnettuja pelaajia, joita käytiin vähän tsekkaamassa netistä illan aikana.

Tässä esimakua huomisesta:

Ja toinen meidän kaveri. Toisivatkohan he meille myös muutamat buenot jälkkäriksi??? Nyt nukkumaan, että jaksan huomenna herätä aikaisin kokeilemaan eri mekkoja....

Duunissa

Uusi kamera saapui sopivasti tähän kesän alkuun. Sillä on nyt tullut vähän kuvailtua, mutta vaikka merkin pitäisi olla sama, tuntuu ettei kuvista tule läheskään yhtä hyviä kuin edellisellä ottaessa. Onko kyseessä nostalgiaa, niin että aika on vain kullannut mielessäni muistot siitä millaisia kuvia vanhalla tuli? Nyt odotan ja toivon, että tässä tutustuttaessa meiltäkin löytyisi yhteinen sävel vaikka vanhaa kaipaan edelleen...

 

Hain kameran postista juuri ennen töihin kiiruhtaessa, joten pakkohan sitä tyhjästä salista oli nappailla pari  kuvaa.

 Välillä tuntuu, että olen suuressa akvaariossa, sillä ikkunoita ja peilejä on melkein joka seinällä. Muutamat paapuskatkin tuntuu unohtavan, että kyseessä ei ole tv-show vaan muutamaan kertaan olen rauhassa siivoillut, kun huomaan, että joku tuijottaa vaikka kuinka kauan touhujani ikkunasta. Mitäs siinä sitten voi tehdä paitsi jatkaa hommia...

Toissa päivänä saimme myös iloisen yllätyksen naapuriravintolasta: he toivat meille uskomattoman kasan Couscous-värkkeitä. Tämä oli kyllä niin tajuttoman hyvää, että nyt voin suositella myös heidän paikkaansa kenelle tahansa. Couscouksen ympärillä kävi niin kova vilske, että hyvä kun sain jonkinmoisen kuvan otettua ennen kuin kaikkikatosi parempiin suihin. Että tähän mennessä ihan kivan paikan olen löytänyt!

Aamulla ei aina ehdi

Tässä viimeistä työviikkoa tältä erää viedään! Ihan kiva, että koulu alkaa ja pääsee ärsyttävistä asiakkaista eroon, joita tuntuu välillä etten kestä enää hetkeäkään. Tykkään kyllä siis työstäni ja ravintolahommista muutenkin, mutta tässä kesätyössä on tullut pohdituksia seuraavia ihmisten edesottamuksia:

- Miksi ihmiset istuu aina tyhjän salin siihen ainoaan pöytään jota ei ole vielä ehditty siivota?
- Miksi ihmiset ei jaksa odottaa, että heidän tilauksensa tullaan ottamaan vaan huutavat heti sillä sekunnilla kun istuvat tuoliin?
- Miten jotkut istuvat huomaamatta pöytään ja sen jälkeen tuijottavat herkeämättä tarjoilijaa jotta tämä huomaisi hänet?
- Miksi jotkut viettävät vessassa puoli tuntia? Oikeasti täällä paikallisilla on joku vessaongelma, näitä juttuja piisaisi. Kerran löydettiin seinältä viesti jossa yksi vakkariasiakas etsii "kuumaa naista sänkypyyhiin". Ja äijä kehtaa edelleen tulla joka aamu juomaan kahvinsa.
- Eikö ihmiset osaa itse taittaa patonkiansa sinne pussiin? Ei kai, sillä useammat odottavat mieluummin 5min kun etsin puukkoa kuin taittavat itse.
- Miksi ihmiset ei osaa lukea hintoja etiketistä? Ja sitten hinnan ilmoitettuani sanovatkin, että on liian kallis enkä varmana ota.
- Miksi ihmiset ostaa croissantin (0,85€) 10 euron setelillä ja sen jälkeen valittaa kun saavat kourallisen kolikoita käteen?
- Miten joku voi erehtyä luulevaan tomaatti-mozzarellapatonkia kanaksi??!! (Tämä tapahtui juuri tänään).
- Miksi jotkut luulevat olevan yksin koko ravintolasalissa ja luulevat että esimerkiksi tuore appelsiinimehu (jonka siis puristan siinä samassa appelsiineistä) tulee nenän eteen sillä sekunnilla?
- Miten jotkut eivät osaa erottaa mozzarellaa ja vuohenjuustoa toisistaan?
- Miksi joku haluaa yhtä croissanttiaan varten ison muovipussin? (Äiti, ota se koska se on ilmainen, tuli kerran erään kakaran suusta).
- Miten jotkut äidit voivat ostaa éclair au chocolat eli suklaalla täytetyn tuulihatun lapselleen joka ei tykkää suklaasta? (Ja tulla vartin päästä tuomaan sen takaisin ja pyytämään rahat takaisin).
- Miten jotkut äidit ostavat 4-vuotiaalle lapselleen jättimäisen suklaamacaronin klo 9 aamulla?
- Miten ihmiset voivat juoda coca colaa minä tahansa hetkenä päivästä ja koko ajan?

Huipennukseksi voin laittaa koko uskomattomimman jutun, joka minulle on tapahtunut: eräs mies, joka oli pukeutunut pukuun, osti jonkun halvan jutun 2 euron kolikolla. Kun annoin kolikoita takaisin, hän sanoikin yhtäkkiä että oli maksanut 10 eurolla. Siinä hetken väiteltyämme, tuli pomokin paikalle. Väittelimme kaikki kolme, kunnes mies sanoi, että oli varma että oli maksanut 10 euron kolikolla. Katsottiin molemmat pomon kanssa suu auki, että Monsieur kolikoita on vain euron tai kahden suuruisia...

Tässä kun tuli hieman ikuisuuskysymyksiä pohdittua, voinkin siirtyä seuraavaan aiheeseen ja päivän asuun. Aamulla ei siis aina ehdi pukeutua hyvin, varsinkin jos täytyy herätä aikaisin.

Kylmyys pakottaa laittamaan päälle housua ja pitkähihaista. Tämän hupparin ostin muuten tänä kesänä Seppälän alemyynneistä. Pääsee nyt sitten käyttöön...

Venereissulla

Olin viime viikolla vapaapäivänäni työporukan kanssa omistajan veneellä. Lähdettiin reissuun vanhasta satamasta ja parkkeerattiin rauhaisaan poukamaan Marseillen edustalla sijaitsevan Frioul-saaren edustalle.

Lähtötunnelmia.

Valmiina matkaan.

Työkaverini, joka halusi päästä guest stariksi blogiin.

Samainen työkaveri, joka on omien sanojensa mukaan onnellinen blondien haaremin isäntänä. Haaremin viimeinen blondi on ottamassa kuvaa.

Marseillen maisemia satamasta aavalle merelle poistuessa.

Venematka oli hurjaa menoa. Vene hyppi aalloissa ja meno oli kuin huvipuiston laitteessa. Pitelin molemmin käsin kiinni penkistä ettei olisi takapuoli noussut liian ylös penkistä.

Illan mittaan nautittiin aperitiivia ja roséviiniä.

Minä ja keittiön tytöt. Päällä muuten Suomen aleista ostettu huppari. On ainakin tarpeeksi värikäs.

Merivesi oli vaihteeksi lämmintä. Tässä menossa viimeinen hyppy veteen vielä auringon laskettuakin.

Työläiset nauttimassa kesästä.

Loppu kaikki aikanaan ja lopulta aurinko laski horisontin taa. Edessä paluu Marseilleen.

Satamaan saapuessa tuli jo pimeä. Tarkkoja kuvia oli hankala ottaa veneen vaappuessa, mutta ainakin valaistus oli tunnelmallinen.

Sitten kotiin ja valmistelemaan seuraavaa päivää. Lyhyt yhteenveto iltapäivästa: Mahtavaa!

Töissä

Tänään oli vähän lyhyempi päivä. Saavuin kotiin jo viideltä, mutta sen jälkeen pitikin kyllä ottaa pienet torkut. Jalat ja erityisesti pakarat on ollut aivan kipeät viikonlopun rantamarssilta ja ehkä vähän töistäkin. Onneksi erityisesti toisessa työpaikassa on pieni, mutta erittäin hyvä tiimi, jonka kanssa jaksaa painaa töitä ja hassutella samaan aikaan. Kyseessä on sama paikka, josta kerroin jo Extratypy-jutussa. Tässä vähän tämän päivän otoksia.

Päivän menu, joka vaihtuu joka päivä ja kootaan sesongin aineksista.

Tänään oli tarjolla jälkkäriksi café glacé Finlandais eli suomalaista jääkahvia. Tämä on resepti, jonka itse keksin ja kehiteltiin siitä kokin kanssa helposti toteutettava versio. Kyllä se onneksi kelpasikin muutamalle asiakkaalle! Keittiössä on toteutettu aiemminkin jotain "suomalaista", sillä olen tehnyt äitin reseptillä banaanikakkua.

Ollaan aika harvinaisuus Marseillessa, sillä työporukka koostuu neljästä blondista ja yhdestä miehestä. Tässä kolme blondia työnteossa ja...

...neljäs imuroimassa.

Lopulta päästiin istumaan terassille aurinkoon ja...

...syömään! Tätä hetkeä odotetaan aina koko päivä.

Eilisen asua. Tykkään tästä hameesta, vaikka välillä tuntuu että mitä ihmettä siihen laittaisi yläosaksi. Ilmat on taas lämmennyt, mutta aamulla täytyy edelleen laittaa jotain pitkähihaista päälle. Huomenna tiedossa taas jännittävä päivä, sillä lähdetään työporukalla päivän päätteeksi nauttimaan aperitiivejä venereissulle. Lähdenkin tästä pakkaamaan!

Extratypy

Yksi duuni ei ilmeisesti ole riittämiin, niinpä otin tälle viikolle vähän lisää. Olin lounastauolla vetämässä vähän extran hommia entisessä työpaikassani ja syömässä mahan täyteen! Ja niin kului viikko taas uskomatonta vauhtia.

Viikon "päivän menu".


Jälkkäriksi oli tänään mansikka-vadelmavaahtoa, jota söin itsekin. Ihanaa, että ensimmäiset kotimaiset mansikat alkaa olla jo kypsiä!


Jälkkäriksi oli myös sitruuna-marenkipiirasta, jota söin myös! Ja viimeinen päivän jälkkärini moelleux à la créme de marron eli kastanjakakku puuttuu kuvasta. Niin joskus päivä on pitkä ja suuhun ehtii ahtaa...


Yksi väsynyt ja hikipäinen bloggari odottaa, että viimeiset ihmiset lähtisivät että päästäisiin viimein syömään!


Katumaisemaa ja vihdoinkin aurinko paistoi vaikkakin tuuli aivan hemmetin kylmää niin, että terassilla oli vielä(kin) liian viileää istuskella.


Päivän päätös. Sali tyhjä ja siivottu. Nyt voi mennä nauttimaan viikonlopusta!

Huomenna on muuten taas pyhäpäivä, harmi kun ei osu joksikin viikonpäiväksi, ja aikeena on suunnistaa Saint Rémy de Provenceen. Siellä on kuulemma Baux de Provencen viinintuottajien markkinat koko huomisen päivän, eli siitä kuvasaldoa toivottavasti huomenna.

rankka päivä

Aamulla en olisi millään jaksanut nousta ylös. Lopulta piti lähteä viemään aamupalaa kaverille. Eilen illalla tuli kyseinen kaveri mieleen (suklaabriossin myötä) ja hänen kasvava kumpunsa, ja rupesin pohtimaan, että viime tapaamisestamme on varmaan jotain kuukausi ainakin!

Tuliaisena oli tämä kassillinen croissantteja sun muuta, jonka ämppäsin täyteen tavaraa.

Tässä kyseinen suklaabriossi ja kaikkea muuta makeaa, jota olen roudannut kotiin eilisen ja tämän päivän aikana.

Töissä sitten olikin aika kauhea päivä, huomenna on täällä äitien päivä, ja ihmisiä riitti ostoksilla löytääkseen jotain kivaa äidille. Töissä ei kai oikein oltu otettu tätä huomioon ja sain juosta joka puolelle tuli hännän alla koko ajan.

Parasta oli, kun yhtäkkiä ystäväni ja entinen työkaveri tuli mua moikkaamaan aivan yllättäen. Kaiken onneksi tämä osui samaan saumaan minun taukoni kanssa, joten mentiin yhdessä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia ulos. Ihanaa päästä hetkeksi siitä melusta!
Sen jälkeen jaksoi taas juosta loppuajan, vaikka en ajoissa saanutkaan lopetettua.

Olen ennenkin miettinyt, että voikohan työtä laskea jonkinsortin liikunnaksi? Kyllä se varmaan hyötyliikunnan piikkiin menee, ja pitkästä aikaa on alkanut taas jalkoja vähän särkeä iltaisin, kun pääsen vihdoin kotiin. Tänä iltana olin kuitenkin niin väsynyt siinä vaiheessa, kun aloin toitottaa ymmärtämättömille asiakkaille, että tää menee nyt kiinni, että ihan vapisin. Niin kuin olisi melkein lenkin heittänyt!

Ei ole ehtinyt mitään asu-kuviakaan ottaa, kun aamulla (päivällä) monsieur ei ole vielä(kään) hereillä ja illalla saapuu kotiin hikimärkänä ja tukka lintassa ja haluaa vaan suihkuun.

Mutta huomenna on vapaapäivä!